Uutislistaukseen

Samppa Lajunen Crosspointissa

Olympiavoittaja kertoo kokemuksistaan ja uskostaan

Samppa Lajunen voitti yhdistetyn maailmancupin vuonna 1997 kaikkien aikojen nuorimpana, vain 17-vuotiaana. Salt Lake Cityn olympialaisissa vuonna 2002 hänen kaulaansa ripustettiin kolme olympiakultaa. 

Samppa Lajunen.Onko elämälläni tarkoitus? Miksi olen maailmassa? Samppa Lajunen, 40, mietti näitä jo yläasteikäisenä.
Hän sai kotonaan kristillisen kasvatuksen, ja uskonasiat tulivat tutuiksi kirkon tilaisuuksissa ja lastenleireillä. Hän tiesi Jumalasta ja Jeesuksesta. Samppa uskoi, että Jeesus oli historiallinen henkilö, joka kuoli ristillä ja on nyt taivaassa. Hän myös ajatteli, että Jeesus tulee ajankohtaiseksi, kun kuollaan.

Hänellä oli kuitenkin koko ajan tunne, että jotain puuttuu. Hän haki uskon todellisuutta ja elämän tarkoitusta. Lajunen muistaa kahdeksannella luokalla kirjoittamansa aineen Varjostaja. Siinä nuori henkilö päätyi hyppäämään sillalta jokeen ja kuoli. Tällä ihmisellä oli kaikki hyvin, mutta elämästä puuttui merkitys.
-  Pohdin, että vaikka ihminen menestyisi kuinka hyvin, saisi rahaa ja kunniaa, elämä voi päättyä hetkessä. Silloin kaikki, mitä on saavuttanut, romahtaa. Miksi siis edes yrittää?
- Sain puurostani mantelin. Perheessämme se tarkoittaa, että silloin saa toivoa jotain. Huokaisin pienen rukouksen: jos tuleva vuosi voisi olla hengellisen kasvun aikaa.

Lajusen isä pyysi poikaansa konserttiin, joka pidettiin Jyväskylän Huhtasuon kirkossa. Lastenhoitokin järjestyi ihmeellisesti, joten pojalla ei ollut hyvää syytä kieltäytyä. Konsertin lisäksi tilaisuudessa oli Seppo Juntusen puheenvuoro ja rukouspalvelu. Lajunen meni eteen rukoiltavaksi.
-Rukouksen päätteeksi minut siunattiin ja Juntunen huusi vielä perääni: ”Muista, armosta Samppa!”
Pian Lajunen olikin matkalla Juntusen luokse Helsinkiin juttelemaan lisää.
- Tunnustin, että olen epämukavuusalueellani. En ollut aikaisemmin puhunut juurikaan hengellisistä asioista toisten ihmisten kanssa. Juntunen onneksi ymmärsi. Hän ei lähtenyt saarnaamaan, eikä tyrkyttänyt vastauksia. Positiivinen vire sävytti tapaamistamme, ja keskustelun lopuksi rukoilimme. 
Kokemus ei ollut siinä hetkessä maata järisyttävä, mutta muutti pidemmällä aikavälillä miehen sisäistä maailmaa. Tunne, että jotain puuttui elämästä, vaihtui lämpimään rakkauden tunteeseen rinnassa. Peruspessimistisyys vaihtui asioiden katsomiseen pääasiassa ilon kautta, ja levottomuus vaihtui rauhan tunteeseen. Elämän merkitystä ei tarvinnut enää miettiä. Lajunen kertoo, ettei voi järjellään selittää tätä muutosta.

Teksti on muokattu toimittaja Hanna Valkosen kirjoittamasta jutusta, joka julkaistiin Uusi Tie -lehdessä 30.7.2019.

Samppa Lajunen Crosspointissa  
27.11. kl 18 Kokkolan kirkossa.
Suomenkielinen tilaisuus tulkataan ruotsiksi.

Thu Nov 25 08:52:40 EET 2021