Uutiset

Kokkolan urkuhistoriassa on ollut dramaattisia käänteitä

Julkaistu: 17.06.2013

Kokkolan ensimmäiset urut rakensivat Johan ja Christian Beijer 1695-99. Niiden ja Kokkolan kirkon nykyisten Åkerman & Lund -urkujen väliin mahtuu paljon mielenkiintoista urkuhistoriaa.
Kokkola on ollut edelläkävijä urkuasioissa. Ensimmäiset urut 1600-luvun lopulla olivat maan komeimmat ja suurimmat; kaksisormioiset urut oli vain Turussa ja Kokkolassa. Kokkolan porvarit olivat hyvin kiinnostuneita musiikista, ja he halusivat saada kaupungin kirkkoon urut. Kuninkaalta saatiin lupa varojen keräämiseen, ja innokkaita lahjoittajia löytyi paljon.
Kokkolan urkuhistoriaa värittävät myös Isonvihan tuhot 1714-21, urkuri Henric Kahelinin urkukunnostustyöt 1770-72, 1870-luvun suuri riita, laitetaanko uuteen kirkkoon uudet vai vanhat urut, sekä kirkon palo loppiaisena 1958. Isonvihan tuhoista pelastetut Kokkolan ensimmäiset urut soivat - tosin moneen kertaan korjattuina ja paljon muunneltuina - yhä Munsalan kirkossa.
Ensimmäisillä ja nykyisillä uruilla on merkittävä yhtäläisyys: vanhan Åkermanin urkutehtaan mallien mukaisesti rakennetut ilmalaatikot.
Kokkolan kirkon nykyinen soitin ei jää ensimmäisiä huonommaksi, sillä sitä on luonnehdittu jopa Euroopan parhaaksi Mendelssohn-soittimeksi.
 
Walckerin tehtaan rappiokausi
Kokkolan kolmansien  Walcker-urkujen tarina oli lyhyt: supertehokkaan jättitehtaan uumenista ei saatukaan enää ulos kunnollisia soittimia, vaan huonoa laatua halvasta materiaalista.
Uuden kirkon 1961 rakennetut urut purettiin vain neljänkymmen vuoden käytön jälkeen. Uruille se on lyhyt ikä, ainakin kun sitävertaa Beijerin veljesten rakentamiin Kokkolan ensimmäisiin urkuihin.
Edellisten Walcker-urkujen kohtalona oli joutua tulen ruoaksi kirkon palon mukana 1958. Vahinko oli tietysti valtava kokonaisuudessaan, mutta ei niinkään urkujen kannalta, sillä 1950-luvun uruissa oli jo käytössä uusi sähköpneumatiikka. Urkurakennuksen historiassa tämä jakso ei ole merkityksellinen muutoin kuin siinä mielessä, että Suomeenkin ehdittiin rakentaa monta epävarmasti toimivaa soitinta.

UrkutyöryhmäPölyisiä pillilaatikoita 2010-luvulla
Mitä mahtoikaan kokkolalaisten seurakuntapäättäjien mielissä liikkua 1950-luvulla, kun päättivät paketoida vuonna 1881 rakennetut urkunsa Katariinan kalmiston varastoihin?
Tukevat puulaatikot kätkevät sisällensä nykypäivän mittapuun mukaan erittäin arvokkaan soittimen, eli ei hassummin toimittu!
Urkujen rakentamisen aikaan Walckerin tehdas oli maailman kuuluisimpia urkuverstaita. Se kehitti urkujenrakennusta monella tapaa ja muun muassa patentoi urkujen uuden ilmalaatikkotyypin, keilalaatikon.
Walckerin tehtaalla rakennettiin urkuja kaikkiin viiteen maanosaan ja Suomeenkin toimitettiin 48 urut. Tiettävästi Suomessa säilyneet ovat vain Richard Faltinin kotiurut varhaisemmalta ajanjaksolta. Helsingin Johanneksen kirkon urut on rakennettu joitakin vuosia myöhemmin, mutta ne eivät ole enää alkuperäisessä asussaan.
Saksalaisen urkuasiantuntijan Martin Rostin mukaan Kokkolan urut ovat eurooppalaisenkin mittapuun mukaan kiistatta erittäin merkittävät.

Urkurakennusta 1970-luvulla
Varastoitujen Walcker-urkujen kannalta tapahtui 1970-luvulla harmillinen asia: Marian siunauskappelin urkujen rakentaja Hans Heinrich käytti niiden pillejä uusiin urkuihin muuttamalla niiden soinnin lähes tunnistamattomaksi.
Siunauskappelin urut edustavat täysin toisenlaista tyylisuuntausta kuin alkuperäinen täysromantiikan ajan saksalainen soitin. Kuinka romanttisen kauden uruista vodaan ylipäätään saada barokkisoitin? Ei juuri muuten kuin väkivalloin; katkomalla pillejä lyhyemmiksi, hajottamalla niiden keernat eli sydämet ja käyttämällä pilleistä aivan toisenlaisia äänikertanimityksiä kuin ne ovat alun perin olleet.
Vanhat pillit ovat kaikesta huolimatta olleet käytössä eniten, uudemmat kun soivat hyvin kimeästi ja rämäkästi. Vain noin puolta äänikerroista voidaan käyttää siunaustilaisuuksissa.

Kaarlelan kirkon Normann-urut
Toiset, yhtä arvokkaat urut odottavat uutta elämää Kaarlelan pappilan vanhassa viljamakasiinissa. Virolaisen Gustav Normannin 1879 rakentamat 16-äänikertaiset urut ovat rakentajan toiseksi suurimmat.
Urut on rakennettu vain kaksi vuotta aikaisemmin kuin Walcker-urut, mutta  ne edustavat tyyliltään lähinnä myöhäisbarokin aikakautta. Normann oli aikansa historiallisten urkujen tutkija ja ihailija ja rakensi omat urkunsa vanhojen ihanteiden mukaan.
Kokkolalaisten into hyvien urkujen rakentamiseen 1800-luvun lopulla selittyy kuulemani mukaan osittain sillä, että valtio lakkauttaessaan viinanpolttoluvat kansalaisilta maksoi heille suuria korvauksia ja myös seurakunnat saivat osansa. Nämä rahat haluttiin Kokkolassa käyttää urkujen rakentamiseen.

Historialliset urut nousevat arvoonsa
Kiinnostus historiallisiin urkuihin ja niiden kunnostamiseen voimistui vasta 1990-luvulla. Yksityiskohta Walcker-urkujen fasadista
Se on ollut toisaalta onni, koska nykyisin on enemmän asiantuntemusta ja osaamista urkujen säilyttämiseksi ja  kunnostamiseksi.
Kokkolassa keskustelu varastoitujen urkujen ympärillä lähti uudelleen käyntiin noin vuosi sitten. Edellisen kerran asia oli esillä kymmenisen vuotta sitten.

Vanhat urut päivänvaloon elokuussa
Varastossa 60 vuotta olleista Walcker-uruista ei voida sanoa vielä edes sitä, löytyykö kaikkia pillejä vai onko niitä eksynyt sinne tänne vieraisiin urkukaappeihin.
Nimittäin Helsingin Vanhan kirkon urkuista poistettiin restauroinnin yhteydessä toistakymmentä vanhaa pilliä, joissa on Kokkolan Walcker-urkujen leima!  Pillit ovat onneksi odottamassa kotiinkuljetusta Vanhan kirkon urkuparvella.
Normann-uruista on jo varmempaa tietoa: niiden osat ovat lähes kokonaan tallessa.
Kokkolan seurakuntayhtymän urkutyöryhmä jatkaa asian selvittämistä elokuussa, jolloin salaisuudet paljastuvat, kun pillit ja muut urkujen osat nostetaan päivänvaloon tarkemman tutkimisen kohteeksi. Paikalle on kutsuttu asiantuntijoiksi suomalaisen ja saksalaisen urkutehtaan edustajat.
Jommankumman soittimen sijoituspaikaksi on vahvasti ehdolla Marian siunauskappeli. Paikka tarvitsee joka tapauksessa ennen pitkää arvoisensa soittimen, siellä kappelissa soitetaan urkuja kolmena, neljänä päivänä viikossa.
Koska Normann-urkujen sointi on suuri ja kantava, urkuja ei voida sijoittaa pieneen tilaan soinnin siitä kärsimättä.
Urkutyöryhmä on yksimielinen siitä, että kummatkaan urut eivät ole kaupan ja ne ovat olleet varastoissaan jo kyllin kauan. Suurimmat haasteet ovat rahoituksen järjestämisessä, sillä tiukkenevan talouden aikana seurakuntayhtymällä ei ole kovin mittavia rahoitusmahdollisuuksia.

Valokuvia vanhoista uruista?
Urkutyöryhmä - Esko Hautamäki, Ritva Göös, Christian Ahlskog, Kristina Klingenberg ja Tuomo Viherjuuri - ottaa mielellään vastaan valokuvia tai muuta vanhoihin urkuihin liittyvää tietoa.

Teksti: Ritva Göös
Kuvat: Kristina Klingenberg