Uutislistaukseen

Kokkolan seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston päätöksiä 10.6.2020

Kokkolan seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyi toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen vuodelta 2019 ja vahvisti tilinpäätöksen.

Luottamushenkilömuutoksia

Yhteinen kirkkovaltuusto myönsi Otto Luomalle eron yhteisen kirkkovaltuuston jäsenyydestä sekä sairaalasielunhoidon johtokunnan jäsenyydestä 1.6.2020 alkaen paikkakunnalta muuton vuoksi. Hänet on valittu yhteiseen kirkkovaltuustoon Kälviän seurakunnan Kotiseurakuntani Kälviä -ehdokaslistalta.  Ensimmäinen varajäsen Ville Honkala siirtyy varsinaiseksi valtuutetuksi.

Uudeksi sairaalasielunhoidon johtokunnan jäseneksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi valittiin Ville Honkala.

Yhteinen kirkkovaltuusto nimesi perheasiain neuvottelukeskuksen yhteisjohtokunnan puheenjohtajaksi Matti Kaivosojan jäljellä olevaksi toimikaudeksi 1.2.2020 puheenjohtajan tehtävistä eronneen Tuula Muuraiskangas-Nissilän tilalle.

Tilinpäätös 2019 oli ylijäämäinen

Yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyi toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen vuodelta 2019 ja vahvisti tilinpäätöksen. Tilikauden ylijäämä 402.000 euroa kirjataan yli- ja alijäämätilille taseen omaan pääomaan.

Toimintatuottoja kertyi vajaat 2 miljoonaa euroa, josta metsätalouden tuottoja oli 206.000 euroa. Toimintakulut olivat 10,7 miljoonaa euroa alittaen talousarvion 206.000 eurolla. Henkilöstökulut alittivat talousarvion 127.000 eurolla. Henkilöstökulujen osuus toimintakuluista oli 62 %. Toimintakate eli toimintatuottojen ja -kulujen erotus oli - 8,7 miljoonaa euroa, 215.000 euroa ennustettua parempi. Vuosikate oli 1,3 miljoonaa euroa.
 
Kirkollisverotuloja kertyi 10, 1 miljoonaa euroa ylittäen talousarvion 51.000 eurolla. Kirkollisverotulojen määrä kasvoi hieman yllättäen 157.000 eurolla edelliseen vuoteen verrattuna. Kasvuun vaikuttivat hyvä työllisyystilanne ja palkkataso. Valtionkorvausta saatiin 991.000 euroa. Seurakuntien jäsenmäärän kehitys vaikuttaa osaltaan kirkollisverokertymään. Kokkolan seurakuntayhtymän alueen seurakuntien jäsenmäärä oli vuoden lopussa yhteensä 40.395 eli 573 jäsentä vähemmän kuin edellisen vuoden lopulla. 

Investointeihin käytettiin 1,4 miljoonaa euroa. Suurin investointi oli Kaarlelan kirkon sisäpuolinen perusparannus, jonka kokonaiskustannukset olivat 1,2 miljoonaa euroa. Seurakuntakeskuksen pääkeittiö saneerattiin, Kälviän seurakuntakodin ja seurakuntakeskuksen ilmanvaihtokoneet uusittiin. Krematoriolle myönnettiin rakennus- ja ympäristöluvat.
 
Vuoden 2019 aikana päätettiin Halsuan seurakunnan liittymisestä Kokkolan seurakuntayhtymään vuoden 2020 alusta. 

Yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyi myös Halsuan seurakunnan toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen vuodelta 2019 ja vahvisti tilinpäätöksen. Tilikauden ylijäämä 145.768,46 euroa kirjataan yli- ja alijäämätilille taseen omaan pääomaan.

Kokkolan seurakuntayhtymän hallintojohtaja Helinä Marjamaa eläkkeelle 1.3.2021

Kiitollisena palveluksesta yhteinen kirkkovaltuusto myönsi Kokkolan seurakuntayhtymän hallintojohtaja Helinä Marjamaalle eron virastaan 1.3.2021 alkaen. Marjamaa on pyytänyt eroa virastaan siirtyäkseen eläkkeelle.

Helinä Marjamaa on tullut seurakuntayhtymän palvelukseen 1.4.2015, joten palvelusvuosia hänelle kertyy lähes kuusi vuotta. 

Yhteinen kirkkovaltuusto julistaa hallintojohtajan viran haettavaksi ja nimesi työryhmän valmistelemaan uuden hallintojohtajan valintaprosessia.

2020-06-10 20:42:42.0