Jumala kuljettaa

Jumala kuljettaa

Jeesus kuule rukoukset köyhän, kurjan syntisen
Heikoimmatkin huokaukset Ahdistetun Sydämen.
Jalkais juureen tahdon käydä,
Pääni painaa ristihin.
Siinä armon alttarilla
Rukoilen sua rakkahin.
(Siionin Kannel 314:1)

Meitä jokaista Jumala kuljettaa läpi elämämme erilaisten vaiheiden kautta. Mutta tunnemmeko Hänet ja tunnustammeko Hänen läsnäoloansa? Ainakin jossain elämämme vaiheissa niin Sinä kuin minäkin olemme kohdanneet Jumalan, Herramme, kuka voimallisemmin ja kuka heikommin.

Nyt aion kertoa omista kokemuksistani ja niistä tapahtumista, joissa olen kohdannut Jumalani. Minulle Hän on ollut hyvin pitkämielinen ja kuljettanut hitaasti, mutta varmasti, päätäni, omaa tahtoani vakaasti kääntäen.

Olen siinä onnellisessa asemassa, että lapsuudessani olen saanut kasvaa hengellisessä kodissa, jossa Jumalan sanaa on viljelty runsaasti. Pienestä pojasta pitäen olen istunut seuroissa ja kirkossa. Tällöin Jumala oli kaiken turva ja johdattaja. Useasti koin Hänen läheisyyttään, turvallista lämpöä ja rauhaa.

Kaupantekoa

Kuitenkin iän karttuessa tuli muita houkutuksia. Jumalasuhde säilyi, mutta Hänestä tuli jotenkin etäämpi. Turvauduin Herran apuun, vain vaikeissa tilanteissa. Kirkkoonkin oli yhä vaikeampi lähteä. Houkutukset lisääntyivät ja tuli annettua niille periksi, vaikka se pahaa tekikin. Mutta kun oli ensimmäisen kerran antanut periksi, niin seuraavalla kerralla ei enää tuntunut niin pahalta. Niin kului vuosia. Jumala oli kyllä minulle olemassa, mutta en enää ollut Hänestä riippuvainen. Yritin itse omin voimin tulla toimeen.

Tuli sitten vaikea paikka, jossa koin oman kykenemättömyyteni. Oli edessä ylioppilaskirjoitukset. En ollut mikään hyvä koululainen, pikemminkin päin vastoin. Näihin kirjoituksiin en uskaltanut lähteä yhtenäkään aamuna ilman rukousta. Se oli todellista hätähuutoa Hänelle, joka vain voi auttaa. Ja Hän myös auttoi.

Saadessani kuulla selviytymisestäni koin valtavaa riemua ja Jumalan johdatusta. Tiesin, että Hän oli se joka oli minua auttanut. Lähdin ulos metsään ja siellä laukesin mättäällä polvilleni kiitokseen ja rukoukseen. Sydämeni huusi kiitosta Herralle.

Tämä voimakas Jumalan puhuttelu, jonka koin suuren ilon yhteydessä, ei kuitenkaan kestänyt pitkään. Ehkä siinä oli oma persoonani liian lähellä. En ollut vielä kypsä Hänen johdatettavakseen.

Ja sitten tuli urheilu. Olin jo aikaisempinakin vuosina, kouluaikanani, harrastanut pyöräilyä. Tämä pyöräily menikin sitten niin pitkälle, että se oli elämäni ainoa sisältö ja tarkoitus. Tyhjyyttä ja huonoa sisäistä oloani sain tyydytettyä lenkeillä ja kilpailuissa, ruumiillisen väsymyksen myötä. Päivän lenkki ja seuraavat kilpailut olivat elämäni tavoitteita. Mutta makean voitonkin jälkeen, yllättäen kyllä, tuli vain valtaisa tyhjyys. Eihän se ollutkaan yhtään mitään, vaikka sen eteen piti niin paljon uhrata. Jumalaan turvauduin myös kilpailuaikanani. Mitä suurempi ja arvokkaampi kilpailu oli edessä, sitä nöyrempänä yritin kääntyä Hänen puoleensa ja pyysin apua. Tunsin kyllä syyllisyyttä, kun vain hädässä turvasin Häneen. Ja osasinko edes kiittää menestyksestä. Näin ei voinut elämäni jatkua. Jumala tuli jälleen väliin.

Jumalan kutsut alkavat

Kesken erään ulkomaan kilpailumatkan, sairastuin. Matkalta palattuani jouduin 1/2 vuodeksi parantolaan. Kuinka katkeraa olikaan joutua sivuun "rampana” sellaisesta, jossa oli vain terveyttä ja raisua menoa ja mikä oli ollut minunkin elämääni. Mutta niin oli Jumala päättänyt kohdaltani. Vähitellen parantolassa oli tunnustettava tosiasiat. Olin hyvin herkässä tilassa. En kuitenkaan löytänyt Raamattua, vaikka tiesinkin Jumalan toimineen kaiken takana. Samoihin aikoihin olin tutustunut tulevaan vaimooni ja varsinkin kriiseissä keskustelimme syvällisesti hengellisistä asioista. Meistä oli ihmeellistä esimerkiksi se, että samanaikaisesti ostimme toisillemme lahjaksi ristin kaulariipukseksi. Se oli uskollisuuden ja turvallisuuden symbolina. Niinpä muun muassa kihlasormuksiimme kaiverrettiinkin ”Jumala on rakkaus." Tunsimme molemmat, että vain Hänen avullaan voimme rakentaa välillemme kestävät ja lujat ihmissuhteet.

Nyt Jumala oli olemassa meille molemmille. Mutta ei kuitenkaan henkilökohtaisena vapahtajana. Kävimme mielellämme kirkossa. Ostelimme ulkomailta vieraskielisiä raamattuja. Siihen se kuitenkin jäi. Läheisempi tuttavuus Jumalaan puuttui.

Maija muistaa minun aina kirkossa käyntimme jälkeen arvostelleen milloin saarnaa, milloin muuta ulkonaista menoa jumalanpalveluksessa. Milloinkaan kuulemma kaikki ei ollut hyvin ja kohdallaan. Niinpä haimme elämäämme sisältöä eri ystäväpiireistä, huvituksista ja harrastuksista. Pysyväistä tyydytystä vain ei löytynyt.

Ensimmäisiä Jumalan uudelleen puhutteluja oli, kun eräs työtoverini toi työpaikalle minulle Gideon-seuran Uuden Testamentin. Eikä mennyt pitkään, kun Kokkolassa alkoi herätyksen aika. Osa entisistä koulutovereistani löysi uuden elämän. Kuulin heistä, ja jälleen minut pysähdytettiin. Myös läheisessä ystäväpiirissäni Herra puhutteli ja aloitti työtään. Kuitenkin Jumalan täytyi ajaa minut henkilökohtaisesti ahdinkoon, nollapisteeseen, jossa tunsi olevansa täysin kyvytön ja avun tarpeessa. Tuli ulkoisia paineita, taloudellisia vaikeuksia, perhe-elämäkin tuntui välistä miltei mahdottomalta.

Ei auttanut muu kuin mennä kirkkoon. Siellä sai ainakin hetken helpotusta ja jaksoi taas vähän aikaa. Kirkkoon piti mennä yhä uudestaan, vaikka usein pelkäsinkin, että kukahan minut näkee, ja onkohan siellä tuttuja. Sitten Jumala puhutteli minua Raamatun kautta. Oli suorastaan pakko ottaa esiin se ja lukea Uutta testamenttia. En siitä paljon irti saanut, mutta piti vain lukea ja lukea.

Näihin aikoihin uskaltauduimme vaimoni kanssa mukaan hengelliseen piiriin, keskiviikkoiltaiseen perhepiiriin. Siellä oli jo monta tuttua ja piirin vetäjänä oma luokkakaverini, kirkkoherra Matti Hänninen. Tässä piirissä, jossa käymme edelleenkin, olen saanut itselleni paljon hengellistä ravintoa.

Heränneellä mielellä ollessani ,ja vieläkin, minulle merkitsevät hyvin paljon hengelliset laulut. Kuinka lohduttavaa olikaan ja onkaan yhtyä laulun tekijän sanoihin: ”Niin alhaalla kenkään ei kulje, ettei siellä Jeesus ois. Hän ei ketään luotansa sulje, eikä karkota yhtään pois.”

Lohduttavaa iloa koin myös laulussa: ”Vain yksin Jeesus. Hän mulle riittävi. Vain Hänen luonaan tyyntyy syömmeni. Vain luona ristin hiljaa vartoen, saan kaiken Hältä, mä mitä tarvitsen.”

Ja mitä muuta voi todetakaan kuin: ”Oi usko Golgatan armo, Sä kurja syntinen. Tuo lohdutuksen sulle, vain haavat Jeesuksen. Se tie vie viimein taivaaseen, Mutta tie se on tuskien.”

Armosta vai ansiosta

Tuttaviltani sain lukemiseksi hengellistä kirjallisuutta. Ratkaisevan tärkeäksi muodostui minulle äidiltäni saama kirja, Antero Kruusin ”Armo vai ansio”. Tullessani eräänä iltana junalla Helsingistä ja lukiessani tätä kirjaa, tunsin kuinka Jumala tuli lähelle minua. Yksin vaunuosastossa istuessani sain vain kiittää ja rukoilla Häntä ja Hänen suurta rakkauttaan ja armoaan minuakin kohtaan. Noissa hetkissä minulle selveni kaksi asiaa. Ensinnäkin, kuin joku olisi sanonut ”Poikani ole turvallisella mielellä, minä olen kanssasi joka hetki”. Tajusin, että Herra näkee ja on mukana kaikessa ja joka hetki. Ja toiseksi me saamme kaiken Jumalalta ja vain armosta. Ei yksikään ihminen voi saada uskoa omin voimin, vaan sen me saamme Häneltä armosta, jottei kukaan kerskaisi.

Tuon merkittävän tapahtuman jälkeen koin syvää rauhaa ja hyvän olon tuntua. Elämä oli valoisaa ja vapaata. Kaikki tuntui paljon entistä helpommalta. Ja sen jälkeen ovat alkaneet monet asiat pala palalta kirkastua ja selvetä, joko lukemalla sanaa, kuulemalla tai ystävien kanssa keskustellessa.

Tiedän, että rukous on tärkeä yhteydenpito ylöspäin. Se on meillä etuoikeus, jossa me saamme lähestyä Jumalaa milloin tahansa ja minkä asian kansaa tahansa.

”Herra on minun paimeneni”

Nyt olen vakuuttunut siitä, että niin vaikeaa tilannetta ja hetkeä ei tulekaan etteikö Hän auttaisi. Herra on minun apunani, minun ei tarvitse enää yksin kantaa vaikeuksia eikä kuormiani. Hänelle saan jättää kaikki asiani. Kiitos Jumalalle hänen huolenpidostaan.

Nykyisin saan myös kirkkoon mennessä rukoilla ja pyytää siunausta sanan julistajille. Ei enää tarvitse arvostella jumalanpalvelusta, eikä peljätä ketään. Päinvastoin, siellä saa joka kerta itselleen ravintoa ja virvoitusta.

Nykyisin saan olla myös oma itseni. Jumala on luonut meidät jokaisen, niin Sinut kuin minutkin ainutkertaiseksi olennoksi. Ja hänen tarkoituksenaan on, että me itse kukin rakentuisimme Hänen ennalta määräämän suunnitelmansa mukaisesti ja toteuttaisimme Hänen tahtoaan. Näin Hän haluaa meidän itse kunkin kirkastavan itseään omalla tavallamme, omalla persoonallamme. Kiitos Herra siitä, että me saamme kukin olla vain oma itsemme.

Äskettäin kuulin saarnattava filippiläiskirjeestä. Erityisesti minua puhutteli (Fil. 1:6)  – varmasti luottaen siihen, että hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka. –

Siis Jumalalla on meille jokaiselle oma aikataulunsa. Ei meidän parane katsoa ympärillemme toisiamme ja tulla murheellisiksi toisen elävämmästä uskosta, toisen nopeammasta kehityksestä. Kyllä Jumala varmasti hoitaa kunkin kohdalla Hänen itsensä määräämää aikataulua. Meidän olisi suunnattava katseemme Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme ja Vapahtajaamme.

Antaessaan saa…

Vast'ikään minua pyydettiin todistamaan perjantai-illan seurakuntakouluun Kokkolan seurakuntatalolle. En voinut enkä halunnutkaan kieltäytyä. Mutta voi sitä edeltävää viikkoa, vaikka teksti olikin valmiiksi kirjoitettuna. Kuinka kiusaaja yritti vetää jalat altani ja saada minut luopumaan monin eri tavoin. Mutta käännyin Jumalan puoleen ja rukoilin voimaa tietäen myös ystävieni rukoilleen puolestani. Ja niinpä sitten itse tilaisuudessa tunsin, kuinka rukouksen voima siivitti ja tuki todistustani. Voi sitä iloa ja kiitosta, mitä tunsin. Jumala oli jälleen ollut apunani ja vahvistanut heikkoa uskoani. Kiitos Herra avustasi. Tiesin silloin ja tiedän nytkin, että itse en pysty, vaan Sinä minun kauttani.

Samana perjantai-iltana olin ystävieni luona, jotka halusivat siunata minut kätten päälle panemisen kautta, ja vapauttaa kaikista synneistä. Kiitos Herra, että Sinä lupauksesi mukaan vahvistit minullekin syntieni anteeksiannon tuon palveluksen kautta. Tuon perjantain jälkeen tunsin Jotain vielä syvällisempää rauhaa ja iloa. Herralle kiitos ja ylistys.

Yksin en kulje, en hetkeäkään,
Vierelläin aina mä Jeesuksen nään,
Suojellen, varjellen, nostaen, auttaen,
kanssain Hän käy kautta maailman tään.
(hengell. laulu)

Esko Hautamäki

 
Esko Hautamäki
ilmoituspäällikkö