Vapaaehtoisena seurakunnassa
Meillä voit toimia eri tavoin itsellesi tärkeiden asioiden, arvojen, yksittäisten ihmisten ja yhteisön hyväksi. Voit lupautua yksittäiseen tehtävään tai pitempiaikaiseen toimintaan ja saada samalla mielekästä tekemistä, uusia ystäviä ja kokemuksia. Toiminta on palkatonta ja luottamuksellista. Kaikkiin tehtäviin perehdytetään, joihinkin tehtäviin saat koulutuksen.
Vapaaehtoisuus seurakunnassa on antanut minulle hyvää mieltä ja sisältöä elämään. Tulee lähdettyä ihmisten ilmoille. Paras palaute on se, kun näkee, miten omalla toiminnallaan on voinut auttaa toista. Kun kaksi yksinäistä kohtaa, ei kumpikaan ole enää yksin.
Miten pääsen mukaan?
1) Käy tutustumassa ja osallistumassa seurakunnan toimintaan. Tietoa toiminnasta ja tapahtumista löytyy Kokkola-lehdestä, seurakunnan nettisivuilta, some-kanavilta ja Youtubesta.
2) Kysy lisää seurakunnan työntekijöiltä ja vapaaehtoisilta. Tai ota yhteyttä vapaaehtoistoiminnan koordinaattoriin.
3) Tutustumishaastattelussa kuulet lisää toiminnasta ja saat kertoa itsestäsi ja ajatuksistasi. Sitten sovitaan yhdessä, että miten jatketaan.
Vapaaehtoisuus on tapa elää ja hahmottaa maailmaa. Tunnen konkreettisesti olevani osa luomakuntaa ja seurakuntaa. Haluan jakaa sitä hyvää, mitä olen itse saanut.
Kirkkotehtävät
Jumalanpalvelusryhmät ja kirkkoväärtit
Tällä hetkellä jumalanpalvelusryhmät toimivat vuorollaan Kokkolan kirkon messuissa, jolloin liturgina toimiva pappi valmistelee jumalanpalveluksen yhdessä jp-ryhmän kanssa. Joskus jp-ryhmän tilalla on kaksi kirkkoväärtiä. Kirkkoväärtin tehtävänä voi olla esim toivottaa seurakuntalaiset tervetulleeksi kirkkoon ja jakaa virsikirjoja, lukea sunnuntain tekstit, sytyttää kynttilä hautaan siunatuille, osallistua tarvittaessa kolehdin kantamiseen, auttaa pyörätuolissa olevia ehtoolliselle sekä messun jälkeen järjestellä virsikirjat ja auttaa suntiota ehtoollismaljojen keräämisessä. Jp-ryhmien ja kirkkoväärtien vuorot jaetaan kirkkotehtävien illassa kolme kertaa vuodessa. Vuoroja voi ottaa tarpeen mukaan ja sen verran, kun sillä hetkellä elämäntilanteeseen sopii.
Lisätietoja: Heleena Uusimäki, p. 040 5184 600
Kolehdinkantajat
Kolehdinkantajat huolehtivat kolehdinkantamisesta yhdessä suntion kanssa. Tällä hetkellä koehdinkantoryhmä toimii Kokkolan kirkossa. Joskus kolehdinkantajia kutsutaan lisää kirkkoväen joukosta. Kolehdinkantajat voivat olla myös auttamassa pyörätuolissa istuvia tai muuten tukea tarvitsevia ehtoolliselle. Kolehdinkantoryhmiä on tällä hetkellä 8 ja jokaisessa on 3-4 vapaaehtoista. Kolehdinkantoryhmälle tehdään vuorolista kolme kertaa vuodessa. Vuorojen vaihdosta sovitaan omassa whatsapp-ryhmässä.
Lisätietoja: vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Johanna Rönnkvist
Striimaajat
Tällä hetkellä striimaajien ryhmä toimii Kokkolan kirkon klo 10 messussa. Suntio perehdyttää uudet vapaaehtoiset tehtävään. Vapaaehtoisille on oma whatsapp-ryhmä, jossa jaetaan striimusvuorot.
Lisätietoja: vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Johanna Rönnkvist
Lasten kirkkokummit Kokkolan kirkossa
Kirkkokummit ovat vastaanottamassa lapsia kirkkoon ja huomioivat heitä jumalanpalveluksen aikana, esimerkiksi kutsumalla heitä penkistä leikkipaikalle tai tarjoamalla puuhakassia. Jumalanpalveluksen jälkeen kirkkokummit järjestävät leikkipaikan kuntoon.
Lisätietoja: varhaiskasvatuksen ohjaaja Sirpa Karjalainen
Pyhäkoulunohjaajat
Pyhäkoulunohjaajiksi kutsutaan 15 vuotta täyttäneitä seurakuntalaisia. Pyhäkoulua pidetään omalla vuorollaan saarnan aikana klo 10 jumalanpalveluksissa Kokkolan kirkossa. Ohjaajat opastetaan tehtävään ja toimimaan lapsiryhmän kanssa. Tukea annetaan säännöllisissä kokoontumisissa.
Lisätietoja: lastenohjaaja Eija Korkia-Aho
Kirkkotila- ja kukkaryhmä
Kukkaryhmä vastaa Kokkolan kirkon alttarin koristelusta erityisesti kesällä, pääsiäisenä ja jouluna. Ryhmällä voi olla myös muita kirkkotilan koristeluun liittyviä tehtäviä.
Lisätietoja: Heleena Uusimäki, p. 040 5184 600
Haluaisitko lahjoittaa kukkia ja kasveja kukkaryhmän käyttöön, ota yhteyttä: Salme Heino, p. 0443549781
Kirkkokahvien vapaaehtoiset
Kirkkokahveja järjestetään Kokkolan kirkossa tai seurakuntasaleissa mahdollisuuksien mukaan.
Lisätietoja: lähetys- ja kansainvälisen työn ohjaaja Minna Lempiälä
Hiljaisuuden viljely -toiminnan vapaaehtoiset
Hiljaisuuden viljelyyn kuuluvat tällä hetkellä Toimituskappelissa keskiviikkoiltaisin pidettävät rukoushetket, hiljaisuuden retriitit ja hiljaisuuden jooga. Vapaaehtoisia on mukana hiljaisuuden rukoushetkien toteuttamisessa. Rukoushetken ohjaa vuorollaan seurakunnan työntekijä tai vapaaehtoinen. Rukoushetkeen kuuluu Raamatunlukua, rukousta, hiljaisuutta ja taize-lauluja tai virsiä. Kuukauden ensimmäisellä kerralla vietetään ehtoollista.
Lisätietoja: kappalainen Sari Kontinen-Koski
Arkunkantajien ryhmä
Välillä tulee tilanne, jossa siunaustilaisuuteen tarvitaan lisää arkunkantajia. Tätä varten on koottu ryhmä, josta seurakuntasihteeri tarvittaessa kutsuu tehtävään tarvittavan määrän vapaaehtoisia.
Lisätietoja: vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Johanna Rönnkvist
Lähetys- ja kansainvälinen työ
Lähetyssopen kahvilan vapaaehtoiset
Leipojat ja käsityön ystävät
Suomi-piirin vapaaehtoiset
Maahanmuuttajien ystävät ja kanssakulkijat
Naisten ja miesten piirien vapaaehtoiset
Lisätietoja: lähetyksen ja kansainvälisen työn ohjaaja Minna Lempiälä ja kansainvälisen työn ohjaaja Hilkka Hohenthal
Diakonia
Lähimmäispalvelu ja kahdenkeskinen arkiystävätoiminta
Voit toimia arkiystävänä jollekin tietylle yksinäisyyttä kokevalle ikäihmiselle tai olla mukana lähimmäispalveluryhmässä ja toimia yhdessä muiden kanssa silloin, kun sinulle sopii. Tehtävät voivat olla esimerkiksi avustavia tehtäviä vanhusten viikkomessuissa jouluna ja pääsiäisenä. Arkiystävätoimintaan voi tulla mukaan ympäri vuoden.
Lisätietoja: diakoniatyöntekijä/vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Johanna Rönnkvist
Kirkon keskusteluapu
Voit toimia vapaaehtoisena päivystäjänä puhelimessa tai netissä. Vapaaehtoiset valitaan koulutukseen ja sen jälkeen mukaan toimintaan haastattelun perusteella. Vapaaehtoisilta edellytetään sitoutumista vähintään yhden vuoden ajaksi.
Lisätietoja: Kirkon keskusteluavun toiminnanohjaaja Taina Lamminen
Korttiryhmä
Korttiryhmässä kirjoitetaan seurakunnan onnittelukortteja ja kutsuja. Ryhmään toivotaan vapaaehtoisia, joilla on hyvä käsiala ja keskittymiskyky. Kortteja kirjoitetaan pienellä porukalla muutaman kerran vuodessa.
Lisätietoja: diakoniatyöntekijä/vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Johanna Rönnkvist
Hartaushetkien pitäjät
Voit olla mukana pitämässä hartaushetkiä paikallisissa ikäihmisten hoivakodeissa ja palvelutaloissa. Hartaushetken voi toteuttaa yksin, pareittain tai ryhmänä. Hartaushetkeen kuuluu Raamatunlukua, puhetta, rukousta sekä virsiä ja hengellisiä lauluja. Toimintaan toivotaan mukaan myös säestäjiä ja laulajia. Hartausvuorot jaetaan yhteisessä kokoontumisessa kolme kertaa vuodessa. Listalta voi ottaa vuoroja oman elämäntilanteen mukaan.
Lisätietoja: diakoniatyöntekijä Anu-Marja Kangasvieri
Hartaushetket kehitysvammayksiköissä
Listietoja: diakoniatyöntekijä Sanna Björkskog
Yhteisvastuukerääjiä ja lahjoittajia
Haluaisitko tulla mukaan "välittämisen kansanliikkeeseen"? Voit ottaa keräyslippaan mukaan vaikka työntekijäkokoukseen tai harrastustapaamiseen. Tai voit ilmoittautua kerääjäksi keväällä marketeissa ja kaupakeskuksissa toteutettavaan lipaskeräystempaukseen.
Lisätietoja: diakoniatyöntekijä Anu-Marja Kangasvieri
Katulähetys kutsuu vapaaehtoisia mm. Porinatuvalle toimimaan vertaisena, lähimmäisenä ja työntekijän apuna.
Lisätietoja: erityisdiakoni Anne Laine
Musiikki
Haluaisitko laulaa seurakunnan kuorossa tai esilaulajana/esilauluryhmässä jumalanpalveluksessa?
Haluaisitko soittaa tai säestää seurakunnan tilaisuuksissa?
Tehtäviä olisi myös konserttijärjestelyissä (ohjelmien myynti ja konserttijulisteiden vieminen ilmoitustauluille).
Lisätietoja: kanttori Ritva Göös
Kasvatus
Kultajyvän ja Perhekuoron laulajat
Lisätietoja: lastenohjaaja Kaisa Toppinen
Kouluikäisten kerhojen vapaehtoiset
Lisätietoja: vs. nuorisotyönohjaaja Johanna Järvelä
Isoset rippikoulussa ja kouluikäisten leireillä
Lisätietoja: nuorisotyönohjaaja Sanna Häggblom
Nuorten tapahtumien talkoolaiset (esim. järjestyksenvalvoja ja mainosten jakaja).
Lisätietoja: johtava nuorisotyönohjaaja Heli Järvi
Seurakunnan nuorten vaikuttajaryhmä (SeVa)
Haluatko äänesi kuuluviin? Nyt siihen on mahdollisuus. SeVa-ryhmä on alle 29-vuotiaista koostuva seurakunnan vaikuttajaryhmä.
Lisätietoja: johtava nuorisotyönohjaaja Heli Järvi
Avuksi keittiölle
Seurakunnan keittiöissä on monia tehtäviä, joihin toivottaisiin auttavia käsiä; tarjoileminen, kahvin kaataminen, tiskaaminen ym avustavat keittiötehtävät. Uusille keittiövapaaehtoisille järjestetään hygieniaosaamiskoulutuksia.
Lisätietoja: palvelupäällikkö Mari Lehtiheimo
Ota yhteyttä
Kokkolan suomalainen seurakunta
- Vapaaehtoistoiminta
- Arkiystävät ja lähimmäispalvelu
- Hiljaisuuden rukoushetket ja hiljaisuuden retriitit