Uutislistaukseen

Hääyö kutsuu parit vihittäviksi

Tiistaina 22.2.2022 Kaarlelan tunnelmallisessa kirkossa vietetään hääyötä. Päivämäärän numero 22 muistuttaa kahta joutsenta, jotka uivat uskollisesti yhdessä katsoen samaan suuntaan – eteenpäin. Olisiko teidän juhlapäivänne vuoro silloin? 

Kädet sydämen muodossa.

Teksti: Heikki Myllyniemi

Kukapa ei olisi joskus unelmoinut kirkkohäistä.  Kenties mielessänne ovat olleet kirkkohäät, jotka ovat jääneet syystä tai toisesta toteutumatta. 
Tartu kihlattusi kanssa tilaisuuteen. Kirkon kynnyksen ylitystä ei tarvitse nyt jännittää. Vihkiparit ovat tervetulleita solmimaan avioliiton pienimuotoisessa vihkimistilaisuudessa helmikuisen illan sinertävässä hämyssä.
 
Vihkimisiä järjestetään puolen tunnin välein kello 17 lähtien. Paikalla ovat hääparin lisäksi pappi, kanttori ja parin mahdolliset vieraat. Vihkimisen jälkeen hääkakku on katettu kuuden hengen seurueille Kaarlelan seurakuntakodilla.

Pareilla on myös mahdollisuus valokuvaukseen, mikäli ilmoittautuneita on tarpeeksi. Sitovat tilaukset kuvauksesta kerätään erikseen ilmoittautumisajan päätyttyä.
Hääkuvaus maksaa 100 euroa, ja se sisältää 5 digitaalista kuvatiedostoa sekä mahdollisuuden ostaa lisäkuvia. Valokuvaus kestää noin 20 minuuttia. Valokuvaajana toimii Tarja Jakobsén Photography. Häneltä voi kysyä lisätietoja valokuvauksesta: p. 0400 959 687 tai info@tarjajakobsen.com.

Avioliiton voi tulla solmimaan kauempaakin. Vihkiajat jaetaan pareille ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautuminen tapahtuu Kokkolan kirkkoherranvirastoon 28.1.2022 mennessä. Avioliiton esteidentutkinta onnistuu helpoiten esteidentutkinta.fi-sivustolla. Esteiden tutkinta tulee olla tehtynä 14.2.2022 mennessä.
 
Ennen vihkimistä pari tapaa vihkipappinsa ja valitsee samalla häämusiikin muutamien vaihtoehtojen joukosta.
Kirkossa avioliittoon vihittävien tulee olla rippikoulun käyneitä kirkon jäseniä. Maistraatissa jo solmittu avioliitto voidaan siunata kirkossa. Molemmissa tapauksissa parit ovat tervetulleita osallistumaan hääyöhön!

Hääyö Kaarlelan kirkossa ti  22.2.2022.
Ilmoittautuminen Kokkolan suomalaisen seurakunnan  kirkkoherranvirastoon 28.1.2022 mennessä, p. 06 8296 880.

2021-12-29 14:52:00.0