Uutislistaukseen

Kirkko avataan taiteelle

Mattias Löfqvistin näyttely Ohdakkeet ja kylvö nähdään Ykspihlajan kirkossa.

4.jpg

Ykspihlajan kulttuuriviikolla 15.7. avautuu Mattias Löfqvistin taidenäyttely Ohdakkeet ja kylvö Ykspihlajan kirkossa. Silloin myös taiteilija itse on paikalla.

Taidenäyttely oli tarkoitus pitää jo syksyllä 2020, mutta koronatilanteen takia sitä ei voitu silloin toteuttaa.

- Kun aloitin työstämään maalauksia, mietin paljon vertausta Markuksen evankeliumin 4. luvussa olevasta kylväjästä. Kun Jeesus selittää vertauskuviaan hän kuvaa ohdakkeita ”maailmallisina ongelmina” ja ”petollisina rikkauksina”. Se on hyvä kuvaus ”melusta”, jonka ympäröiminä me olemme. Siksi halusin tehdä taideteoksen ohdakkeista ja kylvöstä, Sanasta ja melusta, Löfqvist kertoo taideteoksensa taustasta.

Alunperin näyttely oli, taiteilijan toivomuksen mukaan, tarkoitus pitää Seurakuntakeskuksen autotallissa Kokkolassa. Tätä ei voitu turvallisuussyistä järjestää.

- Työskentelin pari vuotta projektin parissa ja kokonaisuus kasvoi työpajani seinillä. Ajattelin kirkkohuonetta ja huoneen korkeutta, joka näyttää ulottuvan taivaalle. Ajattelin myös valoa kirkon suurista ikkunoista, joilla on usein sama tehtävä kuin kirkkohuoneen korkeudella; viedä ajatukset jonnekin tämän maailman ulkopuolelle, johonkin taivaalliseen, Löfqvist selittää.

- Ajattelin parkkihallia, jonka kattokorkeus on niin matala ettei tuskin pystyisi seisomaan siellä suorana. Lisäksi "korkeus" osoittaa alaspäin. Siellä ei myöskään ole ikkunoita, jotka päästäisivät sisään jumalallista valoa. Sen sijaan katossa on loistelamput. Se olisi ollut monella tapaa vastakohta kirkkohuoneelle. Sinne tarvittiin alttaritaulu. Toisin sanoen halusin myös antaa huoneen olla osa kokonaisuutta ja antaa maalausten käydä vuoropuhelua huoneen kanssa.

- Olen aina ajatellut että tämä teos on ikään kuin alttarimaalaus. Ehkä alttaritaulu vain itselleni, mutta silti. Olin tuolloin ollut uskossa vasta pari vuotta, ja se oli ensimmäinen kerta, kun usko löysi tiensä taiteeseeni, Löfqvist paljastaa.

Maalaukset on tehty öljymaalilla kuviosahatuille puulaudoille. Koko teos koostuu noin 80 maalauksesta, jotka yhdessä muodostavat kokonaisuuden. Näyttelytilasta riippuen työ voidaan koota eri tavoin ja muokata tilan mukaan. - Ykspihlajan kirkkoon ei tule kaikkia teoksia, vaan valitsen tilaan sopivia osia, taitelija selittää.

Ykspihlajan kirkkoa ei ole aiemmin käytetty taiteen areenana. Idea syntyi, kun Kokkolan seurakuntayhtymän kuvataideryhmä pohti sopivaa paikkaa näyttelylle. Alun perin näyttely oli, taiteilijan pyynnöstä, tarkoitus pitää yhtymän autotallissa, mutta turvallisuussyistä tätä ei voitu toteuttaa. Idea autotallista vaihtuikin Ykspihlajan kirkkoon.

Kokkolan suomalaisen seurakunnan seurakuntaneuvostolta pyydettiin lupaa käyttää Ykspihlajan kirkkoa näyttelyn tilana. - Seurakuntaneuvosto keskusteli asiasta ja suhtautui myönteisesti ideaan. Kirkko on sakraali tila ja ajattelimme, että sinne sopii elämää pohtivaa taidetta. Siksi seurakuntaneuvosto kannatti esitystä, seurakuntaneuvoston puheenjohtaja, kirkkoherra Jouni Sirviö kertoo päätöksestä. - Meille oli myös tärkeää, että näyttelyyn oli vapaa pääsy. Keskustelimme myös mahdollisuudesta jatkossakin käyttää kirkkoa näyttelytilana siihen tilaan sopivalle taiteelle, Sirviö sanoo.

Näyttely on avoinna päivittäin 3-4 tuntia Ykspihlajan kulttuuriviikolla, joka päättyy 24.7. Kulttuuriviikon jälkeen näyttelyyn voi tutustua keskiviikkoisin ja torstaisin klo 16-18 elokuun puoleenväliin.

Mattias Löfqvist

• 43 vuotias

• syntynyt Kokkolassa, asuu nykyään Vaasassa

• edellinen näyttely Kokkolassa K.H.Renlundin museossa 2016

Näyttely on avoinna 

15.–17.7. kl0 14-18
18.–21.7. klo 9-12
22.–24.7. klo 12-16
viikot 30–32 ke ja to klo 16-18
Vapaa pääsy
 

Teksti: Lisen Forsgård

Wed Jun 29 12:50:00 EEST 2022