Uskonyhteisöstä irtautuminen – mitä sen jälkeen?

Teksti: Taina Lamminen

Hengellistä haavoittumista ja väkivaltaa käsittelevä luento- ja keskustelusarja jatkuu Kokkolan seurakuntakeskuksen Mikaelsalissa. Keskiviikkona 13. maaliskuuta luennoimassa on terveystieteiden tohtori, Maria Björkmark. 
Vuoden takaisessa Åbo Akademin julkaisemassa väitöskirjassaan Rikkinäisestä ihmisestä kokonaiseksi. Kärsimys, terveys ja hoitaminen uskonnollisesta yhteisöstä irtautumisen jälkeen, Björkmark tarkasteli tiiviistä uskonnollisesta yhteisöstä irtautumisen kokemuksia. 
Tutkimus perustui viidestä eri uskonnollisesta taustayhteisöstä irtautuneiden henkilöiden sekä psykiatrisessa hoitotyössä olevan henkilökunnan haastatteluihin. 
 
Monille uskonnolliseen yhteisöön kuuluminen on merkittävä hyvinvoinnin ja tuen lähde. Joskus uskonnolliset yhteisöt voivat kuitenkin vaikuttaa kielteisesti terveyteen ja hyvinvointiin ja irtautuminen uskonnollisesta yhteisöstä voi silloin johtaa vaikeasti kestettävään elämänkriisiin, jolloin saatetaan tarvita tukea sosiaali- ja terveydenhuollolta. 
Kun ihminen jättää uskonyhteisön, jossa voi huonosti, seurauksena voi olla muun muassa kartetuksi tulemista, yksin jäämistä, pelkoa, surua, syyllisyyttä, häpeää, ahdistusta ja masennusta sekä psykosomaattisia oireita kuten unettomuutta, uupumista ja jopa itsemurha-ajatuksia. 
Uskonyhteisöstä irtautuvalla voi olla ankaraan Jumala-kuvaan liittyviä pelkoja tai pelkoa, miten yhteisön johtajat, muut jäsenet ja läheiset häneen suhtautuvat. 
Tuolloin irtautuja tarvitsee turvallista kokemusta siitä, että joku kulkee vierellä osan matkaa. Ihminen tarvitsee kokemalleen ymmärrystä ja tukea löytääkseen uuden suunnan elämäänsä.

Yksi tapa avata keskustelu kipeästä aiheesta, on kysyä, tunnetko, että uskonnollinen yhteisö tai hengellisyys on sinulle voimavara vai taakka? 
Tämän kysymyksen voi esittää niin ammattiauttaja, ystävä tai kuka hyvänsä, joka on huolestunut lähimmäisen jaksamisesta. Keskustelukumppanilla ei tarvitse olla vastauksia ihmisen hengellisiin kysymyksiin. Riittää, että hän on kiinnostunut toisen asioista ja suhtautuu niihin avoimesti, neutraalisti ja arvostelematta.

Suomessa ja Pohjoismaissa ei ole toistaiseksi ohjeita tai hoitosuosituksia asiakkaille, jotka kärsivät terveysongelmista heidän irtauduttuaan uskonnollisesta yhteisöstä. Tarvitaan tutkimusta ja koulutusta, jotta tällaisessa elämäntilanteessa olevien ihmisten hoitoa voitaisiin kehittää. Myös lähimmäisapu on tärkeää ammattiavun rinnalla.

Luento- ja keskusteluilta hengellisestä väkivallasta, (osa 2)
ke 13.3. klo 18 
Kokkolan seurakuntakeskuksen Mikael-salissa.