Uutiset

Rami Tuomikoski lounasmusiikissa 9.8.

07.08.2017

Lounasmusiikissa Kokkolan kirkossa kuullaan Buxtehuden, Clérambault'n, Bachin ja Boëllmannin sävellyksiä.

Maallikkokoulun peruskurssi

03.08.2017

Kaustisen Opistolla alkaa lokakuussa uusi maallikkokoulun peruskurssi. Ilmoittaudu mukaan 10.9. mennessä.

Kirsi Vimpari kotiutui Tarttoon

02.08.2017

Vieremältä, Pohjois-Savosta kotoisin oleva Kirsi Vimpari on tuttu kasvo Keski-Pohjanmaalla. Muun muassa Kokkolan suomalaisen seurakunnan ja Lohtajan seurakunnan nimikkolähettinä Tartossa työskentelevä Kirsi Vimpari toimi aiemmin emäntänä Ohtakarin leirikeskuksessa ja suntiona Kokkolan kirkossa.

Monipuolista musiikkia Marian siunauskappelissa

02.08.2017

Torstai-iltana 3.8. on avoin pääsy Marian siunauskappeliin monipuolisen musiikin äärelle.

Seurakunnissa järjestettiin miljoona tapahtumaa alkuvuoden aikana

27.07.2017

Jäsenmäärään suhteutettuna seurakuntien järjestämät tilaisuudet keräsivät eniten osallistujia pienissä seurakunnissa. Leppävirran seurakunnassa jokainen seurakuntalainen osallistui keskimäärin lähes yhdeksään tilaisuuteen. Seuraavaksi ahkerimmat osallistujat olivat Lumijoen ja Lohtajan seurakunnissa.

Alkulähteillä -konsertin urkutaiteilija vaihtunut

27.07.2017

Urkutaiteilija Pétur Sakari on joutunut perumaan konsertointinsa viime hetkellä sairaustapauksen vuoksi.

Kokkola-Aktiossa tuttuun tapaan musiikkia ja puheita

25.07.2017

Rekosta tuttu kenttä urheilutalon etupuolella täyttyy 3.-6.8. valkoisilla teltoilla, joihin kaikki ovat tervetulleita kuuntelemaan hyvää musiikkia ja puheita.

Retki Aunuksen seurakunnan 25-vuotisjuhlaan

25.07.2017

Kokkolan rovastikunnan Aunus-toimikunta järjestää Aunukseen ja Viteleen ryhmämatkan 15.–18. syyskuuta. Tuolloin vietetään Aunuksen seurakunnan 25-vuotisjuhlaa.

Lounasmusiikissa urkumusiikkia ja kuorolaulua

24.07.2017

Keskiviikon 26.7. lounasmusiikissa Kokkolan kirkossa esiintyvät Johannakuoro sekä Tuomo Viherjuuri, urut.

Nuori lounasmusiikkisoittaja improvisoi

24.07.2017

Petrus Poutanen soittaa lounasmusiikissa 2.8. klo 12 Kokkolan kirkossa tätinsä Minna Poutasen kanssa.

Lähetysyhdistys Rauhan Sana juhli Kokkolassa

17.07.2017

Viime viikonvaihteessa Kokkolassa vietettiin Lähetysyhdistys Rauhan Sanan vuotuista, kaksikielistä kesätapahtumaa, Suvijuhlia, teemalla Armo Kantaa – nåden bär. 37. Suvijuhlat saivat kiitosta monipuolisesta ja mielenkiintoisesta ohjelmasta. Viikonlopun aikana juhlille osallistui noin 4 000 juhlavierasta.

Juhlavuodet esillä Suvijuhlilla

05.07.2017

Suomen 100-vuotisjuhlat ja uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhlat ovat esillä Lähetysyhdistys Rauhan Sanan Suvijuhlilla heinäkuussa Kokkolassa. 37:ien Suvijuhlien teemana on Armo kantaa – Nåden bär.

Iltamusiikissa soivat tunnetut yksinlaulut

05.07.2017

Tenori Perttu Mathlin konsertoi tyttärensä, sopraano Virva Puumalan sekä diplomiurkuri Christian Ahlskogin kanssa Kaarlelan kivikirkossa ensiviikon torstaina 13.7. klo 20. Laulajat tulkitsevat rakkaita yksinlauluja.

Matkalaulut raikaavat Suvijuhlilla Kokkolassa

29.06.2017

- Jos haluaa tulla kuuntelemaan rauhansanalaista lauluperinnettä, niin lauantai-iltana kannattaa suunnata Matkalauluiltaan Kokkolan kirkkoon, Suvijuhlien tiedotusvastaava Leena Kinaret kehottaa.

Runon ja suven päivän kesämusiikki

29.06.2017

Kaarlelan kirkon kesäkonsertteja on saatu odottaa samoin kuin kaunista kesäsäätäkin, mutta tulevana torstaina kirkkomusiikin ystävien kannattaa suunnistaa Kaarlelan kirkkoon kuuntelemaan TiiaMaria Saaren heleää sopraanoa.

Rauhan Sanan 37. Suvijuhlat heinäkuussa Kokkolassa

29.06.2017

Tänä vuonna Suomi täyttyy juhlista. Suurimpina, valtakunnallisesti näkyvinä juhlina ovat Suomen 100-vuotisjuhlat ja uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhlat.
Näiden lisäksi heinäkuun 13.–16. päivä vietetään Kokkolan kirkossa Lähetysyhdistys Rauhan Sanan Suvijuhlia jo 37. kerran. Juhlien teemana on Armo kantaa – Nåden bär.

Kirkolta maksutonta keskusteluapua kesäloman kohentajaksi

28.06.2017

Kesäloma on monille vuoden kohokohta. Kuitenkin talven haasteet ja lomaan liitetyt odotukset saattavat tuntua voimien vähyytenä jo ennen kuin loma pääsee alkamaankaan.

Keskiaikapäiviä vietetään jälleen syyskuun alussa

28.06.2017

Kokkolan VII Keskiaikapäiviä vietetään 1.-2. syyskuuta 2017. Tänä vuonna aiheena on reformaatio.

Pia Granvik valittiin toimistosihteerin toimeen

21.06.2017

Seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto valitsi kokouksessaan 21.6. merkonomi Pia Granvikiin viestinnän toimistosihteerin toimeen.

Kokkolan Kitarakesä mukana kirkkokonserteissa

20.06.2017

Kokkolan Kitarakesä ja opettajat Kari Äikäs, Kimmo Vuolteenaho ja Hannu Annala ovat mukana juhannuksen jälkeisellä viikolla sekä lounasmusiikissa Kokkolan kirkossa keskiviikkona 28.6. että kävelykonsertissa Kaarlelan Kirkonmäellä torstaina 29.6.

Tiekirkot avoinna kesäkuusta koulujen alkuun

16.06.2017

Noin 260 Tiekirkkoa etelästä pohjoiseen avaa jälleen ovensa kesäteillä kulkevien iloksi. Tiekirkkoihin voi pysähtyä taivaalliselle tauolle kesäkuusta aina koulujen alkuun asti. Kirkkojen aukioloajat vaihtelevat kirkoittain, mutta suositusaika on 10.6.–20.8.2017.

Yhteinen kirkkovaltuusto nuiji vuoden 2016 tilinpäätöksen

14.06.2017

Vuoden 2016 tilinpäätös on 1,375 miljoonaa euroa ylijäämäinen.

Kirkon Palveleva netti on kesätauolla

14.06.2017

Kirkon Palveleva netti on kesätauolla 15.6.–3.9. kirkkohallituksen teknisistä muutostöistä johtuen.

Verkkovika hiljensi jumalanpalvelukset

14.06.2017

Kokkolan seurakuntayhtymän seurakuntien jumalanpalvelukset jäivät kuulumatta netissä viime sunnuntaina 11.6. Elisan verkkovian vuoksi.

Kirsi Vimpari tekee seurakuntatyötä maallistuneesa Virossa

07.06.2017

- Lähetystyötä ei tehdä koskaan yksin. Ei ilman Jumalaa eikä ilman lähettäjiä, sanoo Kirsi Vimpari, jonka lähetyskenttä on Suomenlahden etelärannalla Virossa.

Kirkolliset kesäjuhlat 2017

01.06.2017

Arviolta 140.000 suomalaista suuntaa tänäkin kesänä kirkollisille kesäjuhlille kuulemaan sanaa ja tapaamaan tuttuja. Juhlia on tarjolla sekä pääkaupunkiseudulla että maakunnissa.

Yhteisen kirkkoneuvoston päätöksiä 31.5.2017

31.05.2017

Kokouksessa tehtiin henkilövalintoja: Maria Nystedt valittiin rekisterisihteeriksi ja Sabina Sarin viestintäyksikön toimistosihteeriksi. Leirikeskusselvitys palautettiin uuteen valmisteluun.

Vuokko Ahtila ja Markku Hekkala konsertoivat Marian kappelissa 14.6.

31.05.2017

Tervetuloa nauttimaan kesäillan musiikista keskiviikkona 14. kesäkuuta!

Urkuretki länsirannikolle

30.05.2017

Kokkolanseudun Urkuseura järjestää torstaina 8.6. retken, jolla tutustutaan historiallisiin urkuihin Kristiinankaupungissa, Rangsbyssä, Munsalassa ja Uusikaarlepyyssä.

Maestrot antoivat uruille uuden elämän

30.05.2017

Ei tainnut kanttori Henning Carlsson tietää, miten merkittävän kulttuurihistoriallisen työn hän pani alulle varastoidessaan vuonna 1958 Kaarlelan kirkon urut. Silloisen muodin mukaan kirkkoon haluttiin modernimmat ja isommat tanskalaisurut ja vanhat, vuonna 1879 Gustav Normannin rakentamat urut purettiin.