Ennen hautajaisia

Läheisen kuoleman jälkeen omaisten on huolehdittava lyhyen ajan kuluessa monista hautaukseen liittyvistä tehtävistä. Seurakunta haluaa olla apuna ja tukena näissä järjestelyissä. Seuraavat asiat hoidetaan ennen hautajaisia.

Suruliputus

Kuolinpäivänä vainajan kotitalon lippu pidetään puolitangossa vuodenajan mukaisesti liputusajan loppuun. Usein myös työpaikalla liputetaan. Suomen lippu nostetaan puolitankoon viemällä lippu ensin ylös ja laskemalla se sitten kolmanneksen verran alaspäin.

Hautauspäivänä on tapana liputtaa vainajan kodissa ja muistotilaisuuspaikassa. Tällöin suruliputetaan kello 8:sta alkaen. Siunaustilaisuuden päätyttyä nostetaan lippu kokosalkoon. Myös virallisena liputuspäivänä suruliputetaan.

Virsikirja kädessä.

Saattohartaus eli ulosveisuu

Läheisen kuoltua voidaan viettää omaisten pyynnöstä saattohartaus, jota kutsumme ulosveisuuksi. Hartaus sisältää virsilaulua, raamatunlukua, rukousta ja jäähyväisten jättämistä.

Rukoushetki pidetään tavallisesti vainajaa noudettaessa sairaalan kappelissa, Lepolan palvelukeskuksessa, Villa Mariassa tai kotipihassa. Rukoushetken voi johtaa sairaalapappi, seurakuntapappi tai joku seurakuntalainen.

Hautauslupa

Hautaaminen edellyttää hautauslupaa. Kun ihminen kuolee sairaalassa tai muussa laitoksessa, omaiset tai hautaustoimisto saavat hautausluvan hoitohenkilökunnalta. Jos läheisesi on kuollut kotona, ota yhteyttä terveyskeskukseen kuoleman selvittämiseksi ja hautausluvan saamiseksi. Hautauslupa toimitetaan seurakunnan kirkkoherranvirastoon tai suntiolle.

Lähiomainen saa halutessaan tiedon vainajan kuolinsyystä lääkäriltä tai Tilastokeskuksesta. Seurakunnalle ei tule tietoa kuolinsyystä.
Jos kuolema tapahtuu tapaturmaisesti, poliisi ottaa yhteyden omaisiin ja tarvittaessa opastaa järjestelyissä.

Vainajan kuljetus

Omaiset voivat sopia vainajan kuljetuksesta hautaustoimiston kanssa. Tapaturmatilanteissa poliisi vastaa vainajan kuljetuksesta.

Hautajaisjärjestelyt

Hautajaisjärjestelyt käynnistyvät asioimalla

  • kirkkoherran kanssa tai kirkkoherranvirastossa
  • kanttorin kanssa
  • suntion kanssa
  • yksityisessä hautaustoimistossa


Kirkkoherran kanssa tai kirkkoherranvirastossa sovitaan hautaan siunaamisen aika ja paikka (siunauskappeli, kirkko tai hautausmaa), siunaamisen toimittava pappi, muistotilaisuuden pitopaikka sekä sunnuntai, jolloin vainajaa muistetaan jumalanpalveluksen esirukouksessa.

Kanttorin kanssa sovitaan musiikista. Siunaustilaisuuteen valitaan kolme virttä, jos tilaisuudessa ei ole muuta musiikkia.

Suntion kanssa sovitaan sanomakellojen soitosta sekä hautapaikasta.

Kokkolan seurakuntayhtymän ylläpitämä Lohtajan hautausmaa sijaitsee osoitteessa Karhintie 143.

Kokkolalainen voi tulla haudatuksi jollekin seurakuntayhtymän alueen hautausmaista riippumatta siitä, minkä Kokkolan seurakuntayhtymän seurakunnan alueella hän kuollessaan oli kirjoilla. Ulkopaikkakuntalaiselle vainajalle voi lunastaa hautapaikan näiltä hautausmailta voimassa olevan hinnaston mukaan.

Seurakunta huolehtii haudan kaivuusta ja kunnostuksesta hautauksen jälkeen. Omaisten kanssa sovitaan etukäteen, peitetäänkö hauta heti arkun laskun jälkeen tai myöhemmin. Näistä seurakunta veloittaa voimassaolevan hinnaston mukaisesti.

Haudalla on hallinta-aika. Hautaoikeus luovutetaan 30 vuodeksi, ja se alkaa haudan luovuttamista seuraavan kalenterivuoden alusta. Hautaoikeutta voi myöhemmin jatkaa.

Haudassa voi olla yksi tai useampi vierekkäinen hautapaikka. Uutta hautapaikkaa hankittaessa sitä voi käydä etukäteen katsomassa hautausmaalla. Sovi tapaamisaika etukäteen soittamalla suntiolle.

Hautapaikka- ja hautausmaksut päätetään vuosittain. Rintamatunnuksen omaaville ja heidän puolisolleen hautapaikka on ilmainen.

Yksityisessä hautaustoimistossa sovitaan arkusta tai uurnasta sekä vainajan kuljetuksesta. Jos omaiset haluavat katsoa vainajaa ennen siunausta, tulee siitä sopia hyvissä ajoin hautaustoimiston kanssa. Siunauksen jälkeen arkkua ei enää avata.

Hautaustavan valinta

Hautajaisia suunniteltaessa valitaan myös hautaustapa. Hautausmuotoja ovat arkku-, uurna- ja tuhkahautaus. Lue lisää hautaustavoista.

Kuolinilmoitus.

Kuolinilmoitus

Läheisen kuolemasta voidaan ilmoittaa ns. pikkuilmoituksella sanomalehdessä. Ennen hautausta julkaistavalla ilmoituksella tiedotetaan kuolemasta ja esitetään kutsu siunaustilaisuuteen. Ilmoitus on mahdollista julkaista myös hautauksen jälkeen, jolloin voidaan samalla kiittää osanotosta. Ilmoituksen voi laatia sanomalehden nettisivuilla tai asiakaspalvelussa, jossa on malleja nähtävänä.

Kuolinilmoitus sisältää tavallisesti tiedon vainajan perhesuhteista (esim. puolisoni, tyttäremme) ja ammatista tai arvonimestä. Näitä seuraa vainajan koko nimi, syntymäaika ja -paikka sekä kuolinaika ja -paikka. Koska kuolinilmoituksella on tiedotuksen luonne, omaiset voidaan mainita koko nimellä. Ilmoitukseen voi liittää raamatunlauseen, virrensäkeistön tai muun sopivan tekstin. Jos kuolinilmoituksessa on kutsu siunaus- ja muistotilaisuuteen, niiden aika ja paikka kerrotaan selvästi.