Uutiset

Maallikkokoulun peruskurssi

Julkaistu: 03.08.2017

Kokkolan rovastikunta ja Kaustisen Evankelinen Opisto järjestävät 11. maallikkokoulun peruskurssin lokakuussa 2017. Maallikkokoulun tarkoitus on syventyä Raamatun sanaan ja kristilliseen uskoon. Maallikkokoulu pyrkii varustamaan kristittyjä, jotta he voivat kertoa evankeliumia kodissaan ja arjen keskellä. Jo alkuseurakunnassa Jeesus luovutti työnsä hedelmien jakamisen opetuslapsijoukolle. Samarialainen nainen on esimerkki siitä, kuinka Jeesuksen kohtaaminen johti kaupungin asukkaita kääntymykseen. Yhdenkin kristityn uskon syveneminen vaikuttaa muihin. Tervetuloa mukaan! - Jumalan sanan hoidossa on hyvä levätä, kasvaa ja löytää.

Ajankohta

Maallikkokoulu alkaa lokakuussa 2017 ja kestää kaksi vuotta. Ensimmäinen kokoontuminen on perjantaina ja lauantaina 6.-7.10.2017. Kokoontumisia on kerran kuussa viikonloppukurssin muodossa (ei kesällä). Ohjelmaan kuuluvat hartaudet, luennot ja keskustelut Kaustisen Evankelisella Opistolla. Opetusta on yhteensä 15 viikonloppuna. Kurssiviikonloppuna opetusta on noin 10 tuntia kahtena päivänä.

Kohderyhmä

Maallikkokoulu on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat vahvistua uskossa sekä syventyä Raamatun sanaan ja kristilliseen uskoon.

Kurssimaksu

Maallikkokoulun osanottomaksu koko ajalta on 80 euroa. Mahdollisista ruokailu-, majoitus- ja matkakuluista osallistuja vastaa itse. Maksuun voi pyytää avustusta oman seurakunnan kirkkoherranvirastosta.

Lisätietoja ja ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen sunnuntaina 10.9.2017 mennessä Kaustisen Opiston toimistoon 040 0902087/toimisto (at) kaustisenopisto.fi. Lisätietoja antaa koulutussuunnittelija Sofia Behluli 040 7632214/sofia.behluli (at) edu.kaustisenopisto.fi tai tiedotussihteeri Soile Pajukangas 040 0299512/soile.pajukangas (at) netti.fi