Siinä sylissä saamme edelleen olla

- Kun poliisit tulivat sun­nuntai-iltana ovelle ja ker­toivat, että poikamme Eeli oli kuollut, se oli kuin pitkä­perjantain pimeys, oma ris­tiinnaulitseminen. Se yö oli pitkä ja pimeä, ei valoa mis­sään, kuvailee Tommi Syr­jälä vuoden 2020 elokuista suru-uutista.
- Huusin Jumalan puo­leen. Sydämeni särkyi. Olimme polvillamme Ju­malan – Kaikkivaltiaan – edessä. Mutta sydämen täy­tyy särkyä, jotta Jumalan rakkaus pääsee sen säröistä sisään. Huusin Isän Juma­lan syliin, ja siinä sylissä saamme olla edelleen, Mar­jo Syrjälä sanoo kiitollisuut­ta äänessään.
Eelin kuolema muutti Syrjälän perheessä aivan kaiken.
- Se oli kuin ydinpommi, mitään ei jäänyt jäljelle. Lapsen kuoleman jälkeen kaikki on rakennettava uu­destaan, aivan alusta. Myös oma minuus pitää rakentaa uudelleen. Emme ole enää ne Marjo ja Tommi, jotka olimme ennen Eelin kuo­lemaa.
Mutta vanhemmat usko­vat, että tuskankin keskellä Luoja luo uutta.
- Olemme päättäneet luot­taa Hänen käsikirjoituk­seensa, vaikka joudumme sisäisesti invalideina kulkea lopun elämämme. Usko Eelin tapaamisesta Taivaas­sa antaa toivoa laittaa jalkaa toisen eteen täällä elävien maassa kulkeville, mutta ki­pua ja pohjatonta ikävää se ei vie pois, Marjo ja Tommi Syrjälä sanovat.

Eeli Syrjälä ajautui itsemurhaan 20-vuotiaana, vaikka hänen elämässään kaikki näytti ulospäin me­nevän hyvin.
Nuori mies oli juuri saa­nut opiskelupaikan Tam­pereelta. Hän työskenteli erityisluokan koulunkäynti­avustajana samassa kälviä­läiskoulussa, missä isä Tom­mi oli luokanopettajana.
Kotoaan Eeli oli saanut paljon rakkautta. Nelilapsi­sen perheen toiseksi nuo­rimmainen ei ollut erityis­nuori. Hänellä ei ollut huu­me- tai alkoholiongelmaa.
- Eeli oli urheilullinen, hyväsydäminen ja lämmin nuorimies, jolla oli suunni­telmia ja unelmia, äiti muis­telee.
Lukiossa Eeli sairastui ma­sennukseen, mutta puolen vuoden hoitojakson jälkeen käynnit nuorisopsykiatrian poliklinikalla päättyivät.
- Eelin sairauden vaka­vuutta ei nähty. Kesäkuus­sa 2020 hän näytti voivan vielä hyvin. Heinäkuun alussa hän kertoi lääkäril­le itsetuhoisista ajatuksis­taan ja unettomuudestaan. Eeli ei saanut minkäänlaista apua Tampereen yliopistol­lisen keskussairaalan psy­kiatriasta, ei lääkeapua eikä psyykkistä tukea, ei mitään. Hänet jätettiin täysin yksin, vaikka hän oli vakavasti ja akuutisti sairastunut. Elo­kuun toinen päivä hän hyp­päsi junan alle, Marjo Syrjä­lä kertoo.
Äiti on maalannut mieles­sään pojastaan kuvan kuole­man hetkellä.
- Eeli seisoo raiteilla kädet kohotettuna kohti Taivasta, jonne taivaallinen juhlapöy­tä aterioineen on katettu. Pöytäliinan helmat kosket­tavat jo raiteita, kun Tai­vaan enkelit, Jeesus, Jumala ja vuosi sitten kuollut äiti­nikin ottavat hänet vastaan.

Marjo-äiti puhuu itsemur­haan ajautumisesta.
- En pysty enää sanomaan, että joku teki itsemurhan, siihen ajaudutaan. Sellai­nen ihminen on sairas, jol­le kuolemakin on vapautus. Eelin sairaus ja hänen koke­mansa tuska ja kipu, johon ei saanut apua, vaikka sitä haki, ylitti kaiken inhimil­lisen sietokyvyn. Itsemur­haan ajautuvan kognitiivi­nen ajattelu ei toimi. Eeli kuoli psyykkiseen sairas­kohtaukseen, äiti sanoo.
Valvira on vahvistanut Eeli Syrjälän hoidotta jättä­misen hoitovirheeksi.
Syrjälät ovat oman surun­sa keskellä halunneet sel­vittää poikansa kuolemaan johtaneita syitä siksikin, et­tei sama hoitovirhe toistui­si. He eivät kuitenkaan koe vihaa tai katkeruutta.
- Viha vaatii voimavaro­ja. Enemmän suren yhteis­kuntamme tilaa ja sitä, et­tä nuori ei välttämättä saa apua mielenterveyteensä edes akuutissa hädässä. Olen myös kysynyt Jumalal­ta, miksi annoit meille näin vaikean tien. Mutta Kaik­kivaltiaan edessä olen ym­märtänyt oman pienuuteni, Marjo Syrjälä sanoo.
- Joudun käymään Herra­ni kanssa kamppailua. Hän on ainoa, joka voi tällaisen kestää, Tommi Syrjälä lisää.

Pääsiäisen sanoma kos­kettaa Marjo ja Tommi Syrjälää tavalla, jota he ei­vät osanneet kokea ennen Eelin kuolemaa.
- Mariakin oli äiti, jonka poika kuoli ristillä. Mene­tyksemme ja kärsimyksem­me kautta olemme osallisia Kristuksen kärsimyksestä. Äidin sydän on särkynyt. Suru, kipu ja tuska ovat läsnä joka päivä. Mutta elä­mässä auttaa tieto siitä, et­tä me näemme vielä Eelin kanssa Taivaassa, Marjo Syrjälä uskoo.
- Pääsiäinen on todelli­suudessa portti elämään. Pääsiäisen sanoman ydin on, että Jeesus kuoli, mutta Hän voitti kuoleman vallan ja Hän elää. Näin se on lap­semmekin kohdalla. Eelikin elää, vanhemmat iloitsevat.
Heille Jeesuksen kärsi­mys tulee pääsiäisenä aivan iholle.
- Kun Eeli muutti Taivaaseen, myös osa mi­nusta muutti Taivaaseen. Paradoksaalista on se, ett­en olisi ikinä voinut kuvi­tella avaavani ”taivastietoi­suuttani” tai tuovani lohtua muille. Olen aina pelännyt kuolemaa. Piti tapahtua jo­tain vielä hirveämpää, jotta voittaisin kuoleman pelon, Marjo Syrjälä kertoo.
Hän sanoo Jumalan teh­neen työtään hänessä.
- Eelin kuolemasta alkoi uusi loppuelämäni, olen sen alussa. Mutta toisaalta elämästä on tullut merki­tyksellisempää – syvempää ja korkeampaa.

Eelin vanhemmat ovat saaneet paljon tukea, apua ja myötätuntoa osakseen. He ovat kiitollisia Mieli ry:n vertaiskursseista, psykote­rapiasta sekä hyvistä ystä­vistä, joilta ovat saaneet em­patiaa ja ymmärrystä.
Marjo on myös työstänyt suruaan kirjoittamalla. Hän on kirjoittanut Instagram-tililleen Eelistä, surusta, menetyksestä, kuolemasta, Taivaasta ja jakanut myös paljon kuvia Eelistä.
- Jos en olisi saanut niin paljon positiivista palautetta postauksistani, en olisi varmaankaan jatkanut kirjoittelua. Kirjoitan lohduttaakseni itseäni ja yllätyksekseni olen saanut paljon kiitosta siitä, että lohdutan teksteilläni myös muita.

Tommille voimaannuttavaa on metsäkirkko, jonne hän menee hiljentymään ja juttelemaan Jumalan kanssa.
- Niin kuin minä otin Eelin syliini – niin minä otan teidät syliini ja kannan teitä, Tommi kertoo Herran häntä puhutelleen.
Tommi Syrjälä muistelee useita, Eelin kuoleman jälkeen luonnossa tapahtuneita ihmeellisiä asioita, jotka hän kokee Jumalan johdatukseksi.
Viikko Eelin kuoleman jälkeen Tommi tapasi Harrbådan metsäreitillä saman tutun naisen, jonka hän oli viikkoa aiemmin tavannut ihan samassa paikassa.
- Kerroin hänelle poikamme kuolemasta ja siitä, miten se oli tapahtunut samaan aikaan kun edellisen kerran tapasin tämän ”Enkelinaisen” metsässä.
Tutulla metsäreitillä Syrjälät tapasivat myös Eelin opettajat Sirkku Lähdesmäen ja Tommi Nurmen, jotka sävelsivät ja sanoittivat Eelille laulun Jeesuksen sylissä.
- YouTubesta löytyvän laulun sanat Olet turvassa taivaan, aina meitä lähellä lohduttivat alun shokissa.
Tommi – toiselta nimeltään Tuomas –  kertoo suunnanneensa usein itkemään meren rantaan, Punakallioille. Rantakallioilla sudenkorento istui Tommin polvelle. Hän muistaa ajatelleensa, että ”eipä ole koskaan aiemmin 50-vuotisen elämäni aikana sudenkorento vielä istunut polvellani”.
Myöhemmin metsäkirkossa Tommi sanoo Herran kysyneen häneltä: Muistatko kun lähetin sen sudenkorennon sinun polvellesi?
Sudenkorennon elämä kestää vain pari päivää, mutta on silti merkityksellinen ja kokonainen.
Pari viikkoa myöhemmin perhonen istui Tommin takille metsäkirkossa.
- Minulla oli Eelin vanha takki päälläni, ja suruvaippa laskeutui siihen. Kuten sudenkorennon elämä, perhosenkin elämä on lyhyt mutta täysi, Tommi Syrjälä avaa.
Tommin pyöräillessä Eelin kuoleman jälkeen kaupunkiin, sudenkorento lensi hänen edellään sadan metrin matkan, kun se yhtäkkiä muutti suuntaa ja jäi auton alle.
- Se oli kuin Eelin kuolema, Tommi-isä huokaa.
Eeli Syrjälän hautakiveä koristaakin sekä perhonen että sudenkorento.

Oman lapsen kuolemaan ei voi varautua. Eikä lapsen kuolema koskaan vanhene.
- Hän on mukana aina, kaikissa asioissa, joka hetki, Tommi Syrjälä sanoo.
- Niin kauan kuin elän – suren. Vain lapsensa menettäneet voivat sen ymmärtää, Marjo Syrjälä lisää. Vaikka suru ei poistu vanhempien elämästä, iloakin voi kokea. Surukohtauksia tulee yhä, mutta Tommi kertoo niiden aiheuttamien fyysisten tärinöiden vähän laantuneet. 
Marjo Syrjälälle suru on rakkautta.
- Suurin oivallukseni oli se, kun ymmärsin, että minun ei tarvitse toipua surusta, sitä ei tarvitse paketoida minnekään ja saada valmiiksi. Suru saa olla. Hyvä suru kantaa. Kun suren, kohtaan Eelin ja voin pitää häntä lähelläni. Kaikki se aika, kun suren, olen yhdessä Jumalan ja Eelin kanssa, Marjo Syrjälä kuvaa.
Hänen yksi suurimmista peloistaan oli se, ettei Eelin kuoltua kukaan enää puhuisi hänestä.
- Jos joku kysyy Eelistä, sydämeni murenee onnesta. Eeli elää toisessa todellisuudessa, jonne Jeesus on väylä olla yhteydessä hänen kanssaan.

Teksti: Mari Hautamäki
Kuvat: Mari Hautamäki ja Syrjälöiden kotialbumi

Yrttitarhasta tyhjälle haudalle

Hiljaisella viikolla seuraamme raamatuntekstien avulla Vapahtajan viimeisiä hetkiä ennen hänen kuolemaansa.
Miten Marian, Jeesuksen äidin, tuska olikaan sietämätöntä! Kuinka Pietari murtui, kun tajusi kieltäneensä Vapahtajansa ja mikä olikaan Juudaksen kohtalo! Se, mikä oli ollut elämässä tärkeintä, oli nyt menetetty.

Kristilliseen perinteeseen kuuluu eläytyminen noihin kertomuksiin. Ihmettelemme sydämessämme, miten paljon Jeesus suostuikaan syntiemme tähden kärsimään. Oma syyllisyys puristaa rintaa.
Pääsiäisen vietto ei kuitenkaan pääty Jeesuksen kuoleman muisteluun, vaan se jatkuu parin päivän syvän surun jälkeen ylösnousemuksen ihmeen juhlintana.

Jokaisen ihmisen elämään kuuluvat ilon ja surun hetket. Raskaan surun keskellä kysymme: Miksi Jumala sallii tämän?
Selkeää vastausta ei löydy. Epätietoisuuden sumu täyttää mielen. Suru ei hellitä otettaan.

Jeesus huusi ristillä: Jumalani, miksi hylkäsit minut?
Hän menetti hetkeksi uskonsa rakastavaan Isään, ja silti Jumala herätti hänet pääsiäisaamuna.
Pietari petti opettajansa, mutta sai silti myöhemmin tehtävän seurakunnan johtajana.
Evankeliumin tärkein viesti onkin siinä, että Jumala ei syytä meitä virheistämme, rikkomuksistamme ja synneistämme. Niistä on seurauksensa tässä elämässä, mutta se ei ole Jumalan rangaistusta. Jeesus on jo kärsinyt rangaistukset meidän puolestamme.

Sureva ihminen elää oman elämänsä ”hiljaista viikkoa”. Samaistumiskohtia Jeesuksen kärsimystiehen voi löytyä useitakin  –  varsinkin Hänen läheistensä tuntemuksiin. Ja ainakin osittain samat asiat myös auttavat surussa eteenpäin, pimeydestä valoon.
Jeesuksen läheisille Hänen elämänsä kokonaisuus alkoi avautua. Muistelu oli tärkeää. Ystävyys ja kokemusten jakaminen lohduttivat. Tyhjästä rististä tuli ylösnousemuksen tunnus, joka muistuttaa samalla Jeesus Nasaretilaisen koko elämästä.

Murheiden ja kärsimysten keskellä meitä ei ole jätetty yksin. Jumala johdattaa, pitää huolta, antaa toivoa. Hän kehottaa myös meitä kantamaan toistemme taakkoja ja ottamaan vastaan sitä tukea, mitä lähimmäisiltämme saamme.
Rakkaus on suurin vastavoima kaikelle kärsimykselle yksittäisen ihmisen elämässä, perheessä, yhteiskunnassa, ihmiskunnassa, maailmassa.

Teksti: Matti Aho, johtajava sairaalapastori