Adventti

Tervetuloa Eerin ja Nemon Pyhäseikkailuun

Ensimmäiseksi otamme kynttilän ja vanhempasi voivat sytyttää sen.
Aloitamme pyhäseikkailun kuuntelemalla ja laulamalla alkulaulun.

Syvänsininen tähtitaivas.

Tähtihelinää

Laitamme yhdessä kädet ristiin ja rukoilemme.

Kohotan käteni aurinkoon päin, loistavan päivän edessä näin.
Taivasta kohti nyt vilkutan, suojassa olla saan Jumalan.
Aamen.

Eeri ja Nemo tuijottivat taivasta lumoutuneina. Ikkunasta näkyi vain syvän musta yö, mutta kun he katsoivat tarkemmin, he alkoivat nähdä pieniä, tuikkivia tähtiä pilkottamassa tummalla taivaalla. Niinpä ystävykset menivät ulos, nähdäkseen tähdet vielä kirkkaammin.

He astuivat hiljaiseen yöhön ja katselivat ylöspäin. Ympärillä oli pimeys, mutta taivaan tuhannet tähdet loistivat kirkkaina ja rauhallisina. Taivas näytti kuin se olisi täynnä pieniä, vilkkuvia valoja.

Ystävykset miettivät, kuinka paljon tähtiä taivaalla oikein mahtoi olla, niin paljon, ettei niiden määrää pystynyt laskemaan. He muistelivat kauan sitten loistaneesta tähdestä, tähdestä, joka oli kirkkaampi kuin kaikki muut, joka ilmestyi taivaalle, kun Jeesus-lapsi syntyi Betlehemissä.

Loistava tähti


”Kohta on ensimmäinen adventti”, Eerin sanoi, ja he hymyilivät toisilleen ajatellen, kuinka pian he saisivat aloittaa joulun odotuksen. He voisivat sytyttää ensimmäisen kynttilän, joka loistaisi kuin pieni tähti heidän kodissaan. Kynttilän valo muistuttaisi heitä siitä kirkkaasta tähdestä, joka tuikki taivaalla kauan sitten, ja siitä, miten valoa voi aina löytää pimeydenkin keskeltä.

He katsoivat taivasta hiljaisena, hymyillen. He kuvittelivat, jokainen tähti taivaalla kertoi joulun lähestymisestä. Pienet tuikkivat valot olivat kuin taivaallinen kynttiläkruunu, joka muistutti heitä valosta ja toivosta. Pian he saisivat sytyttää ensimmäisen adventtikynttilän, ja sen valo kertoisi kaikille, että joulu oli tulossa.

Piirrän pienen tähden

Rakas Jumala,
Kiitos tähdistä ja niiden kauniista kirkkaudesta.
Kiitos ihanasta Pyhäseikkailusta.
Aamen

Joulukalenterin askartelu - YouTube