Uutislistaukseen

Parisuhteen korjaussarja

Luentosarja pureutuu aikuisiän tärkeimpään ihmissuhteeseen kuuden eri teeman valossa.
Linkit ilmoittautumisiin löytyvät uutisen lopusta. 

Kaksi kättä pitelee yhdessä avointa simpukankuorta taivaansineä vasten.

Kaarlelan seurakuntakodin Öja-auditoriossa alkaa PariAsiaa-luentosarja. Loka-joulukuun aikana kuusi itsenäistä luentoa keskittyy parisuhteen koukeroihin eri näkökulmasta. 
Kokkolan suomalaisen seurakunnan, Keski-Pohjanmaan perheasiain neuvottelukeskuksen ja Parisuhdekeskus Kataja ry:n järjestämiin iltoihin voi tulla pariskuntana tai yksin.
Puolitoistatuntinen ilta rakentuu vuorovaikutukselliseksi esitykseksi. Keskusteluun tai harjoituksiin osallistuminen on vapaaehtoista. Harjoitukset voivat olla esimerkiksi oman puolison kanssa tehtäviä kotitehtäviä eri teemoista.

Lokakuun ensimmäisen luennon teema Virtaa parisuhteessa tarkoittaa, että yhdessä viihtyy ja tuntee hyvää oloa. Sitä voisi kuvata sanoilla onnellisuus, tasapaino, rentous, läheisyys tai vaikkapa vetovoima. Samalla tavalla kuin sähköauto tai kännykkä tarvitsee latausta pysyäkseen toimintakuntoisena, parisuhdekin tarvitsee säännöllistä latautumista. Näissä parisuhdeilloissa ollaan lataamassa hyvinvointia parisuhteeseen.

Parisuhde on aikuisiän tärkein ihmissuhde. Siihen liittyy paljon odotuksia. Yksi keskeisimmistä tarpeista on tulla ymmärretyksi ja nähdyksi omana itsenä. Joskus sitä ymmärtää puolisoaan puolesta sanasta, joskus viesti ei mene perille lukuisista yhteenotoistakaan huolimatta. Niinpä Avaimia vuorovaikutukseen illassa keskitytään puhumaan vuorovaikutuksesta parisuhteessa – kuuntelemisen ja puhumisen taidoista.

Parisuhde on mitä suurimmassa määrin tunnesuhde. Niinpä illassa, Oivalluksia tunnetaitoihin,  käsitellään sitä, miten iso tunteiden merkitys on rakastumisessa ja rakastamisessa. Yhtä lailla parisuhteeseen kuuluvat ristiriidat samoin kuin ärtymys, suuttumus ja vihakin.

Kipinöitä kosketukseen illassa alustaja keskittyy toiseen parisuhteen yhteyttä lisäävään puoleen, miten löytää kipinöitä parisuhteen läheisyyteen ja seksiin. Mikä on riittävän hyvää seksuaalista läheisyyttä? Hän pohtii kosketuksen eri sävyjä, seksuaalisen hehkun vaalimista, kipinän sammuttajia ja miten saamme elinvoimaa kosketuksesta.

Parisuhteeseen kuuluvat myös erimielisyydet ja riidat. Niiden ratkaisemiseen etsitään ratkaisuja kahdessa viimeisessä illassa Perustyökaluja ristiriitoihin ja Syventäviä työkaluja ristiriitoihin. 
Luennoilla kerrotaan myös työkalupakista, josta löytyy neljä konkreettista työkalua riitojen ratkaisuun. Viimeisellä luennolla entistä isommasta työkalupakista löydetään kuusi uutta keinoa ratkaista rakentavasti riitoja. 

Parisuhdeilloissa alustavat yhdessä tai vuorokerroin perheneuvoja Hanna Byskata ja perheneuvoja, perhe- ja paripsykoterapeutti Seppo Viljamaa. 
Alustusten jälkeen osallistujilla on mahdollisuus ilmaiseen iltapalaan. Luentojen aikana lapsille on järjestetty ohjattua toimintaa kahdessa eri ryhmässä; kouluikäiset ja alle kouluikäiset.
Jos et tarvitse lastenhoitoa tai et jää iltapalalle, luennolle ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.  

 

PariAsiaa-parisuhdeillat torstaisin klo 18–19.30
Kaarlelan seurakuntakodin Öja-auditoriossa  

to 6.10. Virtaa parisuhteeseen
to 20.10. Avaimia vuorovaikutukseen
to 3.11. Oivalluksia tunnetaitoihin
to 17.11. Kipinöitä kosketukseen
to 1.12. Perustyökaluja ristiriitoihin
to 15.12. Syventäviä työkaluja ristiriitoihin

Ilmainen lastenhoito • maksuton iltapala • ilmoittautuminen lastenhoitoa ja iltapalaa varten seurakunnan nettisivuilla: 
kokkolansuomalainenseurakunta.fi/info-ja-asiointi

Järj. Kokkolan suomalainen seurakunta, Keski-Pohjanmaan Perheasiain neuvottelukeskus & Parisuhdekeskus Kataja ry

2022-09-22 10:07:00.0