Uutiset

Toivevirsien ilta Ykspihlajassa

Julkaistu: 09.10.2019

Ykspihlajan kirkossa vietetään ensi sunnuntaina toivevirsien iltaa. Illassa lauletaan virsiä toivomusten pohjalta.

Rakas hengellinen laulu Maan korvessa kulkevi lapsosen tie on lunastanut paikkansa virsikirjan uudessa lisävihkossa. Kaikkiaan virsikirjan lisävihkossa on 79 uutta virttä. Lisävihko otettiin virallisesti käyttöön 1. adventtina 2016. Nykyinen, vuoden 1986 virsikirja liitteineen on säilynyt entisellään, joten varsinaisesta virsikirjauudistuksesta ei ollut kyse.
Osa uusista virsistä on sekä melodialtaan että virsirunoudeltaan hyvin erilaisia kuin mihin Suomessa on totuttu.
Sunnuntaina lauletaan koko virsikirjasta. Tule toivomaan ja laulamaan yhdessä Ykspihlajan kirkkokuoron kanssa.

Toivevirsien ilta
Ykspihlajan kirkossa
su 13.10. klo 18