Uutislistaukseen

Hyvän Mielen lounaat palaavat koronatauolta

Luvassa herkullista ja rakkaudella valmistettua ruokaa

Lounaslinjasto.

Kokkolan seurakuntakeskuksen Alasalissa on tarjottu lounasta syys- ja kevätkaudella aina keskiviikkoisin ja torstaisin jo yli kahdentoista vuoden ajan.
Koronapandemia toi lounaiden tarjoamiseen omat haasteensa ja rajoituksensa, ja turvallisuussyistä lounaat jätettiin tauolle loppuvuodesta 2020. Tauko kesti lopulta myös koko viime kevään. 

Lounaiden jatkumisesta on tullut runsaasti kyselyitä.Nyt on ilo ilmoittaa, että lounaita järjestetään taas 18. elokuuta alkaen  Kokkolan seurakuntakeskuksen Alasalissa joka keskiviikko ja torstai klo 11-13.
Luvassa on jälleen kattaus taatusti herkullista ja osaavan keittiöhenkilökunnan rakkaudella valmistamaa kotiruokaa, trendejä, satokauden vaihteluita ja maailman makuja unohtamatta.
Lounaiden raaka-aineet ovat lähes sataprosenttisesti kotimaisia – eksoottisia hedelmiä, mausteita ja tiettyjä muita vieraampia ainesosia lukuun ottamatta. Myös lähellä tuotettua ja luomua hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan.

Turvallisuus on lounailla avainasemassa.
Hyvän Mielen lounailla, kuten muissakin seurakunnan tiloissa, noudatetaan annettuja hygieniaohjeita tarkasti. 
Kassahenkilöt muistuttavat asiakkaita hyvästä käsihygieniasta ja turvavälien säilyttämisestä sekä keräävät ruokailijoiden yhteystiedot terveysviranomaisille mahdollista tartunnanjäljitystä varten. Yhteystietoja ei käytetä mihinkään muuhun ja ne hävitetään 14 vuorokauden kuluttua.  
Lounaalla noudatetaan ravintolaohjeistusta, jonka mukaan salin paikkamäärää on vähennetty ja istumapaikkoja harvennettu turvallisen ruokailun mahdollistamiseksi. 
Lounastamaan voi tulla ainoastaan terveenä.

Lounaita ei ole tarkoitettu vain rajoitetulle kohderyhmälle, vaan kaikki ovat sydämellisesti tervetulleita yksin taikka yhdessä herkullisten tarjottavien ääreen. 
Tuotolla tuetaan Kokkolan suomalaisen seurakunnan diakonia- ja lähetystyötä.

Thu Aug 12 12:21:00 EEST 2021