Taivaan kansalaisena maailmassa

Tämän sunnuntain otsikkona on Taivaan kansalaisena maailmassa. Aluksi voi kuulostaa siltä, ettei päivän evankeliumi ole samaa paria sunnuntain teeman kanssa. Yhteys päivän teemaan löytyykin evankeliumitekstin laajemmasta kontekstista. Luvun 15 alku on viinipuuvertaus ja sen perässä on tämä veljesrakkauden käskyä korostava kohta. Evankeliumitekstiä seuraa puhe maailmasta, joka vihaa ja vainoaa kristittyjä. Luvun kokonaisteemana on ajatus siitä, että Kristittyjen kuuluu elää maailmassa, mutta ei olla maailmasta, siis elää taivaan kansalaisena maailmassa.

Päivän teema liittyy luterilaiseen regimenttioppiin. 
[Oma suhteeni regimenttioppiin on ollut horjuva. Olen kamppaillut sitä vastaan sen soveltamisen vaikeuden vuoksi. Toisaalta kamppailuni on johtanut siihen, että olen joutunut myöntämään olleeni väärässä, ja Lutherin olleen itseäni viisaampi.] 
Regimenttioppi on oppi, jota ei usein kirkoissa saarnata. Se johtunee siitä, että kirkon liberaalit eivät halua muistella vanhoja, ja herätysliikkeiden protesti kirkkoa vastaan oli paljossa juuri protesti regimenttioppia vastaan. 

Mutta mistä regimenttiopissa on kyse? Karkeasti ajatus menee niin, että hengellinen ja maallinen on erotettava toisistaan. Ne toimivat eri tavoin ja erilaisten lakiensa mukaan. Lutherin kritiikin kohde oli keskiajan katolinen usko, jossa kirkko oli ulottanut valtansa maallisiin asioihin, maalliseen regimenttiin. Samalla hengellistä regimenttiä oli alettu lähestyä maallisen regimentin ehdoilla. Lutherin jaon ongelma on siinä, että yksilönä kristitty joutuu elämään maailmassa samanaikaisesti tämän maailman kansalaisena, maallisessa regimentissä, ja samanaikaisesti hengellisessä regimentissä, kristittynä. Se ei ole helppoa eikä ehkä aina edes mahdollista. Silti regimenttiopissa on ruutia.

Hengellinen regimentti tarkoittaa uskon aluetta. Uskon alue ei toimi järjen varassa, vaan on ristin sanomansa kanssa hullutusta. Koska uskon alueella ihminen haparoi pimeässä, hän tarvitsee johdattajakseen Jumalan Sanan eli Kristuksen valon, joka ilmoitetaan Raamatussa. Raamatun tehtävä on ilmoittaa meille se, mitä järkemme ei voi käsittää: Kristus kärsii rinnallamme ihmisenä, on kuollut puolestamme ja voittanut kuoleman. Rakkaus, armo ja anteeksiantamus korvaavat oikeudenmukaisuuden, lain ja rangaistuksen. Raamatusta saamme hakea evankeliumia, lohdutusta, rohkaisua, anteeksiantamusta, hyväksyntää, armoa, voimaa ja apua elämäämme. Tällaisen käyttöohjeen Luther kirjoitti Raamatunkäännöksensä esipuheeseen. Hengelliseen regimenttiin kuuluu myös päivän evankeliumiteksti. Perehtykäämme siihen nyt tarkemmin.
[Evankeliumitekstin ymmärtäminen edellyttää, että ymmärrämme sen jatkavan viinipuuvertauksen teemaa. Kyse on pysymisestä Kristuksessa. Evankeliumiteksti on Johanneksen evankeliumista. Toisin kuin muut evankeliumit, Johanneksen evankeliumi on syntynyt pitkän muokkausprosessin tuloksena. Viimeisintä vaihetta edustaa kertomuksen syntisestä naisesta lisääminen. Varhaisemmasta muokkauksesta kertoo se, että päätössanojen jälkeen kirjaan on lisätty uusi loppuluku. Samoin juuri tässä kohtaa luku 14 on päättynyt pääsiäisaterialla sanottuihin sanoihin: ”Nouskaa, me lähdemme täältä”. Lähteminen Getsemaneen tapahtuu kuitenkin vasta luvun 18 alussa. Niinpä luvut 15-18 katkaisevat evankeliumin kerronnan. Samoin on pohdittu, olisivatko luvut 6 ja 7 vaihtaneet paikkaa. Samoin on pohdittu suhdetta Johanneksen kirjeisiin. Vaiheittaisesta syntymästä huolimatta evankeliumin tyyli on hyvin yhtenäinen. Näyttää siis siltä, että evankeliumin kirjoittanut kirjailija, kirjoittajaryhmä tai seurakunta on korjaillut ja täydentänyt evankeliumia ehkä useaankin otteeseen. Tyylin yhdenmukaisuudesta johtuen tätä prosessia on kuitenkin hankala ennallistaa jälkikäteen ja evankeliumia on ehkä turvallisinta analysoida viimeisenä loppuun saatettuna versiona. Käsiteltävä evankeliumiteksti kuitenkin kuuluu näihin evankeliumin täydennyksiin.]

Johanneksen evankeliumiin liittyvä erityispiirre on, että se ei ole samalla tavalla ”historiallinen” evankeliumi kuin kolme ensimmäistä evankeliumia. Kolmessa ensimmäisessä evankeliumissa kirjailijat ovat huolellisesti koonneet kaiken historiallisen perimätiedon. Johanneksen evankeliumin kirjailija on tuntenut edeltäjänsä. Hän on tiennyt, ettei voi ylittää näitä tässä tyylilajissa. Niinpä hän on luonut jotain aivan uutta, taideteoksen. Hän on laatinut evankeliumin, joka on saarna ylösnousseesta Kristuksesta sijoitettuna Kristuksen suuhun. Evankeliumi siis konkretisoi aikansa kristittyjen Kristus-kokemuksen, ja heijastaa sen Jeesukseen. Evankeliumi korostaa kristityille itsensä lahjoittavaa Kristusta. Tämä selittää monia evankeliumin kummallisuuksia.
[Toisaalta evankeliumi uhraa sakramenteista puhumiselle lukutolkulla sivuja, mutta kuvaus ehtoollisen asettamisesta on jätetty pois. Jos Kristus lahjoittaa ehtoollisessa itsensä, miten hän voisi siis asettaa ehtoollisen? Ja Jeesuksen kastekertomus muuttuu Johannes Kastajan kohtaamiseksi, jossa Jeesusta ei kasteta. Näin siksi, että myös kasteessa Jeesus lahjoittaa itsensä, elämän veden.] 
Myös päivän evankeliumissa Jeesus puhuu ylösnousseen näkökulmasta, vaikka vielä ollaan pääsiäisaterialla. Jakeessa 12 Jeesus sanoo ”Rakastakaa toisianne niin kuin minä olen rakastanut teitä”. Verbi rakastaa on aoristissa, joka kuvaa hetkellistä toimintaa menneisyydessä, tässä tapauksessa ristinkuolemaa. Niin kuin Jeesus on ristinkuolemallaan rakastanut meitä, niin meidänkin tulee rakastaa toisiamme. Mutta tässä Jeesus puhuu vielä eläessään ristinkuolemastaan menneenä tapahtumana.

Tarkastelkaamme vielä, miten sunnuntain evankeliumi julistaa meille evankeliumia. Aluksi meitä kehotetaan pysymään rakkaudessa. Taustana on tässä juuri edellä ollut viinipuuvertaus. Kristityn tulee elää ja pysyä Kristuksen yhteydessä. Rakkaus virtaa Kristuksesta kristittyyn ja hänestä eteenpäin, kuten viinipuun mahla juuresta oksaan ja hedelmään. 

Jeesus on julistanut (puhua pf.) oppilailleen evankeliumin (j. 11). Jälleen kerran puhutaan menneisyydessä loppuun asti tapahtuneesta asiasta, vaikka ilmoittaminen on tarinan kulussa Jeesuksen puhuessa yhä kesken. Jeesus puhuu ilmoittaneensa oppilailleen kaiken, mitä on Isältä saanut. Johanneksen kielessä tämä ilmoitus tarkoittaa, että Jeesus on ilmoittanut oppilaille itsensä ja antanut itsensä heille. On itse läsnä heidän elämänsä jokaisessa hetkessä.

Jeesus sanoo tässä oppilaitaan ”ystäviksi”. Äkkiseltään luulisi, että tässä ei ole mitään erikoista, mutta sana ”filos” tarkoittaa erityistä ja valittua ystävää. [Niinpä Pilatuksen edellytetään olevan keisarin ystävä (19:12).]
VT:ssa Jumalan ystäväksi sanotaan vain Aabrahamia (Jes 41:8; 2 Aik 20:7).
[Myöhemmässä juutalaisuudessa Jlan ystäviä ovat myös Mooses (Ex 33:11) ja profeetat. Viisauden kirjassa viisaus tekee ihmisistä Ju¬malan ystäviä (Viis 7:27).]
Johanneksella opetuslapsia sanotaan Jeesuksen ystäviksi vain tässä kohdassa. Muualla UT:ssa näin tapahtuu vain Lk 12:4 [jossa Lk red. Q-tekstiin].
[Lisäksi Johanneksella Johannes Kastaja vertaa itseään sulhasen ystävään (Jh 3:29), ja Jeesus puhuu Lasaruksesta ”meidän ystävänämme” (11:11).]
Viittaus kuolemaan toisen puolesta viittaa tietysti Jeesuksen ristinkuolemaan.
[Myöhemmässä gnostilaisuudessa pyhä tieto teki jäsenistä Jumalan ystäviä.]
Platon, Aristoteles ja filosofikoulut (erit. Stoalaisuus) puhuivat ystävyyden suuresta arvosta ja siitä, että ystävä on valmis kuolemaan ystävänsä puolesta (Nikomakhksen etiikka IX 8).
[Antiikissa erilaisten yhdistysten (uskonto, ammattiyhdistys, kansanryhmä) jäsenet kutsuivat toisiaan ystäviksi.]
Ystävä eroaa palvelijasta siinä, että hän puhuu asiat imartelematta niin kuin ne ovat, avoimesti (parreesia). 
Puhe Kristuksen ja hänen seuraajiensa ystävyydestä saa siis tässä aivan erityisen painon. Kristuksen ystävä elää viinipuun yhteydessä ja tuntee viinipuun. Hän ymmärtää sen, että Jumalan perimmäinen tarkoitus kaikessa on rakkaus. Siksi hän ymmärtää Jumalan tarkoitukset ja hyväksyy ne. Jumalan ystävyys korottaa kristityn orjan asemasta Jumalan ystäväksi, Aabrahamin ja Mooseksen rinnalle. 

Evankeliumissa elämä Kristuksen yhteydessä tuo elämään iloa (j.11).
[Ilo hurskaiden hyveenä esiintyy ensi kerran myöhäisessä profeettakirjallisuudessa (Jes 25:9; 35:10; 51:3; 61:10; 66:10; Sef 3:14-17; Sak 9:9).]
Ilo toteutuu Kristuksen ja Pyhän Hengen läsnäolona kristityssä ja hänen elämässään, ja Kristuksen ja Hengen läsnäolo tuo ilon.

Jakeessa 16 Kristuksen sanotaan valinneen ja asettaneen opetuslapset. Kirkkoraamatun käännös on jättänyt kääntämättä sanan ”asettaa”. Asettaminen viittaa siihen, että Kristus ei ole vain valinnut, vaan myös asettanut oppilaansa tehtäväänsä. Samoin jokainen meistä kristityistä on valittu ja asetettu niihin tehtäviin, joita Jumala viisaudessaan on nähnyt hyväksi meille antaa. Evankeliumitekstissä eniten toistuva verbi on verbi ”menein” ”pysyä”. Tässä luvussa se esiintyy peräti 10 ja koko muussa evankeliumissa vain kuudesti.
[Sanat ”menkää ja kantakaa hedelmää” voi tulkita kahdella tavalla. Jos painotetaan menemistä, silloin on kyse hedelmän kantamista lähetystyössä, jos painotetaan hedelmän kantamista, silloin ajatus on että lähdetään kantamaan hedelmää.]
Luvun 15 kantava ajatus on Kristuksessa pysyminen tai Kristuksesta luopuminen vainojen keskellä.
Samassa jakeessa annetaan lupaus rukousten toteutumisesta: ”Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte”. Tämä lupaus toistaa edellisen luvun samaa lupausta (14:13-14) ja se toistuu tässä luvussa peräti kahdesti (j. 7 ja 16). verbi ”antaa” on ilmaistu aoristilla, mikä tässä kuvaa antamisen äkillisyyttä. Jumala reagoi saman tien ja antaa kaiken yhdellä kertaa. Todennäköisesti jokainen meistä on kuitenkin rukoustaisteluissaan huomannut, ettei Jumala yleensä ole tällainen vastausautomaatti. Siitä syystä myös tuntematon kopioija on korjannut verbin futuuriin, jolloin Jumalan vastaaminen tapahtuu pidemmän ajan kuluessa. Ainakin oma kokemukseni on, että tämä parannettu versio alkutekstistä vastaa paremmin todellisuutta. 

Koko tekstiä kantava voima on veljesrakkauden ajatus. Kristittyä ja Kristusta yhdistää juuri tuo rakkaus. Rakkaus tarkoittaa samaa kuin kaikki Jeesuksen käskyt. Se on Jeesuksen uusi käsky ja ainoa käsky, jonka korvaa ja syrjäyttää kaikki muut käskyt. Se on käsky, jota seuraten Jeesus käy ristille. Se on käsky, jonka noudattaminen tekee oppilaista Jeesuksen ystäviä ja pitää heidät Kristuksen yhteydessä. Se on se hedelmä, jota viinipuun oksien tulee kantaa. Johannes puhuu nimenomaan veljesrakkaudesta. Historiallisen Jeesuksen opetuksessa korostui paremminkin lähimmäisenrakkaus ja vihollisrakkaus. Ehkä rakkausopetuksen painopisteen muutos heijastaa siirtymistä vainotilanteeseen, jossa oli tärkeää juuri se, että kristityt pitivät huolta toisistaan ja olivat jopa valmiit kuolemaan toistensa puolesta. Vainojen keskellä vihollisen rakastaminen oli haasteellisempaa, eikä lähimmäisenrakkauttakaan ollut aina niin helppoa noudattaa. Vainojen keskellä on myös vaikeampi luottaa maalliseen regimenttiin.

On myös vielä huomattava yksi piirre tekstissä. Kielikuva viinipuusta viittaa Johannekselle hyvin tärkeään ehtoollisen sakramenttiin. Viinipuu tuottaa viiniä. Viini virtaa Kristus-juuresta oksiin ja kantaa hedelmää. Pysyminen Kristuksessa ei ole vain veljien rakastamista, vaan osallistumista messuun ja ehtoolliseen. Tässä olkoon esimerkkejä evankeliumista ja hengellisestä regimentistä päivän evankeliumissa.

Mutta mitä tarkoittaa maallinen regimentti? Maallinen regimentti toteutuu Jumalan luomistyön kautta ja on Isän Jumalan työn aluetta. Isä Jumala on luonut näkyvän maailman ja kaikki sen asiat. Hän on asettanut meihin järjen sekä tajun oikeudenmukaisuudesta ja moraalista. Maallinen regimentti on Jumalan luomistyön ottamista vakavasti. Vaikka Luther parjasi järjen mahdollisuuksia hengellisen regimentin alueella, hän ylisti järjen käyttöä maallisissa asioissa. Maallisen regimentin asiat tuleekin ratkaista ilman Raamattua ja ilman uskonnon sekoittamista siihen. Maalliseen regimenttiin kuuluvia asioita ovat kaikki järjellä ja aistihavaintojen avulla tarkasteltavissa olevat asiat. Sinne kuuluu tieteen harjoittaminen, kysymykset oikeasta ja väärästä ja yhteiskunnalliset asiat eli politiikka. Aikaisemmin keskiajalla kirkko oli sotkeentunut vahvasti maallisen regimentin asioihin. Luterilaisuus halusi siivota maallisen regimentin ulos ja erilleen hengellisestä. Oikeastaan maallinen regimentti tietyllä tavalla suorastaan syntyi vasta reformaation seurauksena. Sekularisaatio eli maallistuminen ei siis ole vain paha asia, vaan se on pohjimmiltaan syntynyt luterilaisuuden vaikutuksesta.

Maallisen regimentin paikka on yhteiskunnallisessa elämässä, jossa yhteiset pelisäännöt eli moraali on löydettävä yhdessä keskustellen ja järjellä perustellen. Siellä tulee vallita oikeudenmukaisuuden, ja kaikkien tasapuolisen kohtelun, hyvässä ja pahassa. Kaikissa luomakunnan tutkimuksessa, jossa voidaan käyttää aistihavaintoja ja järkeä, eli tieteessä, on käytettävä juuri havaintoa ja järkeä. Tieteellisiin tai moraalisiin kysymyksiin ei saa sotkea Raamattua, koska Raamattu on tarkoitettu hengellistä regimenttiä varten. Raamattu ei ole perustelu vaikkapa keskustelussa siitä, onko maa pannukakku vai pallo, näin opetti jo Augustinus. Samoin politiikkaa on tehtävä järkeen eikä uskoon perustuen. Lutherin mukaan on parempi, että maata johtaa viisas jumalaton kuin hurskas tyhmyri. 

Regimenttien sekoittumisen vaara on kuitenkin olemassa. On vaara ryhtyä käyttämään Raamattua asioissa, joihin sitä ei ole tarkoitettu. On vaara ryhtyä siirtämään omaan aikaamme instituutuoita ja moraalisäännöstöjä, jotka on tarkoitettu aivan toisenlaiseen aikaan ja kulttuuriin. On vaara ryhtyä politikoimaan Raamatulla tai muokkaamaan tieteen tuloksia sellaisten Raamatun kertomusten mukaisiksi, joita ei edes ole koskaan tarkoitettu tieteellisiksi kannanotoiksi. Raamatulla halutaan kumota tiede. Kylvetään turhaa epäluottamusta tiedettä kohtaan, minkä seurauksena salaliittoteoriat kukoistavat. Pitäkää varanne: Amerikassa kirkot ovat jo alkaneet tyhjentyä kun salaliittoteoriat ovat vieneet kirkkojen jäsenet. Tieteen vastustus on osoittautunut käenpojaksi. Sekottaessamme regimentit saatamme itsemme, uskomme, Raamattumme ja Jumalamme naurun alaiseksi. Ja kun sitten puhumme Jumalasta ja Raamatusta kuten pitää, eli hengellisen regimentin alueella, niin meidän evankeliumiamme ei oteta vastaan eikä sitä uskota. Tuntuu kuin Augustinus puhuisi profeetallisella äänellä.

Regimenttien sekoittuminen tapahtuu myös silloin, kun maallisen regimentin asiat tuodaan hengelliseen regimenttiin. Luterilaisen tunnustuksen mukaan uskomme keskuksena ovat evankeliumi ja sakramentit (CA 7). Meidän kuuluu osoittaa kristillistä veljesrakkautta niille, jotka jakavat kanssamme yhteiset hengellisen regimentin asiat. Mutta katsokaa kirkkoamme. Rajalinjat täällä piirretään nykyään aivan toissijaisten moraalikysymysten perusteella. Saatana on muuttanut veljesrakkauden veljesvihaksi. Armo, anteeksiantamus ja rakkaus on korvattu sydämen kovuudella. Ulkopuolisen näkökulmasta me olemme maailmasta vaikkakin kirkossa, kun meidän pitäisi olla Kristuksesta vaikkakin maailmassa.

Lopuksi on vielä pohdittava regimenttiopin siunauksia kirkolle ja maailmalle. Amerikassa, mistä tämä reformoitu moraalioppi on kirkkoomme tuotu, moraalikysymyksiä ei ratkaista yhdessä keskustellen, vaan ne ratkaistaan äänestämällä ja kompromisseja tehden. Luterilainen ihanne sulkee moraalikysymykset yhteiskunnalliselle alueelle, jossa on etsittävä järkeen perustuvia ratkaisuja yhdessä kaikkien kanssa, myös eri tavalla uskovien kanssa. Yhdessä etsien löydämme yhteisen elämämme perustaksi parempia ratkaisuja kuin enemmistön pakolla ja huonoilla kompromisseilla. Uskonnosta vapaa tiede palvelee maailmaa parhaalla mahdollisella tavalla. Jumalan luoma järki ei ole mörkö, vaan Jeesuksen lähettämisen jälkeen, Isän Jumalan toiseksi suurin lahja ihmiskunnalle. Nouskaamme ylistämään Jumalaa uskontunnustuksen sanoin ja kiittäkäämme lausuessamme uskontunnustuksemme alkua Isää Jumalaa myös maallisesta regimentistä.
 

Viikon raamatunkohta

4. sunnuntai pääsiäisestä
Johannes 15:10-17

Jeesus sanoi opetuslapsilleen: »Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan. Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi. Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta. Te olette ystäviäni, kun teette sen, minkä käsken teidän tehdä. En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni, olenhan saattanut teidän tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni kuullut. Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. Kun niin teette, Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte. Tämän käskyn minä teille annan: rakastakaa toisianne.»