Uutiset

Diakoniatyö kuuluu meille jokaiselle

Julkaistu: 18.09.2019

Marja-Helmi Hautala näytti eläkkeellelähtöjuhlissaan nuoruuden kuvaa itsestään vastavalmistuneena diakonissana. Kotikynneillä oli tuolloin mukana nahkainen ensiapulaukku, jossa vakiovarusteena verenpainemittari. Kuva: Taina LamminenDiakonia on kristilliseen uskoon, rakkauteen ja ihmiskäsitykseen perustuvaa palvelu- ja avustustyötä. Sen tarkoituksena on tavoittaa erityisesti heikoimmassa asemassa olevat ihmiset, ja se tähtää vastuulliseen elämäntapaan sekä yhteiskunnan rakenteiden oikeudenmukaisuuteen ja kansainväliseen vastuuseen.
Alkuseurakunnassa diakonia keskittyi erityisesti köyhien, sairaiden ja vankien auttamiseen. Heikomman tukeminen, on alusta alkaen ollut jokaisen kristityn tehtävä ja etuoikeus. Myöhemmin diakoninen toiminta kehittyi omaksi työmuodokseen kirkoissa.
Suomen seurakuntiin alettiin palkata diakonissoja 1920-luvulla. Yhdistykset ja yksityiset ihmiset olivat tehneet diakoniahenkistä työtä jo aiemmin. Vuonna 1943 kirkkolaki velvoitti jokaista seurakuntaa palkkaamaan diakonissan, kirkollisen koulutuksen saaneen sairaanhoitajan.
Kokkolassa kuten muuallakin diakonissat työskentelivät osana kunnanlääkärijärjestelmää 1970-luvun alkupuolelle asti. Kunnanlääkäri oli esimies siinä missä kirkkoherrakin. Toimintatilastot toimitettiin molemmille. Vuonna 1972 säädettiin kansanterveyslaki, ja syntyi terveyskeskusjärjestelmä. Diakonia siirtyi yksinomaan seurakuntien toiminnaksi.

Irja Rajala työskenteli Kokkolan suomalaisen seurakunnan diakonissana 1963-1987. Tyttö kuvassa on Taina Lammisen Hanna-tytär. Kuva: Taina LamminenMonet muistavat seurakunnan pitkäaikaisen diakonissan, Irja Rajalan, joka työskenteli Kokkolan suomalaisessa seurakunnassa 1963–1987. Irjan työkavereina toimivat muun muassa diakonissat Kirsti Öörni ja hänen jälkeensä Kaisu Mikkola (1976–1988), kunnes seurakuntaan perustettiin kolmas diakonian virka. Kaisun siirryttyä toisiin tehtäviin hänen työtään jatkoi parin vuoden ajan Anne Pernu.

Sairaanhoitajakoulutuksen saaneiden diakonissojen työ kohdistui pitkälti vanhusväestöön ja vammaisryhmiin. Sosiaalialan pätevyyden saaneilla diakoneilla työ suuntautui enemmän niille alueille, joihin koulutuskin painottui.
Diakoni–diakoni -nimityksistä on kuultu monenlaisia hauskoja tarinoitakin. Joskus asiakas on diakoniatyöntekijää etsiessään kysäissyt, että missähän se diagnoosi oikein on?

Miehiä on pidetty diakoneina ja naisia diakonissoina, vaikka todellisuudessa ero liittyy koulutuspohjaan. Koulutuksen vaikutus työtehtäviin on vuosien saatossa vähentynyt. Diakonissat ja diakonit tekevät pitkälti samaa työtä seurakunnassa.

Kokkolan suomalaisen seurakunnan diakoniatyöntekijänä vuosina 1986-2005 toiminut diakonissa Marja-Helmi Hautala kertoi, kuinka hän työskenteli 70-luvulla pienessä keskisuomalaisessa seurakunnassa. Tuolloin diakonissalle annettiin kolme apuvälinettä liikkumista varten: polkupyörä, potkukelkka ja sukset. Kokkolaan saavuttuaan Marja-Helmi tarvitsi auton työmatkoihin.

Sairaanhoidollisten tehtävien väheneminen synnytti 70-luvulta alkaen Ulla Kamila (vas.), Lea Osari ja Kaisu Mikkola Irja Rajalan läksiäisissä. Kuva: Taina Lamminenuudenlaista diakoniaa. Henkinen, hengellinen ja psykososiaalinen työ alkoi kehittyä ja keskittyä hyvinvointiyhteiskunnan aukkojen
paikkaamiseen, eri auttamistahojen yhteistyöhön sekä vammaisryhmien ja muiden tuen tarpeessa olevien virkistystoimintaan (leirit, retket).

Seurakunnan vapaaehtoiset ja eri yhteistyötahot ovat diakoniatyöntekijöiden rinnalla toteuttamassa mitä moninaisimpia tehtäviä. Jatkossakaan kaikki tehtävät eivät ole siirrettävissä vapaaehtoisille, vaan tietyt perustehtävät vaativat viranhaltijapanosta ja ammatillista osaamista, eikä niiden tarve näytä olevan ainakaan vähenemään päin.
Ihmisten avuntarve on lisääntynyt ja ongelmat monimutkaistuneet.
Nykyään painopiste on siirtymässä siihen suuntaan, että mahdollistetaan vapaaehtoisten tekemä auttamistyö entistä laajemmin. Keskeistä on yhteisöllisyyden tukeminen.

 

Koivuhaka sai oman diakoniatyöntekijän

Koivuhaan asuma-alue rakennettiin Kokkolaan suurelta osin 1970-luvulla. Tuossa vaiheessa yhteiskunnallisen ja sosiaalisen diakoniatyön tarve tiedostettiin ja alueelle perustettiin uusi virka, jota alkuvuosina hoiti diakoni Markku Pesämaa vuoteen 1982 asti.
Markun työtä Koivuhaassa jatkoi vuodesta 1982 alkaen diakoni Taina Lamminen. Hänen siirryttyä toisiin tehtäviin työtä jatkoivat Jouni Anttila (1987-2002), Sari Grahn ja nykyään Aila Viiperi.

Johtava diakoniatyöntekijä Anu-Marja Kangasvieri (vas.) siirtyi Merimieskirkon satamakuraattoriksi syksyllä 2005 Marja-Leena Salmelan jäätyä tehtävästä eläkkeelle. Merimieskirkon työ on hyvin diakonista, jota seurakunta tukee avustuksin. Kuva: Taina Lamminen1980-luku oli Kokkolassa uusien työmuotojen kehittymisen aikaa. Taina Lamminen sai tuolloin vastuualueekseen perusdiakoniatyön lisäksi Koivuhaan aluetyön, Palvelevan puhelimen, mielenterveystyön, katulähetyksen, päihde- ja kriminaalityön sekä perhekerhotoiminnan kehittämisen.
Työnkuvan moninaisuus johti erillisen päihdetyöntekijän viran perustamiseen, samoin kuin Palvelevan Puhelimen toiminnanohjaajan osa-aikaisen viran perustamiseen.
Diakoni Jarmo Lusa oli seurakunnan ensimmäinen päihde- ja kriminaalityöntekijä. Hänen muutettuaan paikkakunnalta, katulähetystyö siirtyi ostopalvelusopimuksen kautta yhdistyspohjaiseksi. Työstä vastasi Jorma Kauppinen.
Päihdetyöntekijän virka perustettiin uudelleen kuutisen vuotta sitten, jolloin työhön valittiin Anne Belghiti (nyk. Laine).
Päihde-, kriminaali- ja katulähetystyö ovat vahvasti tämän päivän diakonisia haasteita, joihin vastaamassa on työntekijän lisäksi joukko vapaaehtoisia, samoin kuin muussakin diakoniatyössä.

1990-luvun lama lisäsi kirkon roolia ihmisten avustamisessa. Seurakunta antoi taloudellista tukea ja neuvontaa ja erityisesti ruoka-avustuksiin panostettiin.
Kokkolassa diakoniatyöntekijöitä oli mukana työryhmässä, joka vei eteenpäin talous- ja velkaneuvontakeskuksen perustamista.
Diakoniatyö on vuosikymmenten aikana ollut mukana muun muassa ensi- ja turvakodin sekä perheasiain neuvottelukeskuksen perustamisessa. Diakonia on tehnyt myös yhteistyötä eri yhdistysten ja järjestöjen kanssa alueen ihmisten tukemiseksi. Myös maahanmuuttajatyössä on diakonia ollut osaltaan mukana.

2000-luvulla diakonia on monelle syy kuulua kirkkoon

Arja Kinaret työskenteli Kaarlelan seurakunnassa toisena diakoniatyöntekijänä ennen seurakunnan yhdistymistä Kokkolan suomalaiseen seurakuntaan. Keväällä 2008 eläkejuhlassaan Arjalla oli päässään vanha diakonissan myssy. Kuva: Taina LamminenVuosikymmenten aikana diakoniatyö on muovautunut hengellisestä köyhien ja sairaiden hoidosta yleiseksi ja kaikille yhteiseksi, monimuotoiseksi työksi. Se auttaa kriisitilanteissa ja pyrkii työmuodoillaan puuttumaan syrjäytymiseen, köyhyyteen ja taloudellisiin vaikeuksiin.
2000-luvulle tultaessa yhä useammalle seurakuntalaiselle diakoniatyö on muodostunut merkittäväksi kirkkoon kuulumisen syyksi, myös Kokkolassa.
Diakonisen avun tarpeessa olevilta ei edellytetä kirkkoon kuulumista. Diakonia auttaa siellä, missä hätää on.

 

 

Kuunteleminen, vapaaehtoisten työpanos ja kriiseissä auttaminen ovat
Palvelevan puhelimen keskeisintä identiteettiä

Palvelevan puhelimen (PP) toiminnan laajetessa 1980-luvun lopulla rovastikunnalliseen toiminta-alueeseen liittyivät myös Pietarsaari ja Evijärvi. Vuonna 1992 puhelinpäivystys laajeni edelleen kattamaan entisen Vaasan läänin. Valtakunnalliseksi yhteispäivystykseksi toiminta muuttui vuonna 2007.
Vuosien varrella puhelinpäivystysnumerot ovat vaihtuneet moneen kertaan. Nykyinen PP:n numero on 0400 22 11 80 ja se päivystää iltayön tunteina klo 18 alkaen joka ilta.
Muutosten keskellä yksi asia on kuitenkin pysynyt: ihmisten hätä ja keskustelun tarve.

Puhelujen määrät lisääntyivät toiminta-alueen jatkuvasti laajetessa. Keskeisinä keskustelun aiheina ovat säilyneet muun muassa yksinäisyys, arjessa jaksaminen sekä mielenterveyteen liittyvät keskustelut.
Jos ihminen on sisäisesti yksin, yksinäisyys ei poistu sillä, että on ihmisiä ympärillä. Ihminen on yksin, jos tukipilari puuttuu. Kun ihminen kokee olevansa yksin omassa tilanteessaan – vain omien ajatustensa keskellä, se estää häntä löytämästä omaa itseään vaikean kokemuksen jälkeen. Silloin tarvitaan toista ihmistä, joka kuuntelee, jonka kanssa voi kokea yhteenkuuluvuutta ja joka auttaa saamaan yhteyden omiin tunteisiin. Tarvitaan joku, joka välittää.

Viime vuosina myös entistä useampi laitoksessa asuva tai siellä hoidossa oleva on löytänyt Palvelevan puhelimen päivystäjän keskustelukumppanikseen. Koko elämänkirjo on ollut keskusteluissa läsnä. Hengellisistä asioista puhutaan soittajan niin toivoessa, mutta ei tuputeta. Moni pyytää myös esirukousta.
Itsemurha-ajatuksiin liittyvien puhelujen määrä on heijastanut yhteiskunnallista tilannetta. Itsemurhat ovat vähentyneet huippuvuosista ja se on heijastunut näiden keskustelujen määriin. Puhuminen kaikesta mieltä painavasta, mitä ei aina voi kasvokkain toisen kanssa jakaa, onkin parasta itsemurhien ennaltaehkäisyä.

Pitkäaikaisen puhelinpäivystäjän kertoman mukaan taloudellisessa ahdingossa elävien hätä on ollut koskettavaa. Monilla rahaa ei ole riittävästi ruokaan ja lääkkeisiin, saati välttämättömiin asiointimatkoihin. Näissä tilanteissa on ollut tarvetta ohjata avunlähteille, mutta monesti kaikki keinot on jo kokeiltu.
Toivottavasti keskustelu on tuonut edes pientä helpotusta, kun tunnekuormaa on saanut jakaa.

Palveleva netti aloitti toimintansa Palvelevan puhelimen rinnalla vuonna 2005, ja hetkeä myöhemmin Palveleva chat.
Palveleva kirje toimii pienimuotoisena palveluna tarjoten palvelua niille, jotka eivät käytä puhelinta tai nettiä.
Kirkonkeskusteluapu on yhteisnimi kaikille näille palvelutoiminnoille. Kirkonkeskusteluapu palvelee suomeksi ja ruotsiksi.

”Ehkä tärkein tekijä PP:n historiassa on ollut se, että työmuoto on löytänyt vapaaehtoisissa piilevät voimavarat. PP on esimerkki työmuodosta, jossa seurakuntalaisten osaamista arvostetaan, heille tarjotaan mielekäs tehtävä sekä koulutusta, ohjausta ja tukea.”

Lainaus on Helena Samulin-Ojanperän kirjoittamasta Suomen Palvelevan puhelimen (PP) historiikista, Yhteys toiseen ihmisen, PP 50 vuotta (2014).

Kuunteleminen, vapaaehtoisten työpanos ja auttaminen kriisitilanteessa ovat tänäkin päivänä PP:n keskeistä identiteettiä. Ilman vapaaehtoisia työmuotoa ei olisi.
Toiminnanohjaajan tehtävänä on rekrytoida uusia päivystäjiä, kouluttaa ja tukea vapaaehtoisia. Vapaaehtoiset vastaavat suurimmaksi osaksi päivystysvuorojen hoitamisesta puhelimessa ja netissä.
PP:n vapaaehtoisina toimii Kokkolan seudulla vajaat 60 henkilöä. He ovat kirjallisesti sitoutuneet vaitioloon, nimettömyyteen ja asiakkaan kunnioittamiseen kansainvälisten puhelin- ja verkkoauttajien eettisten normien mukaan.
Kokkolan seudun Palveleva puhelin aloitti toimintansa 1.1.1980, ja 40-vuotismerkkipäivää vietetään vuoden vaihteessa.

Tekstit: Taina Lamminen

Palveleva puhelin eli Kirkonkeskusteluapu palvelee sekä suomeksi että ruotsiksi. Kuva: Taina Lamminen