Kotimaanapu, punainen sydän.Auta Kotimaanavun kautta

Lahjoittamalla Kotimaanavun työhön tuet kaikkein heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä Suomessa. Lahjoituksesi ohjataan Kotimaanavun valtakunnalliseen hätäapukeräykseen, josta avustetaan seurakuntien hakemusten perusteella katastrofin tai muun yllättävän tilanteen vuoksi hätään joutuneita ihmisiä, kuten tulipalossa kotinsa menettäneitä perheitä. Apu toimitetaan perille Suomen evankelis-luterilaisten seurakuntien diakoniatyön kautta. 

Lisätietoja ja ohjeita löydät Kotimaanavun nettisivuilta.

Auttamisen tapoja ovat:

  • kertalahjoitus
  • kuukausilahjoitus
  • paikalliskeräykset 
  • merkkipäiväkeräys

Kokkolan suomalaisen seurakunnan Joulukeräys 

Lahjoittamalla tähän keräykseen tuet kokkolalaisten vähävaraisten joulua. Kokkolan suomalaisen seurakunnan diakoniatyö hankkii keräysvaroilla lahjakortteja, joilla tuodaan iloa ja helpotusta vähävaraisille ihmisille joulun aikaan. Diakoniakoniatyöntekijät arvioivat avun tarpeen ja välittävät avun perille. Jo pienikin apu on tarpeen silloin kun rahaa on vähän. Lahjoittamalla voit auttaa lähellä olevaa lähimmäistäsi.

Joulukeräys 2023 on voimassa 31.12.2023 asti.

Yhteystietojen jättäminen on vapaaehtoista. Keräyslupa RA/2020/639, joka on voimassa 1.9.2020 alkaen toistaiseksi koko Suomessa Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Kerätyt varat käytetään heikoimmassa asemassa olevien auttamiseen Suomessa. Avun vie perille Kirkkopalveluiden Kotimaanapu yhteistyössä paikallisseurakuntien diakoniatyön ja muiden yhteistyökumppanien kanssa. Lahjoitusta tehdessäsi maksusi käsittelee sopimuskumppanimme Paytrail Oyj. Kotimaanapu käyttää keräyssivuillaan välttämättömiä ja toiminnan kehittämisevästeitä. Välttämättömien evästeiden avulla varmistamme keräyssivujemme luotettavan ja turvallisen toiminnan, kehittämisevästeillä kerätyillä tiedoilla tutkimme esimerkiksi kävijöiden aktiivisuutta ja käyttäytymistä palvelussamme.

Lisätietoja

johtava diakoniatyöntekijä

Kokkolan suomalainen seurakunta

  • Palvelun työalan lähiesihenkilö

Kirkon töissä

diakoniatyöntekijä, vapaaehtoistoiminnan koordinaattori

Kokkolan suomalainen seurakunta

  • Vapaaehtoistoiminta
  • Arkiystävät ja lähimmäispalvelu