Eläinnuotit opastavat musiikin maailmaan
Hannu Annala on eläinnuottimenetelmän avulla halunnut auttaa lapsia oppimaan nuotit leikkien ja sitä kautta aikaistaa soittotaidon oppimista. Kuva: Kaisa Toppinen
Lapsille tarjoutuu nyt mahdollisuus oppia itse soittamaan hengellisiä lauluja eläinnuottien avulla. Syyskuussa ilmestyvä Lasten hengellisiä lauluja eläinnuoteilla -laulu- ja soittovihko on selkeä, hauska ja innostava tapa rohkaista lasta laulamaan ja soittamaan.
Kokkolalalaisten Hannu Annalan ja Jorma Aspegrénin tuottama vihko sisältää jo ennestään tuttuja, mutta myös tuoreita, ennen julkaisemattomia lauluja.
Annala on koonnut vihon laulut ja sovittanut ne helposti opittaviksi ja soitettaviksi kokonaisuuksiksi. Aspegrén on puolestaan huolehtinut vihon ulkoasusta – taitosta ja kuvanuotinnuksesta.
Kokonaisuuden työstämisessä ovat olleet mukana myös Kokkolan suomalaisen seurakunnan lastenohjaajat Aino-Sofia Koivisto ja Kaisa Toppinen sekä muita lasten kanssa työskenteleviä. Laulu- ja soittovihon lauluista seitsemän onkin Koiviston ja Toppisen käsialaa.
Hannu Annala on kitaristi ja kitaransoitonopettaja. Hän kehitti eläinnuottimenetelmän huomattuaan, että nuottien oppiminen tuntui lapsista vaikealta.
- Eläinnuottimenetelmän ansiosta lapsi saa olla aktiivinen toimija ja oppii nuotit leikkien, tietää Annala.
- Se motivoi lasta ja aikaistaa soittotaidon oppimista.
Nyt julkaistava vihko on kolmas vihko eläinnuoteilla. Ensimmäisessä vihossa on tavallisia lastenlauluja ja kansanlauluja, toisessa vihossa ruotsinkielisiä lastenlauluja.
Hengellisten lastenlaulujen ja virsien kuvanuottijulkaisu valmistui monien seurakuntien lastenohjaajien toivomuksesta.
- Tässä yhdistyy lasten hengellinen ja musiikillinen kasvatus, iloitsee Annala.
Hän vinkkaa, että eläinnuotit sopivat muillekin kuin lapsille.
- Niitä voivat käyttää myös erityisryhmät, ikäihmiset sekä kaikki muutkin, jotka haluavat opetella itse soittamaan tai auttaa lapsia musiikkiopinnoissa.
Ensi sunnuntaina Kokkolan kirkossa vietetään muskarimessua.
Muskarimessu on musiikillinen perhemessu, jossa lapset pääsevät osallistumaan. Muskarimessuun voi ottaa mukaan oman rytmimunan, marakassin tai muun helistimen. Soittimen voi myös lainata seurakunnasta.
Messun jälkeen alkaa Lasten hengellisiä lauluja eläinnuoteilla -laulu- ja soittovihon julkistamistilaisuus. Silloin on mahdollisuus tavata eläinnuottien kehittäjä Hannu Annala sekä kokeilla soittamista eläinnuottien opastamana.
Muskarimessun ja laulu- ja soittovihon julkistamistilaisuuden välissä on pillimehutarjoilu.
Su 29.9. Kokkolan kirkossa
Klo 15 Muskarimessu ja
Klo 15.45 Lasten hengellisiä lauluja eläinnuoteilla -laulu- ja soittovihon julkistamistilaisuus
Wed Sep 25 10:27:00 EEST 2024