Lasarus

Vaikka tämä kertomus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta esiintyy vain evankelista Luukkaalla, on se vaikuttanut kristinuskon oppiin liittyvään pohdintaan varsin suuresti.

Vuosisatojen aikana kertomusta on luettu ja TULKITTU hyvinkin eri tavalla.

Etenkin kristikunnan alkuaikoina painopisteen nähtiin olevan ennen kaikkea kuolemanjälkeisen tuonpuoleisuuden kuvauksessa. Kertomus onkin vaikuttanut muun muassa katoliseen kiirastuli –ajatteluun; ovathan niin Lasarus kuin rikas mieskin ansaitsemassaan paikassa heti kuolemansa jälkeen, ei vasta ylösnousemuksen jälkeen. Näitä pohdintoja kävi muun muassa varhainen kirkkoisä Tertullianus. Kertomuksen tämänkaltainen tulkinta aiheutti myöhemmin suurta päänvaivaa meidän kirkkomme oppi-isälle, Martti Lutherille, joka kiisti katolisen opin kiirastulesta, ja tulkitsi käsillämme olevan kertomuksen kuvainnollisesti.

Myöhemmin Lasaruksen ja rikkaan miehen kertomuksen painotuksen on nähty kuitenkin olevan pikemminkin tämänpuolisuuden kuvauksessa. Tosin tällöinkin kertomuksen tulkinta on ollut varsin laaja-alaista:

Välillä kertomus on toiminut vallitsevien yhteiskuntaolojen pönkittäjänä. Niin rikkaita ja hyvinvoivia kuin köyhiä ja kurjiakin on maailmassa aina ja kaikkina aikoina. Kertomus nähdään lupauksen ja toivon antajana, mutta ei varsinaisesti muutoksen kutsuvana: lupaahan se sorretulle ja kärsivälle paremmat ajat nimenomaan vasta kuoleman jälkeen. Tästä ajattelumallista huomaa välillä kaikuja nykyäänkin: ”Mitä enemmän kärsii, sen kirkkaampi kruunu odottaa taivaassa”, on ajatus, johon yhä törmää toisinaan.

Välillä, toisten raamatunlukijoiden ja tulkitsijoiden käsissä kertomus on kuitenkin nähty nimenomaan vaatimuksena muutokseen. Historia tuntee useitakin kertomuksia siitä, kuinka juuri tämä kertomus on innoittanut ja inspiroinut ihmisiä tarttumaan toimeen maailman vääryyksien poistamiseksi jo tässä ajassa. Näin kertomusta tulkitsee muun muassa vapautuksen teologia.

Muutoinkin kertomuksen Lasarus, kaikkien köyhien ja kurjien kuvana, on antanut nimensä useassa kielessä sairaalaa tai karanteeniasemaa tarkoittavalle sanalle. Suomen kielessäkin meillä on sana lasaretti.

Meidän kirkkomme on sijoittanut kertomuksen juuri tähän kirkkovuoden sunnuntaihin, otsikon ”Katoavat ja katoamattomat aarteet” alle.

Kirkkokäsikirja sanoo tästä aiheesta näin: ” Rikkauksien tavoittelu johtaa itsekkyydestä kasvaviin tekoihin, Jumalan rakkaus johtaa hänen tahtonsa mukaiseen palvelevaan elämään. ”

Luukkaan evankeliumissa, juuri ennen tämän päivän evankeliumikatkelmaamme, Jeesus on puhunut fariseuksille rahan ja omaisuuden merkityksestä.
”Ette voi palvella sekä Jumalaa, että mammonaa”, Jeesus on opettanut.
Sen jälkeen evankeliumi kertoo, kuinka rahan ahneet fariseukset ivasivat Jeesusta. Heidän näkövinkkelistään Jeesuksen tavallisuus, yksinkertainen elämäntapa, jopa köyhyys ei sopinut yksiin suuren opettajan kanssa.

Fariseusten näkemys maailmasta perustui vahvasti käsitykseen Jumalan oikeudenmukaisuudesta, joka toteutui jo tässä maailmassa.
Rikkaat olivat rikkaita ja menestyvät menestyviä, koska Jumala palkitsi heidät heidän oikeamielisyydestään.

Puolestaan köyhät ja kurjat olivat köyhiä ja kurjia, koska he olivat tehneet jotakin pahaa ansaitakseen kohtalonsa.

Fariseukset olivat varsin oppinutta, hyvinvoivaa ja varakasta väkeä. Heille tämä oli erityinen merkki juuri heidän omasta erinomaisuudestaan, oikeamielisyydestään ja vanhurskaudestaan.

Tämän historian katsannon valossa Jeesuksen kertomus Lasaruksesta on suorastaan mullistava.
Kertomuksen rikas mies on varmasti niin fariseuksen, kuin aikansa muidenkin kuulijoiden mukaan rikas ja menestyvä, koska hän on hyvä ihminen. Hän oli Jumalan siunaama.
Lasarus puolestaan on kärsivä, koska on ansainnut jotenkin huonon kohtalonsa. Hän on kurjuudella Jumalan kiroama väärintekijä, ja hänen läsnäolonsa rikkaan miehen portin pielessä oli äärimmäisen epäkunnioittavaa, ällöttävää ja rikasta oikeutetusti häiritsevänä.
Menköön köyhä kärsimään ja kuolemaan jonnekin, jossa olisi poissa hyvinvoivan ja kunniallisen ihmisen silmistä ja mielestä – pois, hyviä juhlia ja kunnon ihmisiä kiusaamasta!
Lasaruksen kohtalo ei siis herättänyt kuulijoissaan sääliä, vaan nenännyrpistelyä.
Pois, syntinen. Älä tule tänne.

Kertomuksen alku sujuu, kuin moni muukin aikalaisensa kertomus. Ei mitään epätavallista.
Sen sijaan Jeesuksen kertomuksen jatko, kuoleman jälkeinen todellisuus, kääntää kaiken fariseusten ja useiden muidenkin aikalaisten totena pitämän täysin päälaelleen.
Rikkaan olisi kuulunut jo juutalaisen syntyperänsä ja maallisen menestyksensä johdosta kuulua myös taivaan etuoikeutettuihin, Lasaruksen puolestaan rangaistuihin.
Mutta Jeesuksen kertomuksessa kuoleman jälkeen Abrahamin seurassa, vanhurskaiden yltäkylläisissä juhlissa, juhlien kunniapaikalla Abrahamin helmassa onkin Lasarus. Köyhä, kurja, paiseinen, haiseva, ällöttävä Lasarus.
Ja elämässään menestynyt, rikas, etuoikeutettua elämää elänyt mies, saakin huomata olevansa jossain ihan muualla, kärsimyksen paikassa.

Kertomus tuo esiin Jeesuksen uskomattomalta kuulostavan sanoman Jumalan armosta ja rakkaudesta.
Kertomuksen ensimmäinen painopiste on selvä:
Meidän Jumalamme ei ole vain menestyksen ja menestyvien Jumala.
Pikemminkin, Jumala on köyhien puolella. Sorrettujen, vainottujen, kurjuutta kokevien, väheksittyjen ja hyljeksittujen puolella.
Kuka sitten missäkin ajassa on se, jolle itseään oikeaoppisena, hyvänä ja vanhurskaana pitävät nyrpistävät nenäänsä.
Kenen ongelmia, kokemusta ja elämäntilannetta kulloinkin katsotaan yliolkaisesti, halveksien.
Kuka missäkin ajassa on se, jonka katsotaan saattavan lokaan ja häpeään kunnon ihmiset.
Kenelle milloinkin suljetaan yhteisön ovet.
Kuka milloinkin on se, joka halutaan pois silmistä.
Menköön nämä pois, ja antakoon kunnollisten olla omassa erinomaisuudessaan!
Vuosisatojen varrella omasta erinomaisuudesta vakuuttuneina olla suhtauduttu ylemmyydentuntoisesti milloin vierasmaalaisiin, toisten uskontojen edustajiin, ihonväriltään tai muutoin ulkonäöltään erilaisiin, naisiin, lapsiin, vammaisiin, köyhiin, nuoriin, vanhoihin, eri tavoin Raamattua tulkitseviin, erilaista politiikkaa kannattaviin – oikeastaan mikä tahansa valtaa pitävän luokan oikeuksia, erityisasemaa ja sortavia rakenteita kyseenalaistanut on kelvannut nyrpistelyn ja ulossulkemisen kohteeksi.

Tämän päivän raamatuntekstimme kuitenkin näyttää vastaansanomattomasti sen, että Kukaan Ei Voi ulkoisten seikkojen perusteella nähdä kenenkään toisen sydämen tilaa.
Ulkoiset puitteet, kuuluminen sisäpiiriin, omasta mielestä oikeamielisiin, totuuden hallitsijoihin, hyviin tyyppeihin, tai sorrettuun, rupusakkina pidettyyn, elämän kolhimiin – ne eivät kerro sydämen suunnasta välttämättä mitään.

Ja sydämen valintoja, niitä tämän päivän kertomuksemme painottaa.
Mikä on se aarre, johon sydämemme on kiinnittynyt?
Jumalan sana, rakkauden ja armon eläminen todeksi myös tässä ajassa – vai jokin ihan muu?
Entä mikä on se, joka estää näkemästä lähimmäisen lähimmäisenä?

Kertomus korostaa aivan selkeästi lähimmäisyyttä, myös tässä ajassa. Jumalaan uskovan on tehtävä hyvää tässä ajassa. Se on kertakaikkisesti velvollisuutemme.

Huomattavaa toki on, että tekomme eivät meitä pelasta, siihen kykenee vain Jumalan armo; Kristusta ja ristinkuolemaa, sovitusta ja lunastusta tarvitsemme kaikki.
Mutta kristittynä eläminen tarkoittaa lähimmäisyyttä toisia ihmisiä kohtaan. Se ei voi olla vain sisäistä paremmuuden ja oikeassa olemisen tunnetta ja omaa erinomaisuuden korostamista – muutoin ajaudumme vain nykyajan fariseuksiksi.

Jeesuksen vertaus kehottaa meitä toimimaan toisten puolesta ja hyväksi. Myös niiden, joita meidän tuntuu aluksi vaikealta lähestyä.
Jeesuksen kertomus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta on voimakas vetoomus oikeudenmukaisuuden edistämiseksi.
Köyhän, kärsivän ja sorretun asemaan on puututtava. Sitä ei voi siirtää toisten tehtäväksi.
Ei myöhempien sukupolvien, ei edes vain Jumalan tehtäväksi. Meillä on velvollisuutemme.

Kertomuksen köyhällä ja sorretulla on nimi, Lasarus. Ajattelen, että hän sai kertomuksessa nimen (toisin kuin rikas mies), jotta meistä jokainen voisi sijoittaa kertomuksen rikkaan miehen paikalle itsensä. Ja oivaltaa, että niillä, jotka me näemme kelvottomina, arvottomina, huonoina – myös heistä jokaisella on nimi, elämänhistoria, oma tarina. Ja jokainen heistä on myös Jumalan luoma, Jumalan rakastama.

Ihan muussa yhteydessä törmäsin kuluvalla viikolla Tommy Tabermanin runoon, nimeltä Silta ja muuri. Mielessäni kertomus Lasaruksesta ja rikkaasta miehestä, runo puhutteli minua erityisesti.

Samoista kivistä
on sillat ja muurit rakennettu
samoilla lihaksilla,
samalla hiellä

Joka rakentaa muurin
ihmisten välille
jää muurin sisälle,
muuttuu kiveksi

Joka rakentaa sillan
ihmisten välille
tekee aukon muuriin,
jättää portin auki
hyvän joukkojen tulla

Samoista kivistä
on sillat ja muurit rakennettu

Meistä jokaisella on käsissämme, elämässämme, maailmassamme rakentajan paikka.
Se, rakennammeko muureja vai siltoja, on sydämemme valintaa.

Tätä samaa sanoo tällä viikolla myös arkkipiispamme Tapio Luoma evl:kin sivuilla julkaistussa kirjeessään:
”Toivoisin, että Raamattua tunnettaisiin paremmin, sitä luettaisiin enemmän ja että sen viesti kuultaisiin herkemmin. Raamattu kertoo, että ihmiseksi syntyneenä Jumalana Jeesus on Herra. Häntä meidän tulee seurata myös siinä, kuinka kohtaamme toisemme.”

Muurien murtaminen ja siltojen rakentaminen vaatii uskallusta ja rohkeutta. Viitseliäisyyttäkin.
Niin helppo on jäädä omiin poteroihin, viettämään juhlia omien tuttujen kanssa, sulkemaan silmät tämän maailman ajan lasaruksilta, monilta eri tavoin apua, tukea, lämpöä tarvitsevilta lähimmäisiltä.

Olkoon tämä kertomus mielessämme, kun seuraavan kerran lähimmäisen kohdatessamme, kivi kädessämme ryhdymme rakentamaan.
Kun sydän on kiinnittynyt Jumalaan, ohjaa meitä ennemmin rauha kuin kostonhalu, ennemmin uskallus ottaa vastaan askelia, kuin lähteä kauemmas, ennemmin halu rakentaa yhdistävää siltaa, kuin päätyä ikuisesti erottavan kuilun, muurin, esteen taakse.    

Kuva oppilaspastori Reetta Mourujärvestä.
Oppilaspastori Reetta Mourujärven saarna Kokkolan kirkossa sunnuntaina, 23.6.2019.

 Viikon raamatunkohta

2. sunnuntai helluntaista liturginen kuva, enkeli vie köyhän miehen taivaaseen.

2. sunnuntai helluntaista
Luuk.16: 19-31

Jeesus puhui tämän vertauksen:

Oli rikas mies. Hänen vaatteensa olivat purppuraa ja hienointa pellavaa, ja päivästä päivään hänen elämänsä oli pelkkää ylellisyyttä ja juhlaa. Mutta hänen porttinsa pielessä virui köyhä Lasarus, täynnä paiseita. Köyhä olisi nälkäänsä halunnut syödä niitä ruokapaloja, joita rikkaan pöydältä putoili. Koiratkin tulivat siihen ja nuolivat hänen paiseitaan.

Sitten köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Abrahamin huomaan. Rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin. Kun hän tuonelan tuskissa kohotti katseensa, hän näki kaukana Abrahamin ja Lasaruksen hänen rintaansa vasten.

Silloin hän huusi: ’"sä Abraham, armahda minua! Lähetä Lasarus tänne, että hän kastaisi sormenpäänsä veteen ja vilvoittaisi kieltäni. Näissä liekeissä on kauhea olla."

Mutta Abraham sanoi: "Muista, poikani, että sinä sait eläessäsi hyvän osan, Lasarus huonon. Nyt hän saa täällä vaivoihinsa lohdun, mutta sinä saat kärsiä tuskaa. Sitä paitsi meidän välillämme on syvä, ylipääsemätön kuilu, niin ettei täältä kukaan voi tulla teidän luoksenne, vaikka tahtoisikin, eikä sieltä pääse kukaan kuilun yli meidän puolellemme."

Rikas mies sanoi: "Isä, minä pyydän, lähetä hänet sitten vanhempieni taloon. Minulla on viisi veljeä - hänen pitäisi varoittaa heitä, etteivät hekin joutuisi tähän kärsimyksen paikkaan."

Abraham vastasi: "Heillä on Mooses ja profeetat. Kuulkoot heitä."

"Ei, isä Abraham" mies sanoi, ’"utta jos joku kuolleiden joukosta menisi heidän luokseen, he kääntyisivät."

Mutta Abraham sanoi: "Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista."