Uutislistaukseen

Kesäkukat saavat loistaa kirkossa

Vapaaehtoiset somistavat Kokkolan kirkon luonnonkasveilla ja oman pihan kukilla

Kaksi tyttöä asettavat kukkia Kokkolan kaupunginkirkossa.

Aino Manninen (vas.) ja Nox Lehtimäki asettelevat kukat ennen jumalanpalveluksen alkua Kokkolan kirkossa. Vapaaehtoisten kukkaryhmään kuuluvat nuoret naiset haluavat olla jatkamassa perinnettä kirkon koristelussa. Vinkkejä taustalla antavat Heleena Uusimäki (oik.), Kaisu Mikkola ja Sirkka Kuusniemi-Kata. Kuva Seppo Lammisen videosta.

Teksti: Mari Hautamäki

Kokkolan suomalaisen seurakunnan vapaaehtoiset Heleena Uusimäki, Salme Heino ja Sirkka Kuusniemi-Kata kuuluvat kukkaryhmään, joka saa somistaa kirkon sunnuntaijumalanpalveluksiin. - Kesäkukkien laittaminen mahdollistaa erittäin hyvin vapaaehtoisten roolin. Jokainen voi ottaa omasta pihastaan tai luonnosta kukkia, ja tuoda niitä kirkon somisteeksi, ja olla näin mukana valmistelemassa messua, Heleena Uusimäki iloitsee. - Ihan kuten liturgi sanoo messun alussa, että toimintamme messun yhdessä seurakunnan kanssa. Se on sitä yhdessä toimittamista, Uusimäki lisää.

Elsa Heikkinen poimii kukkia pihallaan.
Elsa Heikkinen poimii oman pihansa kukkapenkistä luonnonkasveja Kokkolan kirkon somisteeksi. Elsa on yksi Kokkolan suomalaisen seurakunnan kukkaryhmäläisistä, jotka antavat lahjansa ja innostuksensa vapaaehtoistyöhön huolehtimalla jumalanpalvelusten kukista. Kuva: Heleena Uusimäki

Vapaaehtoisten kukkaryhmässä useita vuosia mukana olleet naiset toivovat muidenkin tarttuvan kesäiseen vapaaehtoistehtävään ja tuomaan oman kodin kukkapenkistä tai luonnosta löytyviä kasveja kirkon somisteeksi. - Tässä työssä ei voi kovin paljon virheitä tehdä. Jumalanpalveluksen opas ohjeistaa hyvin, mitkä kukat kuuluvat mihinki aikaan. Suntioden kanssa teemme yhteistyötä. He avaavat meille kirkon ovet ja kertovat mistä löytyy maljakot. Suntiot ovat meidän yhteistyökumppaneita, naiset kiittelevät. - Viime kesänä meitä kukkien laittajia oli kymmenisen. Nyt toivotaan kovasti nuoria mukaan, jotta saataisiin toiminnalle jatkuvuutta. Ehkä jostain kesäkuun alkupuolelta syyskuulle asti voi kesäkukilla somistaa kirkkoa. - Kirkkohan on miellyttävä miljöö työskennellä. Täällä on monesti urkuri harjoittelemassa, kirkossa on oma tuoksunsa. Kirkkotilassa on oma hartautensa. On aivan hienoa saada tehdä yksinkin työtä kirkossa. Se ei ole mikä tahansa paikka tehdä vapaaehtoistyötä, Sirkka Kuusniemi-Kata tietää.

Ihan kuten liturgi sanoo messun alussa, että toimitamme messun yhdessä seurakunnan kanssa. 

Kukkaryhmäläiset kaipaisivat lisää kasveista ja kirkon kukkasomistuksesta kiinnostuneita mukaan toimintaan. - Vapaaehtoistyötä voi olla niin monenlaista. Jos koet kukkien olevan sinun juttusi, ja haluat tulla mukaan seurakunnan vapaaehtoiseksi kukkaryhmään, niin ota yhteyttä Salme Heinoon, Heleena Uusimäki vinkkaa. Salmeen voi olla yhteydessä silloinkin, jos haluaa lahjoittaa kukkia Kokkolan kirkon jumalanpalveluksiin. Salmen tavoittaa numerosta 044 354 9781. Seppo Lammisen tekemä video Kokkolan kirkon kukkaryhmästä löytyy Kokkolan suomalaisen seurakunnan nettisivuilta. Klikkaa etusivun Vapaaehtoiset-linkistä ja pääset katsomaan kaikki vapaaehtoisista tehdyt videot.

Wed Jun 07 10:42:00 EEST 2023