Konfirmoitujen kädet ristissä alttarikaiteella.

 

Konfirmaatio ja rippijuhla huipentavat rippikoulun

Rippikoulu on monille nuorille yksi nuoruuden kohokohdista, jota kannattaa juhlia! Konfirmaatiossa nuoret tunnustavat uskonsa ja tulevat seurakunnan täysivaltaisiksi jäseniksi.

Rippikoulu huipentuu konfirmaatioon. Konfirmaatio tapahtuu kirkossa messun eli ehtoollisjumalanpalveluksen yhteydessä. Konfirmaatio tarkoittaa vahvistamista.

Rippikoulun voi käydä vaikka ei haluaisikaan osallistua konfirmaatioon. Konfirmaatioon osallistuminen edellyttää kastetta ja kirkkoon kuulumista.

Konfirmaatiossa

  • nuoret tunnustavat kristillisen uskon.
  • nuoret siunataan kätten päällepanemisella; joskus siunaamisessa ovat mukana myös kummit.
  • seurakunta rukoilee nuorten puolesta.
  • Konfirmaatioon voi liittyä myös nuorten valitsema laulu, jonka he laulavat.
  • Konfirmaatiomessussa vietetään myös ehtoollista, johon juuri konfirmoidut osallistuvat ennen muita seurakuntalaisia.

Konfirmaatio antaa kirkon jäsenelle oikeuden

  • toimia kummina
  • osallistua ehtoolliselle itsenäisesti
  • asettua ehdokkaaksi seurakuntavaaleissa, kun konfirmoitu jäsen on 18-vuotias

Rippikoulun käyminen on ehtona myös kirkolliselle avioliittoon vihkimiselle, mutta konfirmaatiota ei edellytetä.