Uutiset

Maakuntakuoro konsertoi Kokkolassa

Julkaistu: 12.03.2018

Keski-Pohjanmaan MaakuntakuoroKeski-Pohjanmaan Maakuntakuoro konsertoi sunnuntaina 18.3. Kokkolan kirkossa Simo Kankaan johdolla. Konsertin pääteos on Heinrich Schützin säveltämä ja v. 1636 julkaisema Musikalische Exequien (hautausmusiikkia), jota on sanottu ensimmäiseksi evankeliseksi requiemiksi eli sielumessuksi. Teoksessa on kolme osaa, jotka tekstinsä puolesta muodostavat liturgisen kokonaisuuden.

Ensimmäinen osa, jonka esikuvana Schütz on käyttänyt katolisen sielunmessun Kyrie- ja Gloria- osia, on muodoltaan hengellinen konsertto tai sarja hengellisiä konserttoja. Se poikkeaa kuitenkin barokin kauden tyypillisestä hengellisen konserton muodosta mm. siinä suhteessa, että kuorolla on tässä tärkeä tehtävä. Luterilainen koraali, joka sinänsä ei kiinnostanut tämän aikakauden säveltäjiä, saa kunniapaikan Jumalan sanaa vastaanottavan seurakunnan vertauskuvana. Teoksen toinen osa on venetsialaiseen tyyliin sävelletty motetti kahdelle neliääniselle kuorolle.
Kolmas osa käsittää Simeonin kiitosvirren kahden viisiäänisen kuoron esittämänä, johon yhtyy kaksi kahden serafin ja autuaan sielun muodostamaa solistiryhmää.

Solisteina laulavat Marita Härö ja Margit Tuokko, sopraano, Kristiina Salo ja Kaisa Saavalainen, altto, Aarre Polso, Simo Kangas ja Jari Siirilä, tenori, Veli Ainali ja Veli-Matti Erkkilä, basso. Selloa soittaa Terhi Koskela, kontrabassoa Timo Miettinen ja urkuja Risto Ainali.
Margit Tuokko laulaa konsertin alussa Ahti Kuorokosken Kolme laulua Raamatun sanoihin ja Ainalin urkusoolona kuullaan Toivo Kuulan Intermezzo.

Konsertin järjestävät Keski-Pohjanmaan Maakuntakuoro ja Kokkolan suomalainen seurakunta. Konsertin ohjelma maksaa 10 euroa.

Keski-Pohjanmaan Maakuntakuoron konsertti
su 18.3.2018 klo 18 Kokkolan kirkossa