Jumalan koulussa

Jumalan koulussa

Kun ensimmäinen Kirjeitä Sinulle ilmestyi vajaat kaksi vuotta sitten, sain kertoa siinä uskoon tulemisen ihmeestä, jonka olin juuri kokenut. Olin löytänyt Jeesuksen ja saanut lähteä Häntä seuraamaan.

Mitä tämä Jeesuksen seuraaminen on merkinnyt minun elämässäni? Se on merkinnyt ahdasta porttia ja kaitaa tietä. Se on merkinnyt Jumalan koulua, jossa on läksynä oppia tuntemaan Jumalan tahto ja oppia olemaan kuuliainen Hänen tahdolleen. Jeesus oli kuuliainen Isän tahdolle aina ristinkuolemaan asti. Jeesus sanoo meille:
Seuraa minua. (Matt. 9:9)
Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. (Matt. 16:24)
Joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias. (Matt. 10:38)

Isän tahto, jolle meidän on oltava kuuliaiset, on ilmoitettu meille Raamatussa.
Ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iankaikkisesti. (Jes. 40:8)
Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa. (Matt. 24:35)
Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennen kuin kaikki on tapahtunut. (Matt. 5:18)
Kun Jeesus lihansa päivinä eli ihmisenä maailmassa ja perkele kiusasi häntä erämaassa, niin Jeesus torjui perkeleen vetoamalla Jumalan sanaan: ”Sillä kirjoitettu on: Herraa sinun Jumalaasi pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman.” (Matt. 4:10)

Seuraavassa jakeessa, (Matt. 4:11) Raamattu kertoo: Silloin perkele jätti hänet ja katso, enkeleitä tuli hänen tykönsä, ja he tekivät hänelle palvelusta.

Jos me seuraamme Jeesusta, on Sanan oltava meillekin se turva ja miekka, jolla torjumme perkeleen hyökkäykset.

Mutta kuinka me voisimme turvata sellaiseen, mitä emme tunne. Sen tähden raamatun sanan lukeminen ja opettaminen on niin tärkeää. Sen tähden yrittää vastustajamme perkele hävittää Sanan opetuksen esimerkiksi kouluista, ettei kirjoituksista opittaisi tuntemaan. Se tietäisi voittoa hänelle.

Mutta kiitos Herralle, meillä on vielä raamatun Sana keskuudessamme ja saamme vapaasti lukea sitä. Raamatussa meille tarjotaan kaikki, se on täynnä armoa ja totuutta.

Jos olemme valmiit ottamaan vastaan armon, olemmeko valmiit pysymään myös raamatun totuudessa?

Jeesus rukoili isää (Joh. 17:17) Pyhitä heidät totuudessa, sinun Sanasi on totuus.

Sen jälkeen, kun Jumalan armo Kristuksessa kirkastui minulle, olen saanut kasvaa myös Sanan tuntemisessa. Kasvu on tapahtunut vähitellen. Kerta toisensa jälkeen joutuu kasvotusten raamatun totuuden kanssa, ja sen hyväksyminen ei ole ihmiselle aina helppoa. Olemme luonnostamme syntisiä ja taipuvaisia pahaan.

Eräs vaikeimmista läksyistä on minulle ollut rukousta koskevien raamatun lupausten oppiminen ja uskominen.
Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi. (Fil. 4:6)
Heittäkää kaikki murheemme hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen. (1 Pt. 5:7)
Ja kaiken, mitä te anotte rukouksessa, uskoen, te saatte. (Matt. 21:22)
Sen tähden minä sanon teille: kaikki, mitä te rukoilette ja anotte, uskokaa saaneenne, niin se on teille tuleva. (Mark. 11:24)
Ja mitä hyvänsä te anotte minun nimessäni, sen minä teen, että Isä kirkastettaisiin Pojassa.

Nämä ovat suunnattoman suuria lupauksia, mutta Matteuksen evankeliumin viimeisessä luvussa jakeessa 18 ylösnoussut Jeesus itse sanoo: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.” Tämän Jeesus sanoi suoritettuaan loppuun suurimman rakkauden työn, mitä ajatella saattaa, sovitettuaan ristillä koko ihmiskunnan synnit. Hänen rakkautensa ei ollut pelkkiä sanoja. Suurin lahja, mitä voimme anoa, on syntien anteeksiantamus, sillä sen kautta saa iankaikkisen elämän. Se lahja kestää iankaikkisesti, ja siksi sen rinnalla kalpenevat kaikki ne lahjat, joita anomme ajallista elämää varten. Jeesus opettikin vuorisaarnassaan etsimään ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin kaikki maalliset myös annetaan. Painopisteen rukouksissamme tulisi olla pelastuksessa. Mutta se ei tee tyhjäksi sitä, että jos meillä olisi uskoa, niin voisimme siirtää vuoria.

Vaikka tiedän kaiken tämän, huomaan tämän tästä murehtivani asioita ensin itse, ennen kuin jätän murheeni Herralle. Mutta hän on pitkämielinen, hän on lempeä rakkaudella hän kouluttaa lastaan ihan kädestä pitäen, opettaa uskossa luottamaan Isään. Jeesus kantoi kaikki meidän sairautemme ristillä, meidän kipumme hän sälytti päällensä. (Jes. 53:4, Matt. 8:17). Hän haluaa meidän uskovan sen, että jättäisimme tämän maailman murheet ja kiittäisimme Häntä aina ja joka tilassa.

Kun raamattupiirissä lähes kaksi vuotta sitten ensi kerran tuli esiin kehotus paastoon, jotenkin hätkähdin. Olin raamattua lukiessani automaattisesti luokitellut paaston kuuluvaksi asioihin, jotka liittyivät apostolien aikaan, mutta jolla ei ole mitään tekemistä nykyajan ihmisen kanssa. Miksi? Siihen en osaa vastata, ehkä se on vain asia jota meidän kirkossamme ei paljon puhuta, jota ei korosteta. Kuitenkin Jeesus puhui paastosta ja rukouksesta (esim. Mark. 9:29) itsestään selvänä asiana.

Silloin raamattupiirissä yhteisen rukousaiheen yhteydessä kehotettiin niitä, jotka tuntevat siihen kehotusta, aloittamaan paaston määrättynä päivänä. Jouduin kohdallani sanomaan rukouksessa Herralle: ”Isä, minä en ymmärrä ollenkaan tätä paastoasiaa, mutta jos se on sinun tahtosi ja sinulle otollista, niin osoita se.” Sen jälkeen unohdin koko asian. Kun sitten eräänä aamuna istuin pöytään syödäkseni varhaisaamiaista, hämmästyin suuresti. Tuntui, etten voi niellä palaakaan, olo oli niin kylläinen kuin olisin juuri lopettanut syömisen. Samassa muistin paaston, enkä voinut muuta kuin ihmetellen kiittää Herraa. Hän ei olisi voinut selvemmin osoittaa tahtoaan.

Nyt tiesin paastosta ainakin sen verran, että se on vieläkin Herralle otollista, mutta muuta en. Kuitenkin se vei minut ihmeellisellä tavalla lähemmäksi Herraa, avasi ikään kuin uuden rukouskanavan, jonka välityksellä olin jatkuvassa suorassa yhteydessä Hänen kanssaan. Meillä oli yhteinen salaisuus Herran kanssa ja iloitsin kuin pieni lapsi. Oli helppo rukoilla Isää.

Se ensimmäinen paasto oli ihmeellinen kokemus. Jos normaalioloissa joudun jättämään yhden aterian väliin, alkavat käteni vapista ja tunnen oloni heikoksi. Mutta kun Herra antoi minulle paaston, laitoin perheelle ruokaa ja kiitin itse Herraa tarvitsematta syödä tai tuntea nälkää. Kun sitten lopetin paaston, aloitin syömällä tukevan aterian ja kiitin Herraa, sillä ruoka maistui hyvältä, enkä tarvinnut mitään varovaista totuttelua siihen. Terveyteni ja vointini oli koko ajan mitä parhain, mieli hyvä ja keveä, rukoileminen ja kiitos helppoa.

Sen jälkeen olen saanut vielä pari paastoa Herralta. Kerron viimeisestä syystä, että se avasi uusia näköaloja paastosta. Sain ennen joulua useita paastokehotuksia. Lopulta ymmärsin rukoilla, että Jos Herra se on sinun tahtosi, niin anna paasto. Sain sen heti seuraavasta aamusta alkaen. Kaksi päivää myöhemmin 10-vuotias poikamme joutui harvinaiseen vaaratilanteeseen. Suora rukouslinjaa oli tarpeen ja ahkerassa käytössä. Minua puhutteli voimakkaasti se, että Herra vaivautui ennakolta varmistamaan yhteyden Häneen vaikeuksien ajaksi.

Jeesus elää ja tekee työtä keskellämme tänäkin päivänä henkensä kautta. Hän rakastaa meistä jokaista. Olen saanut tuntea Hänen rakkauttaan ja haluan Herran kunniaksi kertoa siitä muillekin.

Me ihmiset olemme kaikki syntisiä, mutta Jeesuksen tähden saamme olla armahdettuja syntisiä, jos tahdomme ottaa hänet vastaan.

Niin kuin kirjoitettu on:
Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan ei ole ketään ymmärtäväistä,
ei ketään joka etsii Jumalaa,
Kaikki ovat poikenneet pois,
kaikki tyyni kelvottomiksi käyneet,
ei ole ketään, joka tekee sitä mikä hyvää on, ei yhden yhtäkään.
Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta,
joka on Kristuksessa Jeesuksessa.
(Room. 3:10,11,12,23,24)

Alli Ahola

 
Alli Ahola
sihteeri