Pappi tekee hiekasta ristinmerkin arkun päälle.

 

Hautajaiset

Läheisen ihmisen kuolema tuo usein mieleen monia hämmentäviä kysymyksiä. Surun ja kaipauksen keskellekin kuuluu kristinuskon sanoma: kuolema on jo voitettu. Jeesus Kristus on kuoleman voittaja. Hän antaa meille toivon jälleennäkemisestä.

Kristillinen hautaan siunaaminen ja hautauskäytännöt kertovat jo itsessään kristillisen seurakunnan uskosta. Kuolema ei ole kaiken loppu, vaan portti Jumalan iankaikkiseen elämään. Jeesus Kristus, Vapahtajamme, voitti kuoleman ylösnousemisellaan ja valmisti tien valtakuntaansa. Kristittyinä saamme luottaa Raamatun lupauksiin siinä, että kuoleman rajan takana on jo monia rakkaita meitä odottamassa.

Jeesus sanoo: Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Joh. 11:25-26

Läheisen kuolema pysäyttää meidät, mutta samaan aikaan joudumme hoitamaan monia käytännön asioita surun keskellä. Silloin on hyvä tietää, että et ole yksin. Meillä on rukouksia kuuleva Jumala, Taivaallinen Isämme. Jumala kuulee,  auttaa ja kantaa sinua surun, ikävän ja kysymysten keskellä. 

Surun keskellä tärkeää on läheisten tuki. Myös seurakunnan työntekijät ovat käytettävissä niin hautajaisten suunnitteluun ja toteutukseen kuin muunkinlaisen tuen tarpeeseen. Hautajaisten järjestämisessä ei ole olemassa yhtä "oikeaa" tapaa, vaan omaisten toivomukset otetaan mahdollisuuksien mukaan huomioon. Hautajaisjärjestelyt aloitetaan asioimalla seurakuntavirastossa.

Hautajaiset antavat tilan yhdessä suremiseen ja keskinäiseen lohdutukseen. Yhteisestä ajasta kiitollisena voidaan saattaa läheinen viimeiselle matkalle. Poisnukkunutta läheistä voi hyvästellä tutuin virsin ja raamatunkohdin. Yhteisessä rukouksessa pyydetään voimaa kaipaukseen ja suruun.

Muistilista hautajaisten järjestelyyn

  • Hautauslupa, joka saadaan terveydenhoitohenkilökunnalta 
  • Suruliputus
  • Kuolinuutinen lehteen (omainen tai hautaustoimisto hoitaa)
  • Yhteydenotto vainajan kotiseurakunnan kirkkoherranvirastoon, jossa sovitaan hautaan siunaamisen aika ja paikka, siunauksen toimittava pappi ja kanttori, muistotilaisuuden paikka, sanomakellojen soitto sekä vainajan muistaminen jumalanpalveluksessa
  • Hautapaikan varaaminen suntiolta 
  • Hautaustavan valinta
  • Kuolinilmoitus lehteen (ei välttämätön) 
  • Hautaukseen liittyvät asiat: arkku tai uurna, vainajan kuljetukset, kukat, kantajat
  • Muistotilaisuuden järjestäminen: paikka, ohjelma, tarjoilu
  • Ilmoitus Kansaneläkelaitokselle etuuksien lakkauttamiseksi
  • Hautamuistomerkki ja haudan hoito
  • Kuolinpesä ja perunkirjoitus

Opas hautajaisjärjestelyihin -vihkon kansi.

Opas hautausjärjestelyihin

Hautajaisjärjestelyihin liittyvät asiat on koottu Surun kohdatessa. Opas hautausjärjestelyihin -vihkoseksi. Halutessasi voit noutaa sen Lohtajan seurakunnan kirkkoherranvirastosta.

Voit myös lukea ja tulostaa oppaan tästä. Tulostettava pdf-tiedosto ei ole saavutettava.