Rukoilevat kädet kirkossa.

 

Rukous kantaa

Rukous on etuoikeus ja mahdollisuus, jota ei kannata jättää käyttämättä. Voimme kääntyä taivaallisen Isämme puoleen joka tilanteessa. Hän kuulee meitä Poikansa Jeesuksen tähden.

Saamme pyytää, kiittää ja ylistää. Rukous on sydämen puhetta Jumalan kanssa. Voimme rukoilla yksin, toisten kanssa tai yhdessä koko seurakunnan kanssa.

Esirukous on ehkä arvokkain lahja, jonka voimme antaa läheisillemme. Esirukous on rukous toisen ihmisen, ihmisryhmän tai asian puolesta. Se on kristillisen lähimmäisenrakkauden muoto, jossa kannetaan kultaisen säännön mukaisesti (Matt. 7:12) huolta toisista ihmisistä ja koko Jumalan luomakunnasta.

Kristilliseen jumalanpalvelukseen esirukous on kuulunut varhaisista ajoista alkaen. Esirukouksen paikka on pääsääntöisesti messun sanaosan lopussa ennen ehtoollisosan alkua. Esirukous valmistellaan tavallisesti erikseen kutakin jumalanpalvelusta varten. Yhteinen esirukous voidaan valmistella myös yhdessä seurakuntalaisten kanssa. Rukous on mahdollista jaksottaa rukouslauseella, -laululla tai hiljaisuudella.

Esirukouspyynnön voi jättää tällä lomakkeella. Kirkon eteisessä on laatikko, johon voi myös jättää paperille kirjoitetun esirukouspyynnön. Näiden aiheiden puolesta rukoillaan seurakunnan yhteisissä jumalanpalveluksissa.

Voimme rukoilla omin sanoin. Joskus on kuitenkin helpompi tarttua valmiiseen rukoukseen. Jeesuksen opettama Isä meidän -rukous on kaiken kattava ja aina ajankohtainen. Katekismus Linkki avautuu uudessa välilehdessäselittää ja avaa Isä meidän -rukousta.

Isä meidän, joka olet taivaissa.
Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Tulkoon sinun valtakuntasi.
Tapahtukoon sinun tahtosi,
myös maan päällä niin kuin taivaassa.
Anna meille tänä päivänä
meidän jokapäiväinen leipämme.
Ja anna meille meidän syntimme anteeksi,
niin kuin mekin anteeksi annamme niille,
jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.
Äläkä saata meitä kiusaukseen,
vaan päästä meidät pahasta.
Sillä sinun on valtakunta
ja voima ja kunnia iankaikkisesti.
Aamen.

Rukous voi olla myös sanatonta puhetta. Rukous syntyy syvästä vaikka hauraastakin toivosta tulla kuulluksi:

Jumala, kuule minua, vastaa minulle!

Herran siunauksen avulla voimme siunata toisiamme tai pyytää siunausta itsellemme:

Herra siunatkoon teitä ja varjelkoon teitä.
Herra kirkastakoon kasvonsa teille ja olkoon
teille armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa
teidän puoleenne ja antakoon teille rauhan.
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Aamen.

Rukouksia päivän hetkiin

Aamurukous

Noustessasi aamulla vuoteesta siunaa itsesi pyhällä ristinmerkillä ja lausu:

Isän Jumalan ja Pojan ja Pyhän Hengen haltuun. Aamen.

Sen jälkeen lue joko polviltasi tai seisaaltasi uskontunnustus ja Isä meidän -rukousLinkki avautuu uudessa välilehdessä. Jos haluat, lausu vielä seuraava pieni rukous:

Minä kiitän sinua, taivaallinen Isäni, rakkaan Poikasi Jeesuksen Kristuksen kautta,
että olet viime yönä varjellut minut kaikesta vahingosta ja vaarasta.
Pyydän sinua: varjele minua myös alkavana päivänä synnistä ja kaikesta pahasta,
että tekoni ja koko elämäni olisivat mielesi mukaiset.
Minä annan itseni, ruumiini, sieluni ja kaikkeni, sinun käsiisi.
Pyhä enkelisi olkoon minun kanssani, ettei paha vihollinen saisi minussa mitään valtaa. Aamen.

Laulettuasi sitten ehkä vielä hartaudeksesi virren, esimerkiksi kymmenestä käskystä, mene iloisin mielin töihisi.

(Lutherin Vähä katekismus)

Iltarukous

Illalla maata mennessäsi siunaa itsesi pyhällä ristinmerkillä ja lausu:

Isän Jumalan ja Pojan ja Pyhän Hengen haltuun. Aamen.

Sen jälkeen lue joko polviltasi tai seisaaltasi uskontunnustus ja Isä meidän -rukousLinkki avautuu uudessa välilehdessä. Jos haluat, lausu vielä seuraava pieni rukous:

Minä kiitän sinua, taivaallinen Isäni, rakkaan Poikasi Jeesuksen Kristuksen kautta,
että olet kuluneena päivänä minua armollisesti varjellut.
Pyydän sinua: anna anteeksi kaikki syntini, joilla olen vääryyttä tehnyt,
ja varjele minua armollisesti tulevana yönä.
Minä annan itseni, ruumiini, sieluni ja kaikkeni, sinun käsiisi.
Pyhä enkelisi olkoon minun kanssani, ettei paha vihollinen saisi minussa mitään valtaa. Aamen.

Sitten nopeasti ja iloisin mielin levolle.

(Lutherin Vähä katekismus)

Ruokarukous

Myös ruokarukoukset ovat arkielämän pieniä jumalanpalveluksia. Aterialla kiitämme Jumalaa hänen hyvyydestään ja pyydämme siunausta. Kiitämme siitä, että meillä on ruokaa, ja kiitämme ihmisistä, joiden kanssa syömme yhdessä. Ruokarukouksessa pyydämme siunausta tänään ja tulevina päivinä. Pyydämme myös, että Jumala ravitsisi meitä tulevinakin päivinä.

Haluaisitko sinäkin lausua ruokarukousen omassa pöydässäsi?

Laulaminen on ihana ja hauska tapa rukoilla. Tuttu ruokavirsi on Nyt silmäin alla JeesuksenLinkki avautuu uudessa välilehdessä. Jos laulaminen ei ole sinun juttusi, esimerkiksi seuraava rukous on lyhyt ja ytimekäs.

Siunaa Jeesus ruokamme, ole aina luonamme. Aamen.