Uutislistaukseen

Jumalanpalveluksiin voi edelleen osallistua

20 hengen kokoontumisrajoitus ei koske jumalanpalveluksia

Tunnelmakuva kirkon sisältä.

Kokkolan seurakuntayhtymän seurakunnissa noudatetaan viranomaismääräyksiä sekä Oulun hiippakunnan piispan ohjeita koronarajoitusten soveltamisessa. 
Länsi-Suomen aluehallintovirasto on kieltänyt kaikki sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 20 henkilöä ajalla 31.12.2021–30.1.2022. 
Rajoitus ei koske jumalanpalveluksia eikä kirkollisia toimituksia kuten kaste, avioliittoon vihkiminen sekä hautaan siunaaminen. 

Jumalanpalveluksiin ja kirkollisiin toimituksiin voidaan ottaa osallistujia 1/3 tilan maksimimäärästä, mikä tarkoittaa esimerkiksi Kokkolan kirkossa 400 henkilöä ja Kaarlelan kirkossa 260 henkilöä. 
Myöskään koronapassilla ei voi hakea helpotusta osallistujamääriin. Koronapassi on poissa käytöstä 20.1.2022 saakka.
Seurakuntien tilaisuuksissa suositellaan edelleen vahvasti maskien käyttöä, ja tilaisuuksissa noudatetaan riittäviä turvavälejä. 

Kirkoissa toimitettavat jumalanpalvelukset voi kuunnella myös netin kautta.

Linkki nettijumalanpalveluksiin.

Seurakunnat myös striimaavat suurimman osan jumalanpalveluksistaan. 

Linkki seurakunnan Facebook-sivulle. 

Lue lisää ajantasaisista koronarajoituksista seurakuntien nettisivuilta.

Wed Jan 05 10:09:16 EET 2022