Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Kesä on vierailujen aikaa. Vieraiden tuloon valmistaudutaan yleensä ”taltuttamalla” suurimmat villakoirat ja hankkimalla tarjottavaa. Yllätysvieraat ovat sikäli ihania, että siivouksella ei ehdi stressata ja pöytäänkin voi vapaasti laittaa sitä, mitä kotona sattuu olemaan.
Raamatussa kerrotaan Sakkeuksesta, joka sai yllätysvieraan, kun ohikulkeva Jeesus kutsui itse itsensä
kylään. Sakkeus ei tuntenut Jeesusta, vaikkakin oli
hänestä kuullut. Kohtaaminen Jeesuksen kanssa muutti ihmisten halveksiman miehen elämän ja arvomaailman. Jeesus kohtasi hänet henkilökohtaisesti puhuttelemalla Sakkeusta nimeltä. Jeesus tuli sinne, missä häntä
kaivattiin - ja hän tulee yhä sydämiimme ja arkeemme Sanan, rukouksen ja rakastavien lähimmäisten kautta.
Ihminen kaipaa toista ihmistä, jonka kanssa jakaa
elämäänsä. Nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi tuleminen ovat perustarpeitamme.
Kenen luo minä voisin kutsua itseni yllätysvieraaksi tänä kesänä? Tai kenet kutsuisin kahville tai vaikka luonto-retkelle? Millä tavoin voisin olla viemässä valoa ja toivoa sinne, missä kaivataan ystävällistä sanaa, nähdyksi ja kuulluksi tulemista tai käytännön apua.
Taina Lamminen
Palvelevan puhelimen toiminnanohjaaja, diakoni, HeHu-kordinaattori
Kokkolan suomalainen seurakunta
taina.lamminen@evl.fi
Sunnuntai 18.6
Luuk. 19:1–10
Jeesus tuli Jerikoon ja kulki kaupungin halki. Siellä asui mies, jonka nimi oli Sakkeus. Hän oli publikaanien esimies ja hyvin rikas. Hän halusi nähdä, mikä mies Jeesus oli, mutta ei pienikokoisena ylettynyt kurkistamaan väkijoukon takaa. Niinpä hän juoksi jonkin matkaa edemmäs ja kiipesi metsäviikunapuuhun nähdäkseen Jeesuksen, joka oli tulossa sitä tietä. Mutta tultuaan sille kohtaa Jeesus katsoi ylös ja sanoi: ”Sakkeus, tule kiireesti alas. Tänään minun on määrä olla vieraana sinun kodissasi.”
Sakkeus tuli kiireesti alas ja otti iloiten Jeesuksen vieraakseen. Kun ihmiset näkivät tämän, he sanoivat paheksuen: ”Syntisen miehen talon hän otti majapaikakseen.” Mutta Sakkeus sanoi Herralle kaikkien kuullen: ”Herra, näin minä teen: puolet omaisuudestani annan köyhille, ja keneltä olen liikaa kiskonut, sille maksan nelinkertaisesti takaisin.” Sen kuultuaan Jeesus sanoi häneen viitaten: ”Tänään on pelastus tullut tämän perheen osaksi. Onhan hänkin Abrahamin poika. Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan.”
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä