Uutislistaukseen

Kun käsityöläisen suku on sukitettu, villasukilla tehdään hyvää

Mari Hautamäki

- Kokkolan kirkkosukka -ohjetta päätin kokeilla nyt kun sain ohjeen käsiini. Innostuin siitä kyllä jonkin verran, vaikka ohje onkin vähän vaativampi. Yleensä tykkään tehdä tavanomaisia ja helppoja tikkauksia, sellaisia, joita tehdessä voi rentoutua, katsella tv:tä ja ajatella ihan muita asioita, Liisa Maijala sanoo.
Hän on ehtinyt kirkkosukan varressa jo puoleen. Silmukoita syntyy nyt kirkon seinän keltaisella. 
- Ihan ei ole sama sävy kuin Leena Nikkisen mallissa, Liisa Maijala sanoo. Mutta käsityöläisellä säilyköön taiteellinen vapaus.
Neulokseen piirtyvät myös Aarne Nuortilan suunnitteleman Kokkolan kirkon katon muodot. 
- De profundis – Syvyydestä, Liisa Maijala muistaa kirkon nimen.
Ulla-Maija Hietalahden käsissä etenee harmaa miesten villasukka. Niitä on Hietalahden mukaan harvoin tarjolla. Lisäksi hän on kutonut tänäkin vuonna pussillisen pienen pieniä villasukkia, ja vienyt sairaalaan osasto kolmoselle vauvasukiksi.  
- Kutomisen tulee olla rentouttavaa. Kirkkosukan kanssa pitää oikein keskittyä, Ulla-Maija Hietalahti arvelee. 
- Mutta kantapään ohjetta ei enää tarvita, käsityöläiset sanovat yhdestä suusta. 
 

Näillä naisilla on aina jokin tikkaus käsillä. Edellinen työ ei ehdi ihan valmiiksi, kun mielessä muhii jo seuraava tikkaus.
- Suku on jo sukitettu. Heidän joulupaketteihin ei enää tarvitse kutoa. Tarjoan kylään tuleville läheisille sukkalaatikkoa, että ”siitä saat valita”, Ulla-Maija Hietalahti naurahtaa.  
Hän kutoo sukkien lisäksi pipoja ja hanskoja myyjäisiin sekä hyväntekeväisyyteen. 
Naiset vievät käsitöitään Koivuhaan Hyvän mielen torille, Pathmos Lähetyssäätiön organisoimaan Operaatio Joulun Lapsi -keräykseen, jonka uutena kohdemaana on tänä vuonna Romanian ja Moldovan lisäksi Ukraina. 
- On sykähdyttävää tietää, että lahja tulee tarpeeseen, Liisa Maijala lisää.    
- Ajatus siitä, että lasten silmät loistavat, kun saavat ikiomat uudet villasukat, lämmittää mieltä, sanoo Ritva Rauma, joka käsityöihmisenä hyppää keskusteluun mukaan, kun puhe kääntyy langanpätkiin ja pikkukeriin, joita kutojilla tahtoo aina jäädä yli oman tarpeen.
- Ylijäämälangoista saa värikkäitä sukkia lapsille. Tulee langanpätkillekin käyttöä. Paljon on sellaisiakin lapsia, joilla ei ole villasukkia lainkaan, hän sanoo ja kertoo jo vieneensä tämänvuotisen laatikollisen kutomiaan villasukkia Rytimäen päiväkotiin.

Mutta mitä naiset itse toivoisivat joulupakettiinsa?
Hetkeksi tulee hiljaista.
- Vaikka kirjasto on pullollaan hyviä kirjoja, niin toivon aina jouluksi omaa kirjaa. Yleensä saankin jonkin Finlandia-ehdokkaana olleen kirjan – sekä tietysti pähkinäsuklaata, Liisa Maijala nauraa.
- Ei ole kyllä mitään toivetta, mutta arvostan itsetehtyjä lahjoja. Viime jouluna sain mehiläisvahakynttilöitä, jotka oli käsin pyöritelty. Ne tuoksuivat miedosti eivätkä valuneet, Ulla-Maija Hietalahti kiittelee.
- Kaustisen joululehti, vastaa Ritva Rauma epäröimättä. 
- Kun lapset kysyvät, että mitä äidille joululahjaksi, niin sanon aina, että paras joululahja on kun tulette käymään sitten kun joudatte. En ole yksin jouluna, vaan saan viettää joulua hyvien muistojen kanssa, lisää pitkään leskenä elänyt Ritva Rauma.

 

Leena Nikkinen kutoo sukunsa historiaa Kokkolan seurakuntayhtymän kirkkoihin

Tänään Tuomaan päivänä alkaa joulunaika. Perinteinen tuomaanristi-kuvio koristaa myös kälviäläisen käsityöläisen ja yrittäjän Leena Nikkisen tuoreinta kirkollista käsityötä Pitäjän ovet ja ikkunat -projektissa.
- Tuomaanristi-lapasia työstin muistellen isoisoisäni tekemän juusto-formun kuviointia - tuomaanristiä. Se aloittaa ovi-osuuden projektissani, hän kertaa.
Leena Nikkinen avaa lapasten ja kirkkosukkien kuviointien syntyä.
- Mielikuvilla maalaten; jos jalat kuljettavat ikkunan luo, kädet avaavat portit. Lapasissa on tuomaanristin lisäksi porttimainen kuvio. Tämän  ensimmäisen hahmotelman olen tehnyt isäni, vaarini ja isoisoisäni muistolle.
Leenan isoisoisä kuoli sata vuotta sitten silloiseen epidemiaan, keuhkotautiin.
Sammaleenvihreässä lapasessa tuomaanristi on kirjailtu vahvalla keltaisella. Sen alapuolelle piirtyy keskikohdastaan korkeimmalle kohoava portti.
Lohtajan seurakunnan lapasiin hän tosin saattaa suunnitella kissankellon. 
- Tyylitelty kissankellokuvio tuli vastaan Lohtajan kirkonportista kesällä, kun ihana suntio Samuli Anttila avasi minulle ovet kirkkoon valokuvamaan yksityiskohtia käsityöaiheisiini. Ja onhan kissankello maakuntakukkammekin, keskipohjalainen lisää.

Leena-Nikkinen. Leena Nikkinen sanoo, ettei ole kovin uskonnollinen ihminen. Hän kertoo olevansa ihminen, joka tarttuu haasteisiin. Hän ei pelkää lähteä tekemään asioita, jotka joku muu on sanonut mahdottomiksi toteuttaa.
Kirkkosukkamallitkin saivat alkunsa siitä, kun hän ehdotti isälleen, parhaalle ystävälleen, jos hän alkaisi piirtää kirkkoja.
- Isä sanoi, että ”jaa, en minä tiiä….” mutta ehdotin, että ”voisinhan kokeilla”.
Leena Nikkinen on lukenut paljon sukuhistoriaa ja tehnyt sukututkimusta. Hän alkoi löytää esi-isiensä kautta yhtymäkohtia moniin keskipohjalaisiin kirkkoihin. 
- Tuli tarve tehdä jotain paikallista. Kirkko on keskellä kylää ja vieraspaikkakuntalaisellekin keskeinen kiintopiste. Tuolloin tein vielä työkseni neuloksia koneella ja kuulin koko ajan isän askeleet yläkerrasta. Isä sairasti syöpää. En pystynyt keskittymään töihini ja aloin piirtämään kirkkojen ikkunoita. Ensimmäisenä valmistui koti-kirkkoni Kälviän kirkon kirkkosukkien malli. Isäni ei ehtinyt koskaan nähdä kirkon piirroksia valmiina, tytär harmittelee.
Tuli kaikkien kontaktit katkaissut korona-aika, ja Leena näki ilmoituksen Kälviän seurakunnan korona-ajan käsityöt -näyttelystä. Siinä! Sinne hän päätti viedä Kälviän kirkkosukkien mallin.
- Tein ohjeen viime metreillä vaikka Kälviän kirkon ikkuna-sukat itsessään olivat jo protona valmiit.  
Sukututkimus toi Leenalle yhteyden 1600-luvulla eläneeseen Christina Kalmiin ja hänen isäänsä, raatimies Anders Olofsson Kalmiin, joka Kaarlelan historiankirjojen mukaan osti itselleen hautapaikan vuonna 1682 kirkon etelämuurin luota, papinoven alta. 
- Ilmiselvästi minun oli tarkoitus työstää myös Kaarlelan ikkunoista sukat. 

Leena Nikkinen asuu yhä sukunsa kantatilaa Ruotsalossa – juuri sitä Porkon mansikkatilaa, jonka Marinkaisten Langilasta muuttanut Filip Langila perusti 1740-luvulla.  
- Vanhaa Lohtajaa -kirjassa Filipin veli, herra Antti korjaa 1750-luvulla Lohtajan kirkon kattoa, josta tulee minulle yhteys Lohtajan kirkkoon. Siispä työstin myös hienon Sofia Magdalena -kirkon, Lohtajan kirkkosukat, Leena Nikkinen kertoo.
Jonkin aikaa Lohtajan kirkkosukkien valmistuttua Leena luki lehdestä Vetelin kirkkosukista, jotka toinen käsityöläinen oli työstänyt seurakunnalle tehdessään surutyötä. Leenalla itselläänkin oli Vetelin kirkon ikkunoista piirros tekeillä.
- Siinä samassa poltin Vetelin kirkkosukkaohjeen.

Kirjastokäynnillä Nikkisen mukaan tarttui Meriläinen-Liedes -sukuseuran julkaisu Pietarin perilliset: 1400-luvulta 1800-luvun alkuun, joka jälleen vauhditti kirkkosukkien suunnittelua.
- Yllätyksekseni kirjassa oli pitkä luettelo suvustani lähtien esiäiti Meriläisestä, Filipin vaimosta. Kirja alkaa Halsualta ja niinpä piirsin myös Halsuan kirkon ikkunat, ja samasta syystä Kaustisen ja Ullavankin, Leena listaa. 
- Toki myös Ykspihlajan kirkko ansaitsee kirkkosukkansa, eikä Öjaa tai Tankariakaan pidä unohtaa.
Uutta Pitäjän ovista ja ikkunoista -neulesarjassa ovat myös Nallen ikkunasukat, jotka Leena on tehnyt seurakuntien lastenkerhojen toimintaa ajatellen. 
 - Enhän voi jättää lapsia ja lastenmielisiä mallistosta pois, hän nauraa.

Leena Nikkinen ei halua myydä kirkkosukka -ohjeita, vaan antaa kunkin seurakunnan harkittavaksi, miten ohjeen myynnistä tai valmiiden käsitöiden myynnistä tulevat varat ohjataan kunkin seurakunnan hyväntekeväisyyteen.
- Kirkkosukka-ohjeet ovat suhteellisen yksinkertaisia, mutta on niissä joitain yksityiskohtia, joissa joutuu seuraamaan ohjetta tarkasti. Joudut ajattelemaan ja keskittymään. Samalla voit hiljentyä, ja silloin ehtii ajatella – no kaikenlaista, Leena Nikkinen sanoo.
Hän käärii läheistensä joulupaketteihin tikkaamiaan käsitöitä, kuinkas muuten. Jouluaaton hän viettää kotona jouluperinteitä kunnioittaen. Haudalla käydään hämärän laskeuduttua ihailemassa kynttilämerta ja sen jälkeen joulusaunaan lämmittelemään.
- Jouluyön messun katson aina tv:stä ja Kauneimmat Joululaulut käyn laulamassa joulun alla. Mutta miksi haudalla ja kirkossa on aina niin kylmä?, Leena Nikkinen jää ihmettelemään.
 

 

Thu Dec 22 12:23:00 EET 2022