KevätEeri ja Nemo istuvat kiikkulaudalla.

Tervetuloa Eerin ja Nemon Pyhäseikkailuun.

Ensimmäiseksi saat ottaa kynttilän ja vanhempi voi sytyttää kynttilän. Aloitamme Pyhäseikkailun kuuntelemalla ja laulamalla alkulaulun Kevät kutittaa (Linkistä pääset biisiin.)

Laitamme yhdessä kädet ristiin ja rukoilemme yhdessä:
Taivaan Isä siunaa minua ja kaikkia rakkaitani.
Aamen.

Eeri ja Nemo ovat tänään ihmettelemässä kevättä.
Minkälaisia kevään merkkejä sinä olet huomannut luonnossa?
Eeri kertoo, että hän on ainakin huomannut puihin tulleen silmuja.
Nemo taas on huomannut, että aurinko lämmittää kivasti kuonoa.

Luonnosta huomaa Jumalan luomistyön tuloksen. Miten sitten meidän maailma on luotu?

 

Tänään tutustumme luomiskertomukseen.

Aivan aikojen alussa ei ollut yhtään mitään.
Ja Jumala katsoi, näin ei ole hyvä.
Maa oli autio ja tyhjä. Jumalan henki liikkui vetten yllä.
Jumala sanoi, tulkoon valo ja valo tuli.
Valon Jumala nimitti päiväksi ja pimeyden yöksi.
Näin meni ensimmäinen päivä ja Jumala sanoi, näin on hyvä.

Tuli toinen päivä.
Jumala teki kaartuvan kannen erottamaan taivaan ja maan.
Jumala nimitti vedet mereksi ja maan maaksi.
Jumala loi kasvit ja hän sanoi, kasvakoon ne vihreyttä.
Hän loi ruohon, kukat ja puut. Jumala sanoi, näin on hyvä.

Jumala loi auringon, kuun  ja tähdet.
Aurinko loistaa päivällä ja kuu yöllä.

Jumala sanoi, vilisköön vedet kaloja ja lennelköön taivaalla lintuja.
Jumala loi suuret merieläimet ja pienet kalat.
Jumala loi kotieläimet, matelijat sekä villieläimet.

Jumala loi ihmisen.
Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen.
Jumala antoi ihmiselle tehtävän huolehtia luomakunnasta.
Jumala katseli luomistyötänsä ja sanoi, näin on hyvä.

Seitsemäntenä päivänä Jumala lepäsi kaikesta luomistyöstään.
Silloin hän ei luonnut mitään.

Kissa istuu betonipaasilla.Kettu istuu nurmikolla.

 

 

 

 

 

 

 

Miten sinä voisit pitää luonnosta huolta?

Tänään pyhäkoulussa Eeri ja Nemo lähtevät keräämään roskia luonnosta. Voitte lähteä perheenne kanssa yhdessä ihailemaan Jumalan luomistyötä luontoon. Voitte ottaa Eeristä ja Nemosta mallia ja ottaa myös mukaan roskapussit. Paljonko saatte kerättyä roskia?

RUKOUS

Kiitos Taivaan Isä, että olet antanut meille kauniin maan.
Kiitos Taivaan Isä perheestä ja ystävistä.
Kiitos kun pidät huolta meistä kaikista.              
Kiitos ihanasta Pyhäseikkailusta.   

Aamen.

Lopuksi voitte kuunnella laulun Valon säde

Tämä oli tämän kevään viimeinen Pyhäseikkailu, mutta syksyllä Pyhäseikkailut jatkuvat jälleen.