Ahneus

Kuka on ahne? – rahalle, omaisuudelle, ruoalle, 
makealle, helpolle elämälle, työlle, arvostukselle, 
maineelle. Kuinka moni on ”perso” uusille vaatteille, 
tavaralle, autoille, veneille tai muille menopeleille?
Kysymyksestä huomaa, miten helposti länsimaisessa kulutusyhteiskunnassa kukin on ahne, milloin millekin asialle. Lopulta saituuskin osoittautuu ahneudeksi.

Lehdistö on viime aikoina kirjoittanut sekä koti- 
että ulkomaisten huippuartistitien kuoleman jälkeisistä perintöriidoista. Yli 2 000 vuotta sitten Jeesukseen 
vedottiin myös perintökiistassa. 
   
Päivän sana löytyy Luukkaan evankeliumista. Häntä pidetään köyhien evankelistana. Tässä kohtaa Jeesus 
varoittaa: ”Karttakaa tarkoin kaikenlaista ahneutta.” 
Tätä seuraavaa tarkennusta ei voi myöskään jättää 
huomiotta, vaikka siihen olisi kiusausta itsessä ja 
monessa muussa suunnassa. ”Ei kukaan voi rakentaa elämäänsä omaisuuden varaan, vaikka sitä olisi 
kuinka paljon tahansa.” Lk. 12:15

Vastakohta sanalle ahne on antelias. On sanonta: ”Ahne on hyvä ottaan, mutta käs vapisee, jos antaa tarttis.” Ahneuden ja anteliaisuuden välisessä jännitteessä meidän on kristittyinä kilpailtava itsemme kanssa. 

Seppo Viljamaa
johtaja, perheneuvoja
Kokkolan seurakuntayhtymä
seppo.viljamaa@evl.fi

Sunnuntai 11.6
Luuk. 12:13–21

Muuan mies väkijoukosta sanoi Jeesukselle: ”Opettaja, sano veljelleni, että hän suostuisi perinnönjakoon.” ”Mitä?” kysyi Jeesus. ”Onko minut pantu teidän tuomariksenne tai jakomieheksenne?” Hän sanoi heille kaikille: ”Karttakaa tarkoin kaikenlaista ahneutta. Ei kukaan voi rakentaa elämäänsä omaisuuden varaan, vaikka sitä olisi kuinka paljon tahansa.”
    Ja hän esitti heille vertauksen:
    ”Oli rikas mies, joka sai maastaan hyvän sadon. Hän mietti itsekseen: ’Mitä tekisin? Minun satoni ei mahdu enää mihinkään.’ Hän päätti: ’Minäpä teen näin: puran aittani ja rakennan isommat niiden sijaan. Niihin minä kerään koko satoni ja kaiken muun, mitä omistan. Sitten sanon itselleni: Kelpaa sinun elää! Sinulla on kaikkea hyvää varastossa moneksi vuodeksi. Lepää nyt, syö, juo ja nauti elämästä!’ Mutta Jumala sanoi hänelle: ’Sinä hullu! Tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta takaisin. Ja kaikki, minkä olet itsellesi varannut - kenelle se joutuu?’
    Näin käy sen, joka kerää rikkautta itselleen mutta jolla ei ole aarretta Jumalan luona.”