Uutiset

Kauneimmat Joululaulut -tapahtumat täyttävät kirkot

Julkaistu: 07.12.2018

Lauletaan lapsille parempi tulevaisuus

Onalenna ja sisarukset, kuva: Suomen LähetysseuraKauneimmat Joululaulut kajahtavat ympäri Suomen tänä jouluna jo 46. kerran.
Suomen suurimmasta vuosittaisesta musiikkitapahtumasta on muodostunut jouluperinne, joka kerää vuosittain noin miljoona suomalaista kirkkoihin laulamaan.

Kauneimmat Joululaulut on samalla Suomen Lähetysseuran merkittävin keräyskampanja. Kampanjassa kutsutaan suomalaisia laulamaan joululauluja ja samalla antamaan joululahja maailman heikoimmassa asemassa olevien lasten hyväksi.
Maailman jokaiselle lapselle kuuluu oikeus turvalliseen lapsuuteen, koulutukseen, ravitsevaan ruokaan ja terveydenhoitoon. Näiden tavoitteiden eteen Suomen Lähetysseura tekee työtä.
Vieläkin sadoilta miljoonilta lapsilta puuttuu luku- ja kirjoitustaito.
Meidän, joille lukutaito on itsestään selvää, on vaikea kuvitella, mitä se merkitsee ihmiselle, jolla sitä ei ole – mitä elämän rikkauksia ja mahdollisuuksia paitsi hän jää. Lukemaan oppiminen avaa oven uuteen maailmaan.

Lapsen paikka on koulussa, ei kadulla kerjäämässä tai tehtaalla töissä. Suomen Lähetysseura on lähes 160 toimintavuotensa aikana mahdollistanut koulunkäynnin kymmenilletuhansille lapsille.
Erityisesti tyttöjen, vähemmistöjen, vammaisten ja syrjäseutujen lasten koulunkäynti on kasvanut merkittävästi Lähetysseuran ja seurakuntien yhteisen työn ansiosta. Kauneimpien Joululaulujen lauluvihkosta voi lukea tarinoita lapsista, joiden elämää tämä työ on muuttanut paremmaksi.

Kauneimmat Joululaulut -kampanjassa tarjotaan myös mahdollisuus äänestää vuoden Kauneinta Joululaulua ja näin vaikuttaa seuraavan joulun lauluvihkon sisältöön.
Vuoden 2017 Kauneimmaksi Joululauluksi nousi jo toisena vuonna peräkkäin Varpunen Jouluaamuna.

Kuva: Suomen Lähetysseura. Kahdeksan vuotta sitten Lähetysseuran botswanalaisen kumppanuuskirkon työntekijä löysi
pienen Onalenna-tytön leikkimästä yksin kadulla turvattomalla slummialueella. Onalennan kotiolot olivat vaikeat. Onalenna sisaruksineen otettiin mukaan Lähetysseuran tukemaan kummilapsiohjelmaan. Onalenna (oik.) on nyt 13-vuotias ja käy seitsemättä luokkaa. Muutkin sisarukset ovat jo kouluikäisiä ja saavat tukea koulunkäyntiin. Onalennan haaveena on valmistua sairaanhoitajaksi. Sisarusten saaman tuen ansiosta tytön unelmien on nyt hyvinkin mahdollista toteutua.

Kauneimmat Joululaulut seurakunnissa

Kokkolan suomalaisessa seurakunnassa

su 9.12. klo 18 Ykspihlajan kirkko, Sari Kontinen-Koski, Sound of Libeck -kuoro joht. Minna Ollikainen, Janne Salmela
ke 12.12. klo 17 Kaarlelan kirkko, järj. Centria-ammattikorkeakoulun yhteisöpedagogiopiskelijat Kirsti Rasehornin johdolla, Ritva Göös
pe 14.12. klo 18 Koivuristi,Erkki Murtomäki, Janne Salmela, Ykspihlajan kirkkokuoro
su 16.12.
• klo 15 Kaarlelan kirkko, lapsille ja perheille,Tatu Koutonen, Tuula Pihlajaharju, Isokylän 5CD-luokkalaiset laulavat, Venla ja Lauri Kivioja, piano, kitara ja laulu
• klo 18 Kaarlelan kirkko, Jukka Ridanpää, Tuula Pihlajaharju, Kaarlelan kirkkokuoro
• klo 18 Kokkolan kirkko,Jouni Sirviö, Ritva Göös, Tuomo Viherjuuri, Kantorei, Lauluyhtye AkkaPella. Viittomakielen tulkkaus
su 23.12.
• klo 10
Kokkolan kirkko. Kauneimmat joululaulut -messu,Tatu Koutonen avustajineen, Janne Salmela, Doulos
• klo 18 Kaarlelan kirkko. Kauneimmat joululaulut -messu, Heikki Myllyniemi, Tuula Pihlajaharju, Johannakuoro

Kaustisen ja Ullavan seurakunnassa

su 9.12. klo 19 Ullavan kirkko, Annukka Rannankari, Minna Jääskä
su 16.12. klo 19 Kaustisen kirkko
su 26.12. klo 10 Kaustisen kirkko. Kauneimmat joululaulut -messu, Hannu Vapaavuori, Merja Wirkkala-Vapaavuori, Jarkko Känsälä

Kälviän seurakunnassa

su 16.12.
• klo 11 Kälviän kirkko. Kauneimmat joululaulut -messu, Anne Kauppinen, Sanna Polso
• klo 19 Kälviän kirkko, Kälviän kirkkokuoro ja Kälviän Gospelkuoro, Markku Hekkala, Sanna Polso
ke 26.12. klo 14 Kälviän kirkko. Kauneimmat joululaulut -messu, Anne Kauppinen, Sanna Polso

Lohtajan seurakunnassa

su 16.12. klo 19 Lohtajan kirkko
ke 19.12. klo 19 Väliviirteen koulu. Kauneimmat joululaulut -sanajumalanpalvelus
pe 21.12. klo 9.15 Lohtajan kirkko. Koulujen Kauneimmat Joululaulut. Lohtajan alakoulut ja yläkoulu, myös kotiväki
tervetullut

kauneimmatjoululaulut.fi