Veneessä

Rannikon ihmisille veneet ovat kuuluneet ja osalle kuulu edelleenkin elämäntapaan kesäisin. Mikäs sen ihanampaa kuin puinen puksuttava keskimoottorivene, tervan ja tuoreen kalan tuoksu tai mäntysuovalle tuoksuvat märät matot veneen kokassa. Kirkuvat lokit ja veneeseen roiskahteleva vesi.

Harva meistä enää kalastaa, varsinkaan verkoilla. Joten aika harvalla on enää taitoa tai kokemusta moisesta. Kun puhumme verkosta, tarkoitamme nykyään jotain ihan muuta. Elämässä kalastamisessa.

Millaisessa ja kenen veneessä sinä istut ja minne sinä verkkojasi heittelet? Monet meistä istahtaa vain johonkin veneeseen, tietämättä kuka on ruorissa tai saapuuko vene koskaan perille. Osa ohjaa itse venettä ilman minkäänlaista meren karikoiden tuntemusta. Toiset heittelevät epätoivoisesti repeytyneitä verkkojaan laidan yli saamatta mitään, pettyen yhä uudestaan ja uudestaan.

Harva kai meistä saa ”Pietarin kalansaalista”, ei kai tarvitsekaan. Se kai riittäisi, että vene missä istuu, pysyy pinnalla ja matkan suunta on tiedossa. Kalaa särpimeksi sen verran, että jaksaa perille asti.

Antti Lapinoja
vt. kirkkoherra
Lohtajan seurakunta
antti.lapinoja@evl.f