Kesämuistoja

Tervetuloa Eerin ja Nemon Pyhäseikkailuun.

Ensimmäiseksi otamme kynttilän ja vanhempasi voivat sytyttää sen.                                                                               
Aloitamme pyhäseikkailun kuuntelemalla ja laulamalla alkulaulun.

Kun kiität Jumalaa

YouTube-video

Laitamme yhdessä kädet ristiin ja rukoilemme.
Kohotan käteni aurinkoon päin, loistavan päivän edessä näin.
Taivasta kohti nyt vilkutan, suojassa olla saan Jumalan.
Aamen.

Eeri ja Nemo istuvat penkillä auringonpaisteessa.Kesä oli ihana ja lämmin, mutta onneksi saamme vielä nauttia lämpöisistä ja aurinkoisista päivistä. Tänään Eeri ja Nemo istahtavat yhdessä muistelemaan, mitä kaikkea he olivat kesän aikana tehneet. He nauroivat ja hymyilivät, kun muistot pulpahtivat mieleen kuin kirkkaat vesikuplat. Ystävyksillä oli kesä täynnä pieniä retkiä. Yksi kesän kohokohdista oli retki eläinpuistoon, joka tarjosi niin paljon nähtävää ja koettavaa.  Siellä he kohtasivat suloisia kissanpentuja, jotka leikkivät keskenään, ja koiranpentuja, jotka nuuskivat innokkaasti ympärillään. Kukko, joka tykkäsi kiekua isolla äänellä.  Lampaita, jotka määkivät hellästi syöden heinää sekä pienet puput hyppien, leikkien ja juosten ympäriinsä. Pikku possut kirmailivat ympäriinsä, röhkien ja tonkien maata. Marsut puolestaan rouskuttelivat rauhallisesti tuoretta heinää. Sitten olikin jäätelöhetken aika, joka viilensi mukavasti lämpimänä kesäpäivänä. Jäätelöhetken aikana tapahtui kuitenkin jotain hauskaa. Eeri oli juuri nuolaissut jäätelötötteröään, kun yksi pienistä poneista lähestyi uteliaana. Poni nuuhki ilmaa ja huomasi Eerin jäätelön. Se tuli lähemmäs ja töytäisi lempeästi Eerin kättä kuonollaan, kuin kysyen, saisiko maistaa. Eeri nauroi, mutta pikku ponin katse oli niin söpö ja pyytävä, että hän ei voinut vastustaa. Lopulta Eeri ojensi tötterön ponille, joka nuolaisi siitä innokkaasti. Kaverukset nauroivat yhdessä, kun poni hotkaisi jäätelönsä nopeasti, ilmeisesti tyytyväisenä makeaan herkkuunsa.

Päivä eläinpuistossa oli täynnä iloa ja yllätyksiä. Lopulta, kun he viimein hyvästelivät eläimet ja suuntasivat takaisin kotiin, heillä oli mukana paitsi väsynyt olo, myös sydämet täynnä onnellisia kesämuistoja. Kaverusten kesä oli ollut täynnä pieniä iloja, seikkailuja ja ystävyyttä.

Kaksi kuvaa vierekkäin missä toisessa viisi pupua ja toisessa yksi marsu.

Mikä oli sinun paras hetki kesällä?

Ilo sydämen täyttää 

YouTube-video

Rukoustalo

YouTube-video

Rakas Taivaan Isä,
Kiitos ihanasta Pyhäseikkailusta.
Kiitos kesästä, perheestä ja ystävistä.
Kiitos eläimistä, jotka toivat iloa sydämiimme.
Aamen.

Taikataikinalla voit tehdä monenlaisia hauskoja ja luovia juttuja- vaikka muovailla kesällä näkemiäsi eläimiä, esim. lampaita, kissoja tai poneja, tai vaikkapa auringon, joka paistoi kirkkaasti kesätaivaalla.

Tässä sinulle ohje taikataikinan tekoon.

Taidevälkkä: Taikataikina

YouTube-video