Laulu raikaa jälleen Länsipuistossa
Hengellisten laulujen yhteislauluilta Kokkolan Länsipuistossa on jo vakiintumassa perinteeksi. Ensimmäisellä kerralla elokuussa 2024 Länsipuistoon kokoontui nelisensataa ihmistä kokemaan yhteisöllisyyttä ja yhteislaulun iloa ja voimaa. Viime vuonna osanottajia oli jo noin 600. Kasvu on siis ollut huimaa, ja sille toivotaan jatkoa tänäkin vuonna.
Yhteislauluiltaan odotetaan jälleen yleisöennätystä. Kuva: Miika Polso
Illassa lauletaan yhdessä vanhoja ja uudempia hengellisiä lauluja. Paikalle kokoontuu nuoria, lapsiperheitä, työikäisiä ja varttuneempaa väkeä – eli vauvasta vaariin. Pikkuväki on huomioitu valitsemalla mukaan myös lastenlauluja.
Kaksikielisen lauluillan järjestävät yhteistyössä Kokkolan ruotsalaisen seurakunnan kanssa Keski-Pohjanmaan Kansanlähetys, Rauhan Sana, Närvilän rukoushuone, Evankeliumiyhdistys ja sen ruotsinkielinen sisarjärjestö Slef.
- Olemme seurakuntana ilolla mukana järjestämässä Länsipuiston yhteislauluiltaa näiden herätysliikkeiden kanssa. On upeaa, että niin monet haluavat tulla yhteen laulamaan ja kuulemaan Jumalan sanaa, sanoo Kokkolan ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherra Per Stenberg.
Eri herätysliikkeiden lauluaarteet ovat osittain päällekkäisiä ja paljolti myös suurelle yleisölle tuttuja. Sanat heijastetaan isolle näytölle, ja laulua tahdittavat soitinryhmä ja esilaulajat kanttori Hannes Uunilan johdolla. Yhteislauluillan hartauspuheen pitää Rauhan Sanan lähetysjohtaja Jukka Paananen. Juonnot ja puhe tulkataan.
Lauluilta on kaikille avoin. Puistossa on myös tarjolla pientä purtavaa. Illassa kerätään vapaaehtoinen kolehti tilaisuuden kulujen kattamiseksi.
Laululavan edessä on muutama penkkirivi, mutta suotavaa on ottaa oma mukaan oma istuin. Sateen sattuessa lauluilta pidetään Kokkolan kirkossa.
Yhteislauluilta Kokkolan Länsipuistossa ke 12.8. klo 18
Thu Jul 23 08:00:00 EEST 2026