Uutislistaukseen

Trumpetti ja urut soivat Kaarlelan kirkossa

Elokuun urkuillassa torstaina on muusikkoina trumpetisti Esko Porkola ja kanttori Janne Salmela. He soittavat trumpetilla ja uruilla monille varsin tuttuja kappaleita.

FASAD IV_Kristina Klingenberg.jpg

Illassa kuullaan muun muassa englantilaisen säveltäjän Jeremiah Clarken kaksi kappaletta Trumpet Tune ja Minuet. Clarke tunnetaan parhaiten kosketinsoitinkappaleestaan Trumpet Voluntary
Kuulijaa hemmotellaan yhdellä kenties soitetuimmalla ja tunnetuimmalla teoksella, J.S. Bachin Airilla, joka on hänen säveltämästään orkesterisarjasta nro 3 D-duuri. Sarja on alun perin sävelletty huilulle, oboelle, rummuille, jousille ja basso continuolle. Hidas  osa Air on rauhallisuudessaan yksi kauneimmista melodioista. 
Illan toinen yksi tunnetuimmista teoksista on F. Schubertin Serenade. Lisäksi kuullaan G.F. Händelin Vesimusiikkia-sarjasta osa Andante
Salmela soittaa illassa myös kaksi urkukappaletta, Preludi ja fuuga C-duuri sekä Orgelbüchlein-kokoelmasta kappaleen In dir ist Freude

Barokin ajan musiikin katsotaan huipentuneen juuri Bachiin. Hän oli Vivaldin ja Telemannin ohella yksi musiikinhistorian tuotteliaimmista säveltäjistä. Bachin kynästä tiedetään syntyneen yli tuhat teosta. 
Bach on myös yksi illan toisen esiintyjän Janne Salmelan lempisäveltäjistä.
Ilta päättyy Taneli Kuusiston säveltämään virsikirjan virteen, josta käytetään myös nimeä Suomalainen rukous.

 

Elokuun urkuilta 
to 12.8. klo 19 
Kaarlelan kirkossa
Esko Porkola, trumpetti
Janne Salmela, urut
Ohjelma 2-20 e 

Thu Aug 12 11:01:00 EEST 2021