Uutislistaukseen

Epätäydelliset kuuluvat kirkkoon

15.10.2020 09.43

Herännäisyys puolustaa heikkoa uskoa

Herännäisyys on tunnettu ikävöivän ja heikon uskon puolustusliikkeenä. Herännäisyydessä on haluttu julistaa, että hengessään köyhät, heikot ja huonot uskovat ovat Jumalan silmäteriä. Kynnykset ovat matalalla, tai niitä ei ole.
 
Herättäjä-Yhdistyksen kirkkopyhää vietetään Kokkolan kirkossa tulevana sunnuntaina.
Sunnuntain saarnateksti tuo esille sen tosiasian, että usein me ihmiset hylkäämme jonkun viestin, jos viestintuoja näyttäytyy puutteellisena, vaikkapa moraalisesti arveluttavana. Näin käy myös kirkolle. Kirkon sanoma ei tunnu houkuttelevalta, kun kirkon piirissä toimivat näyttäytyvät vain keskenään riiteleviltä ja kaikin puolin puutteellisilta ihmisiltä.
Mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä? Viestinviejällä on suuri inhimillinen houkutus piilottaa ja kiistää omat viat. Ehkä sitten viesti menee paremmin perille.

Kristillisen evankeliumin voima ei kuitenkaan ole viestinviejien vahvuudessa ja pyhyydessä, vaan heidän heikkoudessaan ja syntisyydessään. Juuri siinä tulee Jumalan voima ja armollisuus esille, että nämä surkeat ja keskenään riitelevät vievät armon sanomaa eteenpäin. 
Asia ei voisi olla toisin. Seurakunta ei näyttäytyisi armon yhteisönä, jos tämä koostuisi pyhistä ja puhtaista, jotka eivät armoa tarvitse.

Herättäjä-Yhdistyksen yleissihteeri, pastori Kalle Hiltunen on Herättäjän kirkkopyhän vieraileva saarnaaja.
Messun jälkeen tarjoillaan lihakeittolounas lisukkeineen seurakuntakeskuksen Alasalissa. Lounaan hinta on aikuisilta 9 euroa ja lapsilta 5 euroa. Alle 5-vuotiaat ruokailevat ilmaiseksi. Lounaan tuotto menee Herättäjä-Yhdistykselle. 
Lounaan jälkeen kokoonnutaan herättäjänpäivän seuroihin Yläsaliin. Mukana on Hiltusen lisäksi Jukka Ridanpää. Lopuksi on kahvitarjoilu.

 

Herättäjä-Yhdistyksen yleissihteeri, pastori Kalle Hiltunen on Herättäjän kirkkopyhän vieraileva saarnaaja.
Kuva: Kalle Hiltusen kotialbumi

su 18.10. 
klo 10 messu 
Kokkolan kirkossa, 
keittolounas Alasalissa & seurat Yläsalissa