Hautamuistomerkit ja hautojen hoito

Haudalle on tapana hankkia muistomerkki. Se voi olla hautakivi, risti tai veistos. Seurakunnat eivät edellytä muistomerkin hankintaa, eikä sen hankkimisella ole kiire. Ennen hankintaa tulee selvittää, minkä kokoinen ja tyylinen muistomerkki voi olla. Hautausasiakirjoista selviää, millaisia ohjeita muistomerkistä on annettu sille alueelle, missä hauta sijaitsee. Vanhaan sukuhautaan haudattaessa omaisten tulee sopia seurakunnan kanssa reunakivien ja muistomerkin siirtämisestä.

Hautaustoimistoista on mahdollista hankkia väliaikaiseksi merkiksi haudalle valkoinen puuristi, jossa on vainajan nimi.

Omaiset ovat vastuussa haudan hoidosta. He voivat huolehtia siitä itse tai antaa haudan hoidon seurakunnan tehtäväksi. Omaisten on poistettava hautaamisen yhteydessä haudalle lasketut kukkalaitteet touko-syyskuussa 14 päivän ja muulloin 30 päivän kuluessa. Sen jälkeen seurakunnalla on oikeus poistaa kukkalaitteet.

Kokkolan seurakuntayhtymällä on hautainhoitorahasto, joka ottaa korvausta vastaan hoitaakseen hautoja joko yhdeksi tai useammaksi vuodeksi. Haudanhoitosopimus tehdään seurakuntayhtymän taloustoimistossa.