Uutislistaukseen

Toukokuu toi tiukennuksia  koronarajoituksiin

Jumalanpalvelukset siirtyvät jälleen etäyhteyksien päähän
 

Yksinäinen, suusuojaa käyttävä nainen luo katseensa ylöspäin.

Kokkolan seurakuntayhtymän seurakunnissa jumalanpalveluksiin voi toistaiseksi osallistua vain nettiradion tai Facebookin väli-tyksellä.
Kirkollisiin toimituksiin eli kaste- ja häätilaisuuksiin sekä hautaan siunaamisiin voi sisätiloissa osallistua 6 henkilöä ja ulkotiloissa 10 henkilöä. Kirkollisten toimitusten osallistujamäärässä voi olla pientä joustoa pastoraalisin perustein.
Yksityistilaisuuksissa, kuten kastejuhlissa ja hääjuhlissa, jotka järjestetään seurakunnan tiloissa, enimmäisosallistujamäärä on 6 henkilöä. 
Seurakuntien kaikki sisätiloissa tapahtuva aikuisten, nuorten ja kouluikäisten ryhmätoiminta on tauolla. Myös päiväkerhokausi on jo päättynyt tai se on päättymässä.

- Toimimme näiden ohjeiden mukaan 1. kesäkuuta saakka, kertoo Kokkolan seurakuntayhtymän palvelupäällikkö Mari Lehtiheimo.
- Sen jälkeen tilanne arvioidaan uudelleen ja toimitaan tilanteen vaatimalla tavalla. 

Kirkkoherranvirastot ja aluekeskusrekisteri on myös suljettu. Asiakkaita palvellaan puhelimella ja sähköpostilla.
Käytössä on ajanvaraus välttämättömiä tapaamisia varten. Sovi tapaamisaika aina ennakkoon puhelimitse. Myös perheasiainneuvottelukeskus palvelee pääsääntöisesti etänä.

Kaikissa tapaamisissa ja kokoontumisissa tulee noudattaa Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen sekä Opetus- ja kulttuuriministeriön turvavälisuosituksia sekä muita tartuntaa ehkäiseviä varotoimia, kuten hyvää käsihygieniaa ja maskin tai visiirin käyttöä.

 

Kokkolan seurakuntayhtymän seurakunnat toimivat alueellisten viranomaisten ja tuomiokapitulin antamien ohjeiden mukaan. 

Seurakuntien kaikki jumalanpalvelukset striimataan, ja niihin voi osallistua vain netin tai Facebookin välityksellä. 

Kirkollisiin toimituksiin eli kaste- ja häätilaisuuksiin sekä hautaan siunaamisiin voi sisätiloissa osallistua 6 henkilöä ja ulkotiloissa 10 henkilöä.

Yksityistilaisuuksissa, kuten kastejuhlissa ja hääjuhlissa, jotka järjestetään seurakunnan tiloissa, enimmäisosallistujamäärä on 6 henkilöä. 

Seurakuntien kaikki sisätiloissa tapahtuva aikuisten, nuorten ja kouluikäisten ryhmätoiminta on tauolla.

Kirkkoherranvirastot palvelevat vain puhelimitse ja sähköpostilla.

Näitä ohjeita noudatetaan 1.6. saakka.

Tue May 18 10:33:00 EEST 2021