Uutislistaukseen

Kirkon ovet ovat auki

Pysähdy toisenlaiseen taukopaikkaan matkasi varrella

Teksti: Mari Hautamäki

Tänä kesänä on jälleen avoinna yli 250 Tiekirkkoa ympäri Suomen. Kokkolan seurakuntayhtymän kirkoista Kaustisen, Ullavan, Lohtajan, Kälviän ja Kaarlelan kirkot avaavat ovensa ohikulkijoille ja kaikille kirkkoon tutustumaan tuleville – vakaumuksesta riippumatta. 
Kirkot tarjoavat arkkitehtuuria, tarinoita paikallishistoriasta ja mahdollisuuden hiljentyä hetkeksi omien ajatusten ääreen. Kirkko antaa kesäkuukausina matkailijalle erilaisen levähdyspaikan. 
Kirkkojen aukioloajat vaihtelevat suuresti. Kaustisen kirkon viileyteen pääsee heinäkuisina arkipäivinä, Kaarlelassa taas heinäkuisina sunnuntaina. Lohtajan Sofia Magdalenan kirkko on avoinna arkisin kesäkuun lopulta heinäkuun loppuun, Kälviällä pari heinäkuun viikkoa ja Ullavassa kuvataiteen ja musiikin viikon aikana.
Kirkossa kuvaaminen on sallittua, ellei sitä ole erikseen kielletty. Somettaminen on samoilla ehdoin luvallista, kunhan se ei häiritse muita kirkossa olijoita. 
Yksityisten tilaisuuksien, kuten häiden, ristiäisten tai hautajaisten aikana kirkkoon ei ole kohteliasta mennä. Vinkkinä, että jos kirkon pysäköintialue on täynnä autoja, kirkossa on todennäköisesti jokin tilaisuus meneillään.
On myös kohteliasta siirtyä kirkosta ulos puhumaan puhelimeen.

Suomen ensimmäiset Tiekirkot avautuivat 1990-luvun alussa, jolloin avoinna oli muutama kirkko Pohjois-Suomessa. Saksasta lähtenyt Tiekirkko-idea on vuosien mittaan saanut siivet. Mukana on sekä evankelisluterilaisia että ortodoksisia kirkkoja.

Lohtajan kirkon alttari

Kesäpäivänä tunnelma on omanlaisensa
 

Kaustisen seurakunnan tiekirkkovastaava Vuokko Kaunisto lupautui vapaaehtoishommaan tänäkin vuonna.
- Koska edellinen tiekirkkovastaava Raija Kattilakoski minua toimeen kysyi. Hän arveli minun entisenä opettajana selviytyvän tehtävästä, Vuokko Kaunisto hymyilee. 
Ja onhan hänellä eläkeläisenä myös aikaa vapaaehtoistyölle. 

Tänä vuonna Kaustisen kirkko toimi tiekirkkona neljä viikkoa, viime vuonna tiekirkkotoimintaa oli vain yhden festariviikon ajan. 
- Vuosi 2020 jäi koronan takia välistä, Vuokko Kaunisto kertaa. 
Tiekirkkovastaavan tehtäviin kuuluu muun muassa oppaiden hankinta, työvuorojen sopiminen ja Tiekirkkosivujen päivittäminen netissä. 
- Viime vuonna oppaiden saaminen oli haasteellista. Ilmeisesti korona verotti vapaaehtoisia. Toivon, että tänä vuonna vapaaehtoisia löytyy. Jos ei, otan itse enemmän vuoroja. Niin ainakin lupasin kirkkoherralle, Kaunisto vakuuttaa.

Tiekirkko-oppailta vaaditaan avointa asennetta ja herkkyyttä asiakaspalveluun, jotta kävijöiden on helppo lähestyä opasta kysymyksillään. 
- Tulee tietää ainakin perustiedot kirkosta ja seurakunnasta, mieluummin niin, ettei tarvitse kaikkea paperista lukea. 

Nivalasta Kaustiselle 2016 muuttanut Vuokko Kaunisto kehuu nykyisen kotikirkkonsa valoisuutta ja kauneutta. 
- Erityisesti kesäpäivinä kirkossa on ihan omanlaisensa tunnelma. Siellä on rauhallista. Usein kuulee myös musiikkia, kun esiintyjät harjoittelevat. Kirkossa saa levähtää, ja siellä tapaa myös monenlaisia ihmisiä, eri kansallisuuksiakin.

Kaustisen tiekirkkoon poikkeaville Vuokko Kaunisto haluaa kertoa erityisesti Kuorikoskien kirkonrakentajista. 
- Esittelisin heidän muistomerkkinsä ja harvinaisuuksiin kuuluvan vaivaisukon tapulin edustalla.
Vapaaehtoistyö on Kaunistolle merkityksellistä. Opastoiminnan lisäksi hän tikkaa villasukkia seurakunnan diakoniatyölle, josta ne löytävät tiensä tarvitseville. 

 

Vuokko Kaunisto

2022-06-23 13:57:00.0