Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Kokkolan seurakuntayhtymään kuuluu kuusi seurakuntaa:
Toimiva seurakuntaelämä edellyttää hyvää suunnittelua. Luottamushenkilöt seurakuntaneuvostoon ja yhteiseen kirkkovaltuustoon valitaan seurakuntavaaleilla joka neljäs vuosi. Marraskuussa 2022 valittujen luottamushenkilöiden toimikausi on 2023-26. Seuraavat seurakuntavaalit pidetään syksyllä 2026.
Kokkolan seurakuntayhtymän seurakunnat ovat toiminnallisesti itsenäisiä ja hoitavat hengellisen työn. Seurakunnan toiminnasta päättää itsenäisesti vaaleilla valittu seurakuntaneuvosto, jonka puheenjohtajana toimii seurakunnan kirkkoherra. Seurakunnan eri työmuotojen toimintaedellytyksistä huolehtivat seurakuntaneuvoston valitsemat johtokunnat tai vastuuryhmät.
Seurakuntayhtymä hoitaa seurakuntien talouden sekä kiinteistö- ja hautaustoimet. Seurakuntayhtymän seurakunnilla on yhteinen ylin hallinto, yhteinen kirkkovaltuusto, jonne jäsenet valitaan vaaleilla. Valtuuston apuna toimii sen nimeämä yhteinen kirkkoneuvosto, joka valmistelee asioita valtuustolle. Ylintä päätösvaltaa yhtymässä käyttää yhteinen kirkkovaltuusto.
Yhteisen kirkkovaltuuston kokoonpano ja pöytäkirjat
Yhteisen kirkkoneuvoston kokoonpano ja pöytäkirjat
Seurakuntayhtymän hallinto-organisaatio
Jäsentietoja
Seurakunnat muodostavat hiippakuntia, joita on Suomessa yhdeksän. Jokaista hiippakuntaa johtaa piispa tuomiokapitulin kanssa. Hiippakuntavaltuusto tukee ja edistää kirkon tehtävän toteutumista hiippakunnassa.
Kokkolan seurakuntayhtymän suomenkieliset seurakunnat (Kokkolan suomalainen seurakunta, Kaustisen ja Ullavan seurakunta, Kälviän seurakunta, Lohtajan seurakunta ja Halsuan seurakunta) kuuluvat Oulun hiippakuntaan. Kokkolan ruotsalainen seurakunta kuuluu Porvoon hiippakuntaan.
Oulun hiippakuntaan kuuluu 62 seurakuntaa, jotka muodostavat kahdeksan rovastikuntaa. Rovastikunta on Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa hiippakunnan hallinnollinen osa. Hiippakunnan seurakunnat kuuluvat rovastikuntiin, jotka ovat seurakuntaa suurempia hallinnollisia hiippakunnan yksiköitä.
Kokkolan seurakuntayhtymän suomenkieliset seurakunnat (Kokkolan suomalainen seurakunta, Kaustisen ja Ullavan seurakunta, Kälviän seurakunta, Lohtajan seurakunta ja Halsuan seurakunta) kuuluvat Kokkolan rovastikuntaan. Kokkolan ruotsalainen seurakunta kuuluu Pedersören rovastikuntaan.
Kirkon ylin päättävä elin on kaksi kertaa vuodessa kokoontuva kirkolliskokous, johon kuuluu 109 edustajaa. Keskushallintoon kuuluu lisäksi kirkkohallitus, piispainkokous ja kirkon työmarkkinalaitos.
Kirkolliskokouksen pappis- ja maallikkoedustajat valitaan vaaleilla. Pappien ja maallikoiden edustajat valitaan erikseen hiippakunnittain. Samoin toimitaan myös hiippakuntavaltuustojen pappis- ja maallikkojäsenien vaaleissa.
Kirkolliskokouksen ja hiippakuntavaltuuston vaalit toimitetaan 13.2.2024.
Kirkolliskokoukseen valitaan 64 maallikkoedustajaa ja 32 pappisedustajaa. Maallikkoedustajien vaalissa äänioikeutettuja ovat kirkkovaltuustojen, seurakuntaneuvostojen ja yhteisten kirkkovaltuustojen maallikkojäsenet. Papit valitsevat kirkolliskokouksen pappisedustajat lääninrovastin johtamassa kokouksessa.
Ehdokkaita hiippakuntavaltuuston maallikkojäseneksi ja kirkolliskokouksen maallikkoedustajaksi voi asettaa valitsijayhdistys. Vaalikelpoinen maallikkojäseneksi ja -edustajaksi on hiippakuntaan kuuluvan seurakunnan maallikkojäsen, joka on vaalikelpoinen seurakunnan luottamustoimeen. Myös seurakunnan palveluksessa olevat pappeja lukuun ottamatta voivat olla ehdokkaina maallikoiden vaalissa.
Hiippakuntavaltuuston ja kirkolliskokouksen uusi nelivuotinen toimikausi alkaa 1.5.2024.
Vaaleissa sovelletaan 1.7.2023 voimaan tulleen uuden kirkkolain (652/2023) ja kirkkojärjestyksen (657/2023) säännöksiä.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä