"Katso, uudeksi minä teen kaiken"

"Katso, uudeksi minä teen kaiken"

Sain vihdoinkin kirjoitetuksi henkilökohtaisen todistukseni, vaikka sielunvihollinen ja oma liha pistivät vastaan ankarasti. Välillä ajattelin jo luopua koko asiasta, mutta lopulta Herra auttoi niin, että pystyin sen kirjoittamaan.

Saatana toi jatkuvasti mieleen sellaisia ajatuksia, että minun on aivan turha kirjoittaa mitään neljän vuoden takaisesta pelastuskokemuksesta kun tänään olen niin huono ja syntiä rakastava Jeesuksen seuraaja. Ajattelin myös, että vanhat ystäväni ja muut, jotka minut tuntevat, muistavat kuinka kovasydäminen uskovainen olen ollut. Eihän sieltä sydämestä muuta löydykään kuin syntiä. Jumalalle kiitos, saan tänä päivänä elää samasta syntien anteeksiantamuksesta kuin neljä vuotta sitten.

Yhteiskunta vai minä itse syypää

”Joka menneitä muistelee, sitä tikulla silmään.” Tämä vanha sanonta varoittaa meitä penkomasta entisiä asioita ja tapahtumia. Niiden esiintuominen voi aiheuttaa jollekin pahaa mieltä. Katkeruus ja kauna saattavat myrkyttää mielen ja arpeutuneet haavat alkavat taas vuotaa verta.

On ihmisiä, jotka kaikin tavoin haluavat salata menneitä erheitään. Jollakin voi tuntoa painaa selvittämätön rikos. Monella ihmisellä on elämässään jokin tahra, jonka hän haluaisi unohtaa. Entä sitten sellainen ihminen, joka ei mennyttä elämäänsä tarkastellessaan sieltä juuri valonpilkkuja löydä. Mitä hän voi tehdä asiansa kanssa? Vaieta, olla hiljaa, vaiko huutaa ja osoittaa sormella muita: ”Te olette syyllisiä siihen, että minusta sellainen kuin tuli!" On helppoa syyttää yhteiskuntaa, vanhempia, opettajaa tai poliisia, mutta niin kovin vaikeaa sanoa: ”Olen itse syypää onnettomuuteeni, olen itse syypää pahoihin tekoihini. Eihän minua kukaan pakottanut, sain itse valita, millaista tietä kuljen."

Neljäntoista vanhana valitsin kaupungilla kulkemisen kotona istumisen sijasta. Tuolloin en enää kärsinyt kodin riitaisaa ja kaunaista ilmapiiriä. Oli parempi kuluttaa aikaansa kadulla. Nuorisobaarissa ollessani tutustuin jengiin, jonka elämäntapa poikkesi huomattavasti muista. He käyttivät paljon alkoholia, pillereitä, pitivät hurjia ”bileitä” ja olivat erilaisia kuin muut. Ihailin heidän vapauttaan ja halusin olla samanlainen. Aloitin viinin ja pillereitten käyttämisen muiden esimerkin innostamana. Tupakoinnin olin aloittanut jo aiemmin.

Huumeiden 5 vuotta

Seuraavat viisi vuotta (1969 – 73) vietin keräämällä kokemuksia alkoholista, erilaisista pillereistä, hashiksesta ja myös LSD:stä. Elämäni täytti hippiliike, pop-musiikki, seksi ja huumeet. Alkuaikoina jengimme oli sekaporukka, johon kuului poikia ja tyttöjä, mutta pian ”napparit” eristäytyivät muista omaan pilviseen maailmaansa.

Tämä kaikki oli alussa hyvin jännittävää ja kiehtovaa. Halusin kokeilla mitä vain, mikä toisi väriä harmaaseen arkeen. Tein ystäväni kanssa matkoja Tukholmaan ja Kööpenhaminaan. Poltimme siellä hashista ja otin Tanskassa kaksi kertaa LSD:tä, olin silloin seitsemäntoista.

Minulla oli pakottava tarve päästä perille olemassaolon tarkoituksesta ja kuvittelin hashiksen avulla selvittäväni kaikki kysymykset, joihin en ollut saanut vastausta. Vähitellen minusta tuli varsinainen huume-propagandisti. Suosittelin kamankäyttöä muille nuorille. Vedin monta nuorempaa kaveria mukaan kehotuksella: ”Kannattaa räjäyttää päänsä LSD:llä.”

Otin LSD:tä kaikkiaan kuusi kertaa. Joka kerralla jouduin käymään läpi parin tunnin paniikkivaiheen. Pelkäsin että ”lennän yli”, enkä enää pääse takaisin. Tunsin joitakin nuoria, jotka olivat menneet niin sekaisin, ettei heistä tullut enää normaaleja.

He elivät omassa skitsofreenisessa maailmassaan eivätkä kyenneet normaaliin kanssakäymiseen muiden kanssa. Pelkäsin LSD:tä, mutta kavereiden vuoksi oli pidettävä kovaa pokkaa. Kahden vuoden ajan yritin päästä eroon aineista, mutta jengin vuoksi siitä ei tullut mitään. En halunnut olla yksin, enkä tiennyt muuta vaihtoehtoa.

Harhamaailmassa ilman voimaa

Arvata saattaa, etteivät vapaa-ajan harrastukset ja koulunkäynti käyneet yksiin. Opiskelin kauppakoulussa, mutta siitä ei tullut mitään. Iltapäivätuntien jälkeen tieni vei usein apteekkiin. Täytyi saada jotakin, mikä irrotti paineesta.

Ajan kuluessa normaali elämä tuntui yhä mielettömämmältä. Oli aivan kuin kukaan ei olisi tajunnut mihin ollaan menossa. En silloin ymmärtänyt että olin itse luisunut hyvin kauas epätodelliseen harhamaailmaan. Aina ei tiennyt mikä on kuvittelua, mikä todellista. Pettymykset ihmissuhteissa ja elämän tarkoituksettomuus saivat minut yrittämään kaksi kertaa itsemurhaa. Toisella kerralla olin toista vuorokautta tajuttomana keskussairaalassa. Sen jälkeen päätin, etten anna periksi ennen kuin löydän totuuden.

Tästä lähtien käytin paljon aikaa lukemalla kirjoja, jotka käsittelivät ihmistä ja ympäröivää todellisuutta. Mutta jostain syystä psykologia, itämainen filosofia (Zen-buddhismi, jooga, teosofia, Krisnamurti) ja muut vastaavat ”tiet mielenrauhaan” eivät minua auttaneet. Niissä ei ollut VOIMAA vapauttaa minua huumeista. Ne sanoivat minulle, mitä minun pitäisi tehdä ja millainen minun tulisi olla, mutta ne eivät antaneet voimaa siihen. Epäilin ettei totuutta ole olemassakaan ja että etsintäni on turhaa.

Herätyksen ihmeestä parannukseen ja uskon ihmeeseen

Vastauksen etsintääni toi nuorisoherätys Kokkolassa syksyllä 1973. Uskonasiat olivat siihen asti olleet minulle tuntemattomia. Kodissani ei kukaan uskonut, enkä tiennyt edes koko suvussani ketään uskovaa. Äitini oli tosin opettanut minua rukoilemaan iltarukouksen, mutta en tiennyt kristinuskosta yhtään mitään. Rippikoulussa olin ollut tunnin ja lähdin pois koska se tuntui turhalta jaarittelulta. Ajattelin Raamatun olevan viimeisen kirjan, jonka ottaisin käteeni. Pilkkasin törkeästi Jumalaa ja myös uskovia heidän lapsellisesta yksinkertaisuudestaan.

Eräs uskova tyttö pyysi ystävääni tulemaan metodistikirkkoon nuorten kokouksiin. Myös minä menin heidän mukaansa, mutta hyvin vastentahtoisesti. Olimme usein juoneet jonkin verran kun kävimme keskustelemassa metodistipapin kanssa. Kerran olimme polttaneet hashista ja nauroimme koko kokouksen ajan hysteerisesti. Häpesin käytöstäni ja kirosin itseäni, että olin tullut kokoukseen.

Aluksi ihmettelin mitä ystäväni sieltä hakee, mutta vähitellen aloin sulaa kokiessani uskovien rakastavan ja hyväksyvän minut sellaisena kuin olen. Heidän seurassaan ei voinut eikä tarvinnut näytellä kovaa.

Uskovien kehotuksesta aloin lukea Raamattua ja rukoilin, että Jumala kirkastaisi minulle onko Raamatun sana totta. Kahden viikon ajan luin Raamattua ja olin tupakkalakossa. Sitten tulin siihen tulokseen, että uskonasiat eivät kuulu minulle, en ymmärtänyt Raamattua. Seuraavat kaksi viikkoa vietin taas ystävieni kanssa hashista poltellen, olin kuitenkin herätyksen tilassa. Eräänä joulukuun iltana sitten luettelin ystävilleni kaikki huumeet mitä tiesin ja sanoin kokeilevani kaikkia niitä kunnes kuolisin tai sitten tulisin uskoon.

Silloin tajusin että uskoin Jumalaan. Pari päivää myöhemmin menin kokoukseen ja polvistuin alttarille pyytäen Jumalaa puhdistamaan minut kaikesta synnistä ja epäpuhtaasta elämästäni. Olin tullut sille paikalle, etten enää syytellyt muita huonosta jamastani, vaan tunnustin itseni syylliseksi synteihin Jumalan ja ihmisten edessä. Puhdistusta rukoillen toin valoon kaikki pahat tekoni. Tuossa hetkessä koin Jumalan ottavan minut vastaan Kristuksessa. Sain uudestisyntyä Pyhästä Hengestä ja nousta alttarilta uutena miehenä. Jumala oli vapauttanut minut taakoistani.

Kaikkein eniten minuun olivat vaikuttaneet Jeesuksen omat sanat: Minä olen tie ja totuus ja elämä, ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani. (Joh. 14:6)

Jeesus on VOIMA

Jeesus osoitti olevansa sanojensa takana. Tuosta illasta lähtien olen saanut elää täysin raitista elämää jo neljä vuotta. Jeesus käänsi elämäni suunnan kokonaan. Kotini ilmapiiri muuttui myös. Kaikki entiset kaunat ovat saaneet jäädä ja Jumala on tehnyt työtään perheenjäsenissäni.

Uskovan tie ei ole aina helppoa. On sanottava hyvästit vanhoille ystäville ja entiselle elämäntavalle, mutta Jumala antaa tilalle uusia ystäviä ja uuden tavan elää. Lankeemuksia ja syntejä tulee vielä uskovankin elämään, mutta kun niistä nöyrtyy parannukseen, niin Jeesus puhdistaa verellään. Kirjeeni alussa kerroin meitä ihmisiä usein painavan väärät tekomme. Toivoisimme ettei niitä olisikaan. Joku olisi valmis maksamaan mitä tahansa voidakseen tehdä mitä tahansa voidakseen tehdä tekemättömäksi pahat rikkeensä. Sinullakin, lukijani, voi olla sydämesi haluna saada vihdoinkin kaikki erheesi selvitetyksi. Et vain tiedä, mitä Sinun tulisi tehdä ja miten maksaisit velkasi. Rakas ystäväni, minulla on kerrottavana Sinulle iloinen uutinen, Sinun ei tarvitse yrittääkään itse maksaa tekojesi hintaa vapautuaksesi. Jeesus on tehnyt kaiken Sinun puolestasi jo kaksi tuhatta vuotta sitten. Hän kuoli Sinun edestäsi ja sovitti Sinut Jumalan kanssa. Ja nyt, kun tuntosi syyttää Sinua, voit kääntyä hänen puoleensa ja vastaanottaa syntiesi anteeksiantamuksen. Saat kokea, että on parhainta vaeltaa yhdessä Jeesuksen kanssa. Jumala voi muuttaa elämäsi kulun. eikä Sinun tarvitse enää koskaan katsoa taaksesi. Hän sanoo Sanassaan: ”Katso, uudeksi minä teen kaiken.” Jos tämä saatto: tapahtua minulle, eikö se sitten voisi tapahtua Sinullekin? Ethän enää epäile Jumalaa ja Hänen Sanaansa.

Tällä hetkellä opiskelen nuorisonohjaajaksi Suomen Ev. lut. Kansanlähetyksen Ryttylän Lähetyskoulussa. Työkenttäni tulee ehkä olemaan erityisnuorisotyö huumenuorten parissa. Olen Jumalalle kiitollinen siitä, että saan kertoa nuorille TODELLISESTA vaihtoehdosta, joka on Jeesus Kristus, kuoleman voittaja ja ylösnoussut Jumalan Poika.

Jorma Ersta

 
Jorma Ersta