Tuomasmessu

Tuomasmessu

Tuomasmessun nimi tulee opetuslapsi Tuomaksesta. Tuomas oli opetuslapsista se, jonka oli vaikea uskoa Jeesukseen.

Tuomasmessu on erityisesti etsijöille ja epäilijöille tarkoitettu matalan kynnyksen ehtoollisjumalanpalvelus. Tuomasmessussa musiikilla ja rukouksella on keskeinen osa.

Messun rukousjakson aikana voi vierailla kirkkoon pystytetyillä rukousalttareilla jättämässä esirukouspyynnön tai sytyttämässä tuohuksen. Tuomasmessussa musiikkia johtaa soitinyhtye ja/tai lauluryhmä. Laulut ovat lähinnä uudempaa hengellistä musiikkia.

Tuomasmessu

Rukousalttarit - keitaita vaeltajille
Rukouselämä on Tuomasmessun keskeinen osa. Rukous läpäisee, ei ainoastaan hipaise! Messussa rukous tulee monipuolisesti esille liturgiassa, rukouslauluissa kuin myös mahdollisuutena saada henkilökohtaista rukousta ja sielunhoitoa. Kirkkosaliin on rakennettu useita rukousalttareita. Rukousalttarit eivät ole koristeita vaan keitaita, jotka kutsuvat jättämään sydämen taakkoja Kristuksen kannettavaksi. Messun rukousjakson aikana seurakuntalaiset voivat käydä alttarien ääressä hiljentymässä sekä kirjoittamassa omia rukousaiheita. Rukousaiheet kannetaan rukousjakson päätteeksi Jumalan eteen.

Tuomasmessu

Kontinen-Koski Sari

Kappalainen
050 3147 251
Kokkolan suomalainen seurakunta, Kokkolan seurakuntayhtymä
Seurakuntatyö

 

Tule mukaan 

Voit myös tulla mukaan valmistelemaan Tuomasmessuja. Tule messuun ja kysy lisää vastuunkantajilta.

Tuomasmessutoiminnasta vastaa kappalainen Sari Kontinen-Koski.