Naisten brunssilla on lupa tuntea
Tulevana lauantaina Naisten brunssilla on vieraana tamperelainen terveydenhoitaja-diakonissa Merja Lehtinen. Hän kouluttaa ja koordinoi Kansan Raamattuseurassa valtakunnallista kristillistä toipumistyötä eli Kritoa. Hänen sydämellään ovat aiheet, jotka tekevät meistä ihmisiä ja vaikuttavat siihen, miten koemme elämämme.
Ihmisyyden syvimpään olemukseen kuuluu, että olemme tuntevia olentoja. Tunteiden tunteminen ja niiden viestin ymmärtäminen ei aina kuitenkaan ole kovin helppoa tai selkeää. Jo se, että tunnistamme aidosti omia tunteitamme ja sisimpämme viestejä, voi vaatia harjoittelua. Puhumattakaan siitä, että meillä on uskallusta, lupaa ja tilaa niitä tuntea.
Joskus sydämemme haavat, tunne-elämän lukot ja käsittelemättömät kivut saavat meidät tulkitsemaan elämää ikään kuin menneisyyden tapahtumien läpi. Vaatiikin paljon rohkeutta tutustua itseensä armon ja totuuden kanssa. Usein tarvitsemme tukea, jotta voimme lähteä kulkemaan sitä tietä, joka tuo vapautta ja riittämisen kokemista elämässä.
Ihmisen hyvinvoinnille on ratkaisevaa, miten suhtaudumme itseemme, ei ainoastaan se, miten olemme suhteessa toisiin ihmisiin. Terve ja tasapainoinen tunne-elämä on yksi avain koko elämän rikkauden kokemiseen ja aitoon ihmisyyteen. Silloin emme ohjaudu tiedostamattomasti aikaisempien kokemusten kautta, vaan saamme kasvaa ja kukoistaa ihmisinä.
Naisten brunssilla kuulostelemme ja pohdimme kaikkea tätä. Millainen merkitys ja tarkoitus tunteilla voi olla elämässämme? Mikä on niiden viesti, ja miten niiden kanssa eletään? Miten tukahdetut ja alaspainetut tunteet sekä ehkä, jo lapsena omaksutut ajatukset ja kokemukset vaikuttavat yhä elämässämme? Millainen voimavara kätkeytyykään meidän jokaisen sydämeen, kun saamme olla turvassa Jumalan kanssa kaikkien tunteiden kanssa.
Tule rohkeasti kuulolle nauttimaan brunssista ja ota ystäväsikin mukaan! Brunssin hinta on 10 euroa. Tilaisuudessa kerätään kolehti. Jos omistat Viisikielinen-laulukirjan, ota sekin mukaan.
Naisten brunssi
la 18.5. klo 10.30–12
Kokkolan seurakuntakeskuksen Alasalissa
Brunssin hinta on 10 euroa
Fri May 17 09:57:16 EEST 2024