Uutislistaukseen

Lähetyssoppi jää tuumaustauolle

Nimikyltti 043_netti_uusi.jpg

Lähetyssopen toiminta jää tuumaustauolle. Tauko alkaa heti ja kestää lokakuun ajan. Tulevat kolme viikkoa näyttänevät, miten koronavirus käyttäytyy alueellamme. Mikäli tautitilanne ja vallalla olevat ohjeistukset sallivat, jatkamme Lähetyssopen toimintaa tiistaina 3. marraskuuta.

Vaikka kahvilatoiminta on tauolla, lähetyksessä tapahtuu kuitenkin yhtä ja toista. Tulossa on kevään tapaan striimattuja lähetyksiä muun muassa maanantaina 19. lokakuuta klo 12 Lähetyssopen päiväkahvit ja torstaina 22. lokakuuta klo 12 Lauluhetki.

Kansainvälisenä rukouspäivänä lauantaina 24. lokakuuta järjestetään Rukouspolkukävely, jonka yhteislähtö on klo 13 Kokkolan kirkon edestä. Oppaana toimii Salme Heino. Kävely päättyy Hollihaan laavulle makkaranpaistoon ja nokipannukahveille.

Nimikkolähetti Riikka Halme-Bernekingin saapuu vierailulle 25.-27. lokakuuta. Muistathan myös, että nyt jos koskaan lähetysjärjestöt tarvitsevat seurakuntalaisten eli lähettäjien tukea. Seurakuntamme nimikkolähettejä ja -kohteita voi tukea tämän linkin kautta löytyvin tiedoin. 

Seuraa myös ilmoittelua Lähetyssopen Facebook-sivuilta ja Kokkola-lehdestä – Lähetys ei lopu koskaan!
 

Thu Oct 08 10:19:00 EEST 2020