Kuvakoosteessa kaksi koululaista, tussilla piirretyt kädet sekä lautapelejä.

 

Kouluikäiset

Me saimme kädet toimivat ja ajatukset rohkeat.
On työkin pelkkää iloa, kun kanssamme on Jumala.
(Pekka Simojoki)

Toimintaa ja tapahtumia 7-14-vuotiaille

Syksyisin taskulamppuseikkaillaan kirkon pihassa ja lauletaan kirkkossa Lastenlaulujen illassa. Koulunsa aloittavat lapset siunataan kirkossa koulutielle eskarivuoden keväällä. Syksyllä ekaluokkalaiset tutustuvat kirkkoon viidellä aistilla ja 10-vuotiailla on yhteiset syntymäpäiväjuhlat.

Lohtajan kaikilla alakouluilla on säännöllisesti seurakunnan tarjoamaa ohjelmaa kuten päivänavauksia ja kouluvierailuja. Alakoulujen oppilaat osallisvat vuosittain seurakunnan pääsiäisvaellukseen sekä nukketeatteriesitykseen tai konserttiin ja koulujen Kauneimpiin Joululaluihin ja koulukirkkoihin. Partiolippukunta Lohtajan Tesikuveljet toimii aktiivisesti. Seurakunta on lippukunnan taustayhteisö. 

Donkkis-toimintaillat

Illat on tarkoitettu kaikille alakoululaisille ja eskareille. Illat sisältävät Raamattuopetusta, toimintapisteitä, Sakun ja Ruutin nukketeatteria, lauluja, haastatteluja, kisoja, Raamattu- ja karkkiarvonnan. Seurakunta tarjoaa iltapalan (ei nyyttäreitä).

Seurakunta järjestää iltoja yhdessä Kansanlähetyksen (Sekl), Evankeliumiyhdistyksen (Sley) ja Lohtajan Teiskuveljien (partio) kanssa.

Donkkiksiin tarvitaan myös aikuisia ja nuoria toimintapisteiden toteuttajiksi. Ilmoittaudu rohkeasti mukaan!

Ilmoittaudu mukaan Donkkiksiin

Marinkaisten Donkkis 

  • ma 3.5. klo 18-20 Marinkaisten koulun eskareille ja alakoululaisille Marinkaisten rukoushuoneessa
  • Ilmoittautuminen 26.4.-2.5.
  • Mukaan otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä 16 lasta. 

Kirkonkylän Donkkis

  • ti 4.5. klo 18-20 Kirkonkylän koulun eskareille ja alakoululaisille Lohtajan seurakunnan pappilassa
  • Ilmoittautuminen 26.4.-2.5.
  • Mukaan otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä 16 lasta. 

Lisätietoja