Nöyrä

Palmusunnuntaina alkaa erityinen viikko, niin sanottu hiljainen viikko. Hiljennymme seuraamaan, mitä tapahtui Jeesukselle kauan aikaa sitten. 
Minulle yksi rakkaimmista raamatunkohdista on palmusunnuntain lukukappale Paavalin kirjeestä filippiläisille. 
Se kertoo, millainen Vapahtaja meillä on.
”Jeesuksella oli Jumalan muoto”, kirjoittaa Paavali. Tämä tarkoitti taivaallista vapautta, valtaa ja kirkkautta. Jeesus suostui vapaaehtoisesti luopumaan asemastaan. Hän suostui tulemaan yhdeksi meistä.

Jumalan suunta on täysin päinvastainen kuin syntiin langenneen ihmisen. Ihminen halusi ylpeydessään luodun tasolta Luojan rinnalle, hänen asemaansa. Pelastaakseen ihmisen Jumala tuli Jeesuksessa alas, meidän rinnallemme.
Jeesus otti orjan muodon, toisin sanoen hän nöyrtyi. Vaikka hän oli Jumalan Poika, hän suostui tosi ihmisenä ihmiseloon. Ristillä hän vapaaehtoisesti kuoli puolestamme. Jeesuksen ristinkuolemassa Jumala teki sovinnon kanssamme ja tarjoaa meille anteeksiantamusta ja rauhaa. Saamme uskoa sen.

Jeesus rakasti ja kunnioitti kaikkia ihmisiä ikään, sukupuoleen tai henkisiin kykyihin katsomatta. Hän otti ateriayhteyteensä ja ystävikseen syntiset ja Tatu Koutonen.toisten halveksimat ihmiset. Hänen elämänsä ja tekonsa osoittivat hänen alkuperänsä ja nöyryytensä.

Toivon Sinulle Hyvää hiljaista viikkoa ja pääsiäisen iloa, kun sen aika on.

 

Tatu Koutonen
kappalainen
Kokkolan suomalainen seurakunta
 

Sunnuntai 24.3. 
Fil. 2:5-11

 

Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli.
    Hänellä oli Jumalan muoto,
    mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan
    olla Jumalan vertainen
    vaan luopui omastaan.
    Hän otti orjan muodon
    ja tuli ihmisten kaltaiseksi.
    Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa,
    hän alensi itsensä
    ja oli kuuliainen kuolemaan asti,
    ristinkuolemaan asti.
    Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken
    ja antanut hänelle nimen,
    kaikkia muita nimiä korkeamman.
    Jeesuksen nimeä kunnioittaen
    on kaikkien polvistuttava,
    kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla,
    ja jokaisen kielen on tunnustettava
    Isän Jumalan kunniaksi:
    ”Jeesus Kristus on Herra.”