Totuus ja rakkaus
Evankeliumitekstin kertomus sykkii minusta iloa ja myönteisyyttä. Siinä eräs etsijä löysi elämäänsä tarkoituksen. Kyselijä sai vastauksen, joka oli hänelle riittävä.
Tuo samarialainen nainen sai kohdata Jeesuksen kanssa keskustellessaan sekä totuuden että rakkauden. Ne auttoivat häntä uuden elämän alkuun. Sellaisen elämän alkuun, johon kuului anteeksiantamus Jumalalta.
Siksi tuo kertomus ja kuvaus samarialaisen naisen ja Jeesuksen kohtaamisesta on niin hyvä ja iloinen, syvästi koskettava ja elämän uskoa eteenpäin vievä. Siinä kertomuksessa syntisestä tuli siunattu ja anteeksisaanut syntinen.
Ristiriidat kuuluvat elämään
Monet ihmiset tavoittelevat elämässä kokonaisuuksia ja sellaisia tiettyjä lainalaisuuksia, yksinkertaista selvyyttä, jonka perusteella voi arvioida elämää. Kaikkea sitä, mikä elämässä on oikeaa tai väärää, hyvää tai kannatettavaa, puolustettavaa tai hylättävää ja korjattavaa.
Kertomus samarialaisen naisen ja Jeesuksen kohtaamisesta paljastaa, että tällaista kokonaisuutta tai yhtä selitystä omaan elämään voi olla vaikea tai peräti mahdoton löytää. Elämä paljastuu meille täynnä ristiriitoja sisältäväksi elämäksi. Ristiriidat kuuluvat elämään.
Tuossa kertomuksessa me törmäämme niihin ristiriitoihin, jotka löytyvät eri rotujen väliltä. Nainen oli samarialainen ja Jeesus juutalainen. Senaikaisten käyttäytymissääntöjen mukaan heidän ei olisi edes pitänyt puhua toisilleen.
Vielä julkeampaa ja rajoja ylittävämpää oli se, että Jeesus miehenä puhui vieraalle naiselle. Siis sukupuolten välillä oli ja on ristiriitoja ja ymmärtämisongelmia.
Sitten löydämme vielä uskonnolliset ristiriidat ja erilaiset näkökohdat rukouksesta. Mikä tapa rukoilla on oikea? Missä voi oikeasti rukoilla Jumalaa? Vielä sieltä nousee esille ristiriita kunniallista elämää elävien ja arveluttavaa elämää viettävän naisen välillä. Siksi hän tuli päivän kuumimpana hetkenä kaivolle, koska silloin ei kohtaisi siellä ketään. Ei myöskään niitä, jotka häntä halveksivat.
Elämä on täynnä sekä samanlaisia, edellä jo kuvattuja ristiriitaisuuksia sekä sellaisia, jotka eivät nouse tuosta kertomuksesta esille mutta nousevat esille meidän oman elämämme kokemuksista.
Aika moni nuori tänään saattaa pitää meitä vanhempia vanhanaikaisina ja kalkkeutuneina ja sellaisina, jotka eivät ymmärrä nuoren elämää. Ehkä joku meistä vanhemmista ajattelee, että mitähän nuo nuoret oikein luulevat tietävänsä elämästä. Sukupolvien välinen ristiriita elä todellisena keskellämme.
Och här i kyrkan har vi i dag några, som talar svenska, som sitt modersmål. Och det vara svårt för dem att genast begripa, vad jag säger på finska. Men om talar bara svenska, kan det vara några här i dag, som förstår ingenting jag säger på svenska. Ristiriitaa löytyy myös eri kieltä puhuvien välillä, vaikka emme sellaista ristiriitaa halua millään tavalla pitää yllä. Mikä muuten on Jumalan äidinkieli? Kun olin lapsi, Jeesus puhui elokuvissa aina englantia. Myöhemmin olen ymmärtänyt, että Jumala ymmärtää myös suomea ja ruotsia. Mutta olen sitä mieltä, että Jumalan äidinkieli on rakkaus.
Meille ihmisille monet ristiriidat elämässä ovat siis elämän suola. Ne paljastavat meille, kuinka mielenkiintoista ja jännittävää elämä on.
Mitä sitten tapahtui?
Samarialainen nainen löysi vastauksen etsintäänsä. Jeesus kertoi ja ilmaisi hänelle olevansa juuri se, jonka Jumala oli luvannut lähettää ihmisten pelastajaksi ja vapauttajaksi synnistä ja rakkaudettomuudesta.
Samarialaiselle naiselle kävi siis hyvin. Mutta hänelle tapahtui myöhemmin? Sitä meille ei kerrota kuin pieneltä osalta. Hän juoksi kotikyläänsä ja kutsui sieltä ihmisiä tapaamaan ja kohtaamaan Jeesusta. Monet tekivät naisen esimerkin ja todistuksen mukaan.
Mutta mitä hänelle tapahtui viikon kuluttua, vuoden päästä tai viiden vuoden kuluttua tuosta kohtaamisesta? Tuon naisen elämä sisälsi varmasti tuon kohtaamisen jälkeen myös monenlaisia ristiriitoja. Hän palasi useita kertoja samalle kaivolle hakemaan vettä omaan janoonsa ja läheistensä janoon.
Jotain silti hänen kohdallaan muuttui. Nainen sai ymmärtää, että Jumala toimii ristiriitaisen elämän keskellä. Että hänen elämänsä kaikkinensa oli Jumalan tiedossa, varjeluksessa ja siunauksessa. Sen yllä lepäsi siunaus, vaikka elämässä löytyi särkynyttä ja rikkonaista enemmän kuin ehjää. Se antaa meille hyvän todistuksen Jumalan vaikutuksesta.
Kristittyjen yhteyden todistus
Eräs meidän aikamme todistus kasvaa siitä, mitä on tehty maailmassa jo yli sadan vuoden ajan. Ylihuomenna alkaa Kristittyjen ykseyden ekumeeninen rukousviikko teemalla Yhteinen usko, leipä ja rukous. Ensi tiistaista kahdeksan päivää eteenpäin joka päivä tarjoutuu erinomaiset mahdollisuudet toisten kristittyjen kohtaamiseen ja ekumenian, kristittyjen ykseyden, edistämiseen totuudessa, rakkaudessa, rukouksessa ja arjen elämässä.
Rukous yhdessä toisten kristittyjen kanssa ja toisten kristittyjen puolesta auttaa meidät huomaamaan, kuinka paljon elämä kantaa sisällään Jumalan lahjoja meille jokaiselle. Ja kuinka paljon me tarvitsemme Jumalan apua ja Jumalan varjelusta kaikkeen siihen, millaisena elämä ristiriitoineen ja hyvine puolineen meille avautuukaan.
Herra Jumala, Isämme, iloitsemme siitä, että kaikkina aikoina sekä kaikissa paikoissa ja kulttuureissa on ihmisiä, jotka kääntyvät sinun puoleesi rukouksessa. Ennen kaikkea kiitämme Poikasi Jeesuksen Kristuksen esimerkistä ja opetuksesta; hänen, joka on opettanut meidät kaipaamaan rukouksessa sinun valtakuntasi tulemista ja rakkaudessa toimimaan toistemme hyväksi. Opeta meitä rukoilemaan kristittyinä paremmin yhdessä, jotta olisimme aina tietoisia johdatuksestasi ja rohkaisustasi kaikissa iloissamme ja ahdistuksissamme, Pyhän Henkesi voiman kautta. Aamen.
Martti Nykäsen saarnatekstinä
16.1.2011 oli
Johannes 4:5-26




