Uskon salaisuus

 

Tulevana pyhänä vietämme laskiaissunnuntaita. Perinteisesti pyhää vietetään monissa perheissä pulkkamäessä ja herkullisten laskiaispullien äärellä.
Mutta sana laskiainen kehottaa myös laskeutumaan kohti paastoa. Paastoa, jonka aikana käännetään katseemme kohti Jumalaa, kohti itseämme ja kohti rukousta. Kyse ei ole terveyspaastosta vaan hengellisestä paastosta.

Päivän evankeliumiteksti johdattaa meidät matkalle, Jumalan rakkauden uhritielle. Jeesus kokosi opetuslapsensa ja kertoi matkasta Jerusalemiin 
ja kaikesta siitä, mitä on kirjoitettu tapahtuvaksi. 
Opetuslapset eivät ymmärtäneet sanaakaan. Jumalan rakkauden uhritie ei avautunut heille lainkaan. Vain yksi, matkan varrella tien laidassa istunut sokea kerjäläinen ymmärsi ohitseen kulkeneen Jeesuksen arvon. Hän näki pelastajansa, vaikka silmät olivatkin sokeat. Hän näki oman uskonsa voimalla. 

Joskus emme näe sitä hyvää, mitä elämässämme on. Jumala ei aina näyttäydy niin kuin toivoisimme. 
Silloin on uskallettava uskoa, vaikka emme näkisi. Luottaa siihen, että Jumala vastaa heikoimmallakin hetkellä: 
”Tässä minä olen.”

Tiia Hauhio.Tiia Hauhio
seurakuntapastori
Kokkolan suomalainen seurakunta
tiia.hauhio@evl.fi

Luukas 18:31-43

Jeesus kutsui kaksitoista opetuslastaan luokseen ja sanoi heille: ”Me menemme nyt Jerusalemiin. Siellä käy toteen kaikki se, mitä profeetat ovat Ihmisen Pojasta kirjoittaneet. Hänet annetaan pakanoiden käsiin, häntä pilkataan ja häpäistään ja hänen päälleen syljetään, ja he ruoskivat häntä ja tappavat hänet. Mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.” Opetuslapset eivät ymmärtäneet Jeesuksen sanoista mitään. Asia pysyi heiltä salassa, eivätkä he käsittäneet, mitä Jeesus tarkoitti.
    Kun Jeesus lähestyi Jerikoa, tien vieressä istui sokea mies kerjäämässä. Kuullessaan, että tiellä kulki paljon väkeä, mies kysyi, mitä oli tekeillä. Hänelle kerrottiin, että Jeesus Nasaretilainen oli menossa siitä ohi. Silloin hän huusi: ”Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!” Etumaisina kulkevat käskivät hänen olla hiljaa, mutta hän vain huusi entistä kovemmin: ”Daavidin Poika, armahda minua!” Jeesus pysähtyi ja käski tuoda hänet luokseen. Mies tuli, ja Jeesus kysyi häneltä: ”Mitä haluat minun tekevän sinulle?” Mies vastasi: ”Herra, anna minulle näköni.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Saat näkösi. Uskosi on parantanut sinut.” Siinä samassa mies sai näkönsä, ja hän lähti seuraamaan Jeesusta ylistäen Jumalaa. Ja kaikki, jotka näkivät tämän, kiittivät ja ylistivät Jumalaa.